Kauhean kova kontrasti.
Tämä on monen valokuvauksesta innostuneen ajatus, kun aurinko porottaa kirkkaalta taivaalta. Kuvista tulee helposti kirkkaiden kohtien ja tummien varjojen mosaiikkia. Utuisten päivien pehmeä tunnelma tuntuu olevan valovuosien päässä.
Toimittaja ja tietokirjailija Lasse Kylänpää tarttui kesällä 2016 kameraan ja päätti suunnata katseensa juuri kirkkaan päivän varjoihin. Kylänpäätä on aina ajanut eteenpäin sama voima: ajatus siitä, että hän tekisi jotain toisin kuin muut.
– Luontokuvauksessa yleensä vältellään kontrastisia olosuhteita, Kylänpää sanoo.
Kuvat kesältä 2016 olivat ensimmäiset, jotka päätyivät Kylänpään uuteen valokuvakirjaan Päivänkierto. Se on Kylänpään kuudes kirja.
Varjoihin perehtyessään Kylänpää tutustui myös varjojen ”sukulaisiin” hämärään ja pimeään.
– Minua kiehtoo se, miten ihminen niihin suhtautuu.
Kylänpää sanoo itsekin olleensa aiemmin valoisien tuntien puuhamies: hämärän tultua askel suuntasi useimmiten sisälle. Kirjaprojekti muutti liikenteen suuntaa. Läpikotaisin tutut kotinurkat ja lähiluonto saivat uuden ulottuvuuden, kun niitä ryhtyi tarkastelemaan auringon laskun jälkeen.
– Hämärässä on ihan omaa maailmansa muutaman askeleen päästä ulko-ovelta. Ehdottomasti kannattaa mennä pimeässä ulos. Siellä voi nähdä kaikennäköistä.
Kylänpää tarkkaili ja valokuvasi kotipihassaan muun muassa mäntykiitäjiä, rupikonnia ja lepakoita.
Kirjansa tekstiosuuksia varten hän perehtyi kirjallisuuteen ja löysi pitkän listan päivänkierron pimeälle puoliskolle ja pimeässä liikkuville eläimille annettuja merkityksiä.
– Olen aina antanut kirjoissani ihmiselle roolin, ja tämän kirjan teksteissä ihminen on vielä enemmän läsnä kuin aiemmin. Valo ja pimeys ohjaavat isosti ihmismieltä, ja ihminen arvottaa valon ja pimeyden perusteella luontoa ja eläimiä.
Yksi Päivänkierto -kirjan 139 kuvasta näyttää näkymän Kylänpään kotiterassilta suoraan ylöspäin.
Linnunrata piirtyy kuvassa kirkkaalla taivaalla. Kuvan ulkopuolelle jää pimeässä pihapiirissä seisova valoton talo ja mies, joka odottaa kuvan pitkän valotusajan kulumista viinilasi kädessään. Asetelma on luksusta.
– Kolme neljästä suomalaisesta ei näe Linnunrataa asuinpaikaltaan, sanoo Kylänpää.
Valosaaste on asia, josta Kylänpää soisi kuulevansa enemmän puhetta.
– Vaikka näinä maailman aikoina se tuntuukin kovin pieneltä asialta, hän lisää.
Mutta juuri nämä ajat tarjoavat myös hyvän mahdollisuuden pohtia asiaa: voisiko valoja olla hieman vähemmän? Tai voisiko valot suunnata tarkoituksenmukaisesti tekemään kulkemisesta turvallista?
– Pallovalaisimia en ymmärrä lainkaan. Ei kai tarkoituksena ole valaista taivasta? Ihmettelen myös muodikasta tapaa valaista talojen julkisivuja ja vieläpä niin päin, että valo osoittaa ylös. Itselleni ei tulisi mieleen valaista talon ulkoseiniä, kun asukkaat ovat sisällä, Kylänpää sanoo.
– Hämäränhyssystä on tullut oma lempihetkeni päivässä. Kun silmä tottuu, ulkona näkee yllättävän pitkään. Vanhassa sananlaskussakin sanotaan, että valoa on enemmän kuin ikkuna näyttää.
Lasse Kylänpää
- Kemiönsaarelainen toimittaja-kirjailija Lasse Kylänpää (syntynyt 1962) työskentelee Salon Seudun Sanomissa oikeustoimittajana.
- Päivätyönsä ohessa Kylänpää on aina ollut innokas valokuvaaja. Ensimmäisen valokuvansa hän otti 5-vuotiaana metsäretkellä isänsä Smena 8 -kameralla.
- Julkaissut aiemmin viisi valokuvakirjaa: Linnuntie 2015, Tie vie 2008, Uskelanjoki 2002, Äetsää etsimässä 1986 ja Hetkiä Huittisissa 1985.
- Useat tahot tukivat apurahalla Päivänkierron tekemistä. Kylänpää sai tukea muun muassa Juha Punta Säätiöltä.
- Kylänpään edellinen valokuvakirja Linnuntie toi hänelle vahvan ”lintumiehen” maineen. ”Haluan siitä maineesta eroon”, Kylänpää sanoo. Päivänkierto tarkkaileekin maailmaa laajalla kaarella: katse kulkee merenpinnasta pilviin ja päiväkoloista puidenlatvoihin.
