Kommentti: Susijengin tappio ei ollut niin dramaattinen miltä se näytti – Markkanen pelasi neljä minuuttia liian vähän

0
Israel sai ottelun edetessä Lauri Markkasen yhä paremmin kiinni.

Hyvän joukkueen merkkinä pidetään sitä, että se voittaa huonollakin pelillä. Kesän 2022 Susijengi on ollut esimerkki tästä.

EM-avauksessa Susijengi jatkoi samaa kaavaa, mutta nyt vastustaja ei antanut niin paljoa anteeksi kuin aiemmin tänä kesänä. Erityisen huolestuttavaa on se, ettei Susijengi ole Kroatia-vierasvoiton jälkeen pelannut ehjää 40 minuuttista, korkeintaan puolituntisen. Perjantaina Israelia vastaan Susijengi oli hyvä alle puolet ottelusta, jatkoaika oli jo aidosti surkeaa koripalloa (kummaltakin).

Tiedossa olleet pelinteko-ongelmat konkretisoituivat kunnolla, kun Israel sai puolustettua Sasu Salinin (pelitilanneheitot 1/6) täysin pimentoon ja Lauri Markkanen joutui ottamaan koko ajan vaikeampia ja vaikeampia ratkaisuja. Vaikka Susijengi juoksi ajoittain kenttää tehokkaasti, 18 menetystä ja niistä tulleet 24 pistettä omiin ovat juuri sitä, josta Susijengi ei ole tunnettu.

Päävalmentaja Lassi Tuovi peluutti edeltäjäänsä huomattavasti rohkeammin ja jätti Markkasen pitkiksi ajoiksi penkille kolmannella ja neljännellä neljänneksellä. Jatkoajankin Suomi aloitti ilman Markkasta.

Markkasen peliaika (32:38) jäi maltilliseksi verrattuna ottelun ratkaisseeseen Israelin NBA-mieheen Deni Avdijaan (36:58). Helppo sanoa, että Markkasen olisi pitänyt pelata nuo neljä minuuttia enemmän. Varsinkin, kun 30 pisteen lisäksi Markkasen plusmiinus (+9) oli joukkueen paras.

Tappio oli kuitenkin vähemmän dramaattinen miltä se näytti: lohkon kakkospaikalle on edelleen sauma, mutta myös lohkokolmonen välttää neljännesvälierässä C-lohkon voittajan eli todennäköisesti Giannis Antetokounmpon Kreikan.