Salossa syntynyt, Vilppaassa kasvanut – Jussi Savolainen nousi Vilppaan päävalmentajaksi monen sattuman kautta

0
Jussi Savolainen pelasi Vilppaan edustusjoukkueessa yhteensä 212 ottelua. Kuva kaudelta 2007–2008.

Viime keväänä ennen pudotuspelien alkua Vilppaan päävalmentaja Sami Toiviainen ja apuvalmentaja Jussi Savolainen kävelivät harjoitusten jälkeen Salohallin parkkipaikalle.

Toiviainen oli odottanut sopivaa hetkeä varoittaakseen Savolaista hänelle pian esitettävästä kysymyksestä, joka olisi yllättävä ja vastauksesta riippuen muuttaisi hänen elämänsä.

Toiviainen vinkkasi Savolaiselle, että häntä saatetaan kysyä Vilppaan seuraavaksi päävalmentajaksi ja suositteli miettimään asiaa tarkkaan.

– Aha. Just, Savolainen vastasi vaalien kaikkia salolaisen eleettömyyden perinteitä.

Sisällä kuitenkin myllersi. Ajatusprosessi lähti liikkeelle, eikä hän saanut seuraavana yönä kunnolla unta. Savolainen mietti, onko hän valmis kasvattajaseuransa päävalmentajaksi. Seuran, joka taistelee joka kevät mestaruudesta. Seuran, joka liikuttaa salolaisia enemmän kuin yksikään muu seura. Seuran, jota Savolainen on edustanut 29 vuotta.

Savolainen halusi kuulla myös apuvalmentajien Jere Anttilan ja Teemu Rannikon sekä kapteeni Mikko Koiviston mielipiteet ennen päätöstä.

– Olen aina ajatellut, että jos sinulle tarjotaan mahdollisuus tehdä jotain, mistä tykkäät, niin mitä hävittävää sinulla on?

Kun virallisen kysymyksen aika tuli, Savolainen vastasi kyllä. Huomenna hän aloittaa ensimmäisen liigakautensa Vilppaan päävalmentajana.

Ennen kuin Savolaisesta tuli päävalmentaja, tarvittiin viisi askelta.

Ensimmäinen askel otettiin viime talvena, kun Vilppaan silloinen toiminnanjohtaja Marko Vihiniemi halusi siirtyä uusiin haasteisiin.

Toisella askeleella Vilpas laittoi toiminnanjohtajan paikan avoimeen hakuun. Haku ei tuonut tulosta, mutta Toiviainen ilmaisi halunsa siirtyä toiminnanjohtajaksi.

Kolmannella askeleella toiminnanjohtajan tehtävää muutettiin Toiviaiselle sopivaksi ja hänen tuekseen palkattiin myyntipäällikkö Niko Kallioniemi.

Neljännellä askeleella Vilpas kysyi uudeksi päävalmentajaksi loogisinta vaihtoehtoa eli Teemu Rannikkoa. Ensimmäiset toimeksiantonsa Susijengin valmennukselle juuri tehnyt Rannikko ei kuitenkaan ollut vielä valmis palaamaan takaisin raskaaseen liiga-arkeen (onko hän siihen koskaan valmis?).

Ja vasta viidennellä askeleella mukaan tuli Savolainen. Vilpas ei halunnut tai taloudellisesti kyennyt palkkaamaan tehtävään ulkopuolista. Eikä siihen ollut tarvetta, sillä seurasta löytyi jo riittävän koulutettu oma kasvatti, joka antoi heti todistuksen taidoistaan valmentamalla PeU-Basketin Divari B:n yllätysmestariksi.

– Mieti nyt. Tämähän on täydellinen paketti, Vilppaan normaalia leveämmin virnistänyt manageri Antero Jokinen perusteli jymyuutista sulattavalle paikallislehden toimittajalle viime keväänä.

Jussi Savolainen (vas.) on pelannut lukuisten valmentajien alaisuudessa. Yksi heistä oli Vilppaan liigaan nostanut Philip Dejworek.

Viime sunnuntaina 36 vuotta täyttänyt Jussi Savolainen aloitti koripalloilun Vilppaassa seitsemänvuotiaana syksyllä 1993. Alkava kausi on siis hänelle 30:s Vilppaassa.

Edustusjoukkueeseen Savolainen nousi kesällä 2005. Tuolloin Vilpas oli juuri pudonnut suorastaan shokeeraavasti Korisliigasta ja seura oli pakotettu nuorennusleikkaukseen.

Savolaisen ja Vilppaan divaritaival päättyi ikimuistoisena keväänä 2009, kun seuran omat pojat nostivat Vilppaan takaisin liigaan.

– Se oli ehdottomasti pelaajaurani hienoin hetki, Savolainen myöntää.

Liigaan nouseminen on tunnetusti helpompaa kuin siellä pysyminen. Vilpas säilytti liigastatuksensa kahtena keväänä rimaa hipoen. Sen jälkeen seura päätti katsoa seuraavaa kautta kauemmas ja palkkasi päävalmentajaksi Mikko Tupamäen.

Vaihtelevissa rooleissa pelannut Savolainen kulki koko matkan mukana ja imi oppia – tietämättään tai ei.

– Mikko on varmaan vaikuttanut uraani eniten. Hänen aikanaan vaatimustaso nousi valtavasti.

10.2. 2010 Salohalli. Jussi Savolaisen pelaajauran tähtihetki tapahtui muutama sekunti kuvan ottamisen jälkeen. Savolaisen syötin nielaisivat niin FoKoPon Alex Barnett kuin ottelun erotuomarikin.

Keväällä 2014 Savolainen päätti lopettaa liigauransa ja palata huolettomaan divarikorisarkeen PeU-Basketiin. Pelaajaurasta ei jäänyt mitään hampaankoloon.

– Tiesin, mikä roolini oli. Tavoitteeni oli päästä ensin edustusjoukkueeseen ja sitten Korisliigaan. Se oli maksimi, jonka pystyin itsestäni raapimaan.

186-senttinen Savolainen ei tosiaan ollut pelaajana minkään sortin virtuoosi tai pomppuihme vaan roolipelaaja, joka pysyi sovitussa ja paikkasi fyysiset puutteensa tulkitsemalla peliä keskivertoa paremmin. Hänen pelaajauransa henkilökohtainen huippuhetki kertoo kaiken tästä.

– Heitin joskus Katajaa vastaan ratkaisukolmosen jatkoajalla (maaliskuu 2012)… Vielä kovempi suoritus oli se, kun vedin FoKoPoa vastaan 10 sekunnin vaihdon, jossa kalastin vastustajalle hyökkääjän virheen. Koska se tuli Forssaa vastaan, Savolainen virnistää.

Itse asiassa vaihto kesti vain kolme (!) sekuntia, jonka aikana Savolainen rikkoi ensin FoKoPon Alex Barnettia ja vasta sitten kalasti Barnettille virheen. Tuo helmikuussa 2010 pelattu ottelu päättyi Vilppaan 73–71-voittoon, katkaisi 10 ottelun tappioputken ja sinetöi lopulta FoKoPon putoamisen.

Tuo kolmen sekunnin vaihto kertoo myös paljon Jussi Savolaisesta, jonka oli pakko jo pelaajana oppia ymmärtämään pienten ja usein näkymättömien asioiden merkityksen kokonaisuudessa.

Itse asiassa: jos ajatellaan, millainen pelaajaura valmistaa parhaiten valmentajan uraan, niin Savolaisen pelaajaura olisi juuri sellainen.

Eipä siis ollut ihme, että Savolainen aloitti valmennusuran heti liigauran päätyttyä kesällä 2014.

–  Nymanin Toni kysyi minua B-poikien apuvalmentajaksi. Voi olla, että olisin aloittanut valmentajana joka tapauksessa. Minua kiinnosti pelaajana taktiikat ja se, miten erilaisia ihmisiä joukkueessa on ja miten heitä pitäisi käsitellä.

– Kun huomasin, että minusta on oikeasti jotain apua pelaajille, niin siitä se innostus kasvoi entisestään.

Päävalmentajana Savolainen aloitti Vilppaan U16-poikien joukkueessa. Siitä hän nousi ikäluokka kerrallaan ylös ja kouluttautui porras kerrallaan aina korkeimmalle kansalliselle tasolle eli huippuvalmentajatutkintoon asti.

Savolaisen HKVT-tutkinnon lopputyö käsitteli pelinomaisen heittoharjoittelun ja itse ottelun heittopelin yhteyttä.

– Eli miten otteluheittoja harjoitellaan. Millä tempolla, missä liikkumiskulmissa ja miten puolustaja otetaan huomioon, hän tarkentaa.

Keväällä 2021 Vilpas tarjosi Savolaiselle mahdollisuuden lopettaa työt rautakaupassa ja ryhtyä kokopäiväiseksi koripallovalmentajaksi. Kaksivuotiseksi kaavailtu pesti Vilppaan apuvalmentajana ja PeU-Basketin päävalmentajana kesti lopulta vain vuoden, kun oli aika nousta viimeiselle portaalle.

Savolaisen ympärille rakennettu turvaverkko on vahvempi ja monipuolisempi kuin Korisliigan tulokasvalmentajalla yleensä on.

Apuvalmentajista Anttila aloittaa jo seitsemännen kautensa samassa tehtävässä, ja Rannikon kaltaisen poikkeuksellisen koripallomielen apu on korvaamaton. Essi Koivisto jatkaa fysiikkavalmentajana eikä pidä unohtaa taustakolmikkoa Timo LammiPetri KoskinenKeijo Poutiainen, joka oli kasassa jo Savolaisen pelaajauran aikana. Toiminnanjohtaja Toiviainenkin varmasti auttaa pyydettäessä ”vaatimattomalla” 668 liigaottelun kokemuksella.

– Jos minulle olisi tarjottu päävalmentajan paikkaa uudesta seurasta ilman tällaista turvaverkkoa, niin en varmasti olisi ottanut tehtävää vastaan, Savolainen myöntää.

Mutta oli turvaverkko miten tiheä tahansa, päävalmentaja kantaa edelleen päävastuun ja päävalmentaja on se henkilö, joka nostetaan tikun nokkaan, kun peli ei kulje. Varsinkin Salon kaltaisessa kaupungissa, jossa koripallo ja Vilpas ovat kaupungin urheiluelämän suurimmat ja kauneimmat.

Väitätkö, että asetelma ei hirvitä?

– Väitän. Totta kai minua hermostutti ja jännitti ensimmäiset treenit päävalmentajana. Mutta missään vaiheessa minua ei ole pelottanut tai hirvittänyt, enkä missään vaiheessa ole epäillyt, etteikö minusta olisi apua.

– Ylipäätään ajattelen asian niin, että jos valmistaudut mahdollisimman hyvin, oli se sitten palaveri, ottelu tai kesäharjoittelun suunnittelu, niin sen jälkeen mikään ei kaduta.

Palavereita onkin pidetty tiuhaan koko kesä. Pelitavan, roolituksen ja harjoittelun suunnittelu sekä amerikkalaispelaajien hankinta tehtiin yhteistyönä koko valmennustiimin ja seurajohdon kanssa.

Vaikka Savolaista ei ole pudotettu suoraan syvään päähän, ei tilanne ole silti helppo.

Vilppaan joukkue on viime kautta halvempi ja sen rakentamisessa otettiin selkeä, joskin hallittu riski: kaikki amerikkalaispelaajat ovat syntyneet vuonna 1998 ja ensimmäistä kauttaan ykköspointtina pelaa 21-vuotias Perttu Blomgren.

Joukkueen selkäranka on kuitenkin sama: yhteensä 224 maaottelun ja 1 350 liigaottelun kolmikko Roope Ahonen–Mikko Koivisto–Juho Nenonen.

Alkusyksyn harjoituksissa on käynyt selväksi, että vaikka Savolainen on tulokasvalmentaja, ei hänellä ole auktoriteettiongelmaa. Savolainen ei ole säästellyt ääntään tai jättänyt uusimatta suorituksia kun hän on siihen nähnyt aiheen.

Miten ammattilaisjoukkueen valmentaminen eroaa amatöörijoukkueen valmentamisesta muuten kuin taito- ja vaatimustason osalta?

– (miettii pitkään) Niin, eroaako se lopulta, Savolainen kysyy.

– Ihmistyyppien tunteminen ja ihmisten käsittely on ammattilaisjoukkueessa ehkä vielä tärkeämpää. Pelaajat näkevät heti, jos yritän olla jotain muuta mitä olen.

Hetkinen!

Onko muka Jussi Savolainen esittänyt joskus jotain, mitä hän ei oikeasti ole?

– No en ainakaan muista yhtään tilannetta, hän naurahtaa.

– Kapteenistomme (Koivisto–Nenonen–Ahonen) sanoi, ettei heidän edessään saa säästellä. Jos on jotain sanottavaa, se pitää sanoa suoraan. Tämä kolmikko auttaa myös paljon siinä, jos missaan itse jonkun asian tai joukkueen energiat tarvitsee saada ylös.

Jankutetaan vielä: puolessa vuodessa on tapahtunut paljon ja nopeasti. Kukaan ei vielä puoli vuotta sitten olisi uskonut, että Jussi Savolainen aloittaa kauden 2022–2023 Vilppaan päävalmentajana.

Muuttaako tämä Jussi Savolaista ihmisenä?

– Jos tarkoitat sitä, että alanko leijumaan, jos aloitetaan kausi kolmella voitolla, niin kyllä minut pudotettaisiin siinä vaiheessa nopeasti maan pinnalle.

Kenen toimesta?

– Jeren ja Teemun. Tosi vaikea kuvitella tilannetta, jossa minulla nousisi kusi hattuun.

Totta.

Nyt puhutaan kuitenkin wanhan liiton miehestä, joka pelaa pelireissuilla mieluummin korttia ja vastaa Ilta-Sanomien 10 kysymykseen kuin kuuntelee gangstaräppiä langattomista kuulokkeista.

Miehestä joka tarkistaa aamuisin urheilutulokset teksti-tv:stä (”ensin 235 ja NHL, sitten 277 ja NBA”).

Sekä ennen kaikkea miehestä, joka on syntynyt Salossa ja kasvanut Vilppaassa.

Viime sunnuntaina 36 vuotta täyttänyttä Jussi Savolaista ei hirvitä, vaikka työpaikka on kovin mahdollinen. (Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo)

Jussi Savolainen

  • Syntynyt 25.9. 1986
  • Pituus: 186 cm
  • Pelaajaura: Vilppaassa
  • I divisioonaa 82 ottelua 2005–2009 ja Korisliigaa 121 ottelua 2009–2014. PeU-Basketissa Divari B:tä 89 ottelua 2013–2020.
  • Valmentajaura: Vilppaan U16–U19-poikajoukkueissa 2014–2021. PeU-Basketin päävalmentajana ja Vilppaan apuvalmentajana 2021–2022. Vilppaan päävalmentajana 2022–
  • HKVT-tutkinto 2019–2020.