SalPa syyskaudella: taipuu muttei katkea

0
Otto Lehtisalo teki SalPa-uransa avausmaalin makeaan paikkaan. (kuva: Jari Vuorio)

Taipuu, mutta ei katkea. Sellainen on ollut Salon Palloilijat syyskierroksella Kakkosen B-lohkossa.

Sunnuntaina SalPa joutui pitkään aikaan kovimman haasteen eteen, kun Espoon Palloseura vieraili Urheilupuiston ylänurmella.

Sarjapaikkansa puolesta taisteleva EPS laittoi joutsenlauman todella tiukoille, mutta Otto Lehtisalon viime hetken maalilla kolme sarjapistettä jäi Saloon maalein 2-1.

Voitto oli SalPalle peräti yhdeksäs perättäinen ja tappiottomien otteluiden putki on vielä yhden pitempi.

SalPan puolustuspelaaminen on nigerialaistoppari Michael Johnin tulon jälkeen ollut todella vakuuttavaa, mutta Espoota vastaan virheitä syntyi enemmän kuin viime otteluissa yhteensä. Parannettavaa jäi niin itse puolustamiseen kuin pelin avaamiseenkin.

EPS hyödynsi SalPan pienen epävarmuuden puolen tunnin kohdalla, kun Valter Salavuo siirsi pallon läheltä ohi maalivahti Joni Rahilan. Edellinen pelitilannemaali Rahilan selän taakse oli tehty heinäkuun lopussa kotiottelussa Klubi 04:ää vastaan.

– Ihan jees on mennyt. Ei niitä nollapelejä koskaan ole maalivahdin mielestä liikaa, myhäili Rahila ja myönsi sunnuntain ottelun hankaluuden.

– Tänään oli vaikeaa. En tiedä mistä se johtui, mutta tehtiin omalta osalta se pallollisesti vaikeaksi.

Hyvän joukkueen merkki on kuitenkin se, että heikompanakin päivänä pystytään naaraamaan voitto.

Espoota vastaan SalPan sytyttäjä oli Elmo Heinonen, joka iski todellisen pukukoppimaalin avauspuoliajan viimeisellä minuutilla.

Joonas Meura vapautti Heinosen oikealla laidalla irti, ja ahne hyökkääjä ampui varsin pienestä kulmasta kauden 14. maalinsa.

– Elmo päätti, että tästä minä sen teen. Eihän se ollut edes mikään paikka. Elmolta vähän epätoivoinen juoksu linjan taakse, repi ja raastoi ja sitten veti etukulmasta sisään, hykerteli päävalmentaja Tero Suonperä.

– Kapteeni näytti esimerkkiä ja otti joukkueen reppuselkään.

Toinen puoliaika oli pelillisesti SalPan melko selvää hallintaa, mutta kunnon maalipaikoille joukkue ei päässyt. Itse asiassa EPS loi vastahyökkäyksillä pari vaarallisempaa paikkaa, mutta ne SalPan puolustus hoiti Joni Rahilan johtamana kunnialla.

Rahila ja Heinonen olivat molemmat mukana myös SalPan voittomaalissa. Lisäaikaa oli pelattu runsas minuutti, kun SalPa sai vapaapotkun puolesta kentästä. Rahila antoi vaparin Espoon maalille Heinoselle, joka suojauksen jälkeen pudotti pallon Otto Lehtisalolle.

Interistä lainattu hyökkääjä jopa epäonnistui hieman vedossaan, mutta pallo kuitenkin lipui puolustajien keskeltä EPS-maalin vasempaan alakulmaan.

– Lehtisalo tuli hyvin peliin. Hän on todella hyvä prässäämään ja liikkuu linjojen välissä aktiivisesti. Hän toi jo ennen maalia selkeän lisäarvon meidän hyökkäämiseen, kiitteli Suonperä 72. minuutilla kentälle vaihdetun Lehtisalon panosta.

Samaan hengenvetoon Suonperä myönsi, että EPS olisi voinut lähteä Salosta yksi tai jopa kolme pistettä matkassaan.

– Rehellisyyden nimissä tämä ottelu olisi voinut päättyä myös toisin. Vastustaja oli tosi hyvä ja kertoo sarjan tasosta, että tuollainen joukkue pelaa sarjapaikasta.

– Nämä syksyn pelit ovat tällaisia kovia vääntöjä ja taisteluita. Mutta ei se sattumaa ole, että olemme toisella jaksolla kääntäneet otteluita voitoksi. Tämä oli viides ottelu putkeen, kun peli on puoliajalla tasan, ja jokainen näistä ollaan voitettu. Se on voittavan joukkueen merkki, päätti tyytyväinen Tero Suonperä.

Yleisö oli sunnuntainakin löytänyt kiitettävästi tiensä Urheilupuistoon. 503 katsojaa todistaa, että Salossa halutaan ensi kaudella nähdä Ykköstä.

Runkosarjan viimeisen kotiottelun SalPa pelaa ensi lauantaina, kun vastustajaksi saapuu neljän parhaan joukkoon yhä hamuava Hämeenlinnan Jalkapalloseura.

Teksti: Jari Vuorio

KAKKOSEN B-LOHKO

SalPa–EPS 2–1 (1–1)

Maalit:
31. Valter Salavuo 0–1
45. Elmo Heinonen 1–1
90+2. Otto Lehtisalo 2–1

SalPan kokoonpano: Joni Rahila; Joose Mäkinen, Michael John, Joonas Meura; Otto Salmensuu (v, 84. Jonatan Guseff), Jami Siirtola (84. Iku Leino), Niko Leskelä, Mikke Louhela (v), Oskari Jakonen (29. Tobias Laaksonen, 72. Otto Lehtisalo); Elmo Heinonen, John Fagerström.
Muut vaihtopelaajat: Tatu Österlund (mv), Pekka Mattila, Onni Vesterinen

Erotuomari: Einari Sario
Yleisöä: 503

SalPan seuraava ottelu: la 24.9. SalPa–HJS kello 14 Salon Urheilupuistossa.

Ilo yltyi illan pimetessä – SalPan nousu on jo todella lähellä

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments