Sergei Loznitsa on tunnetuin ja menestynein ukrainalainen elokuvantekijä. Hänen draamaelokuvansa on yleensä kelpuutettu Cannesiin, ja niistä on Ylellä nähty satiirinen Donbass. Dokumentintekijänä Loznitsa on käsitellyt Neuvostoliiton ja Ukrainan historiaa sekä uutta venäläistä nationalismia.
Loznitsan uusin teos The Kiev Trial sai maailmanensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla. Venäjän hyökättyä Ukrainaan dokumentti on häkellyttävän ajankohtainen, vaikka se koostuu kokonaan tammikuussa 1946 kuvatusta materiaalista.
Elokuva seuraa Neuvostoliiton näytösoikeudenkäyntiä, jossa syytettyinä oli 15 natsiupseeria. Rakenne on hyvin yksinkertainen: syytetyt kertovat näkemyksensä, todistajia kuullaan ja lopuksi julistetaan tuomio.
Lausuntojen edetessä 1940-luvun tapahtumat rinnastuvat selkeästi Venäjän armeijan tekoihin Ukrainassa vuonna 2022. Mittakaava ei ole aina sama, mutta hirmutekojen luonne ja tarkoitus on.
– Hanke alkoi yli kaksi vuotta sitten, ja leikkaus valmistui tammikuussa 2022, Loznitsa kertoo.
Sisältö oli lukossa ennen Venäjän hyökkäystä. Hämmästyttävä ajankohtaisuus ei siis ole rakennettua.
– Se kertoo vain siitä, että ihminen ei muutu, ohjaaja toteaa.
Loznitsa luonnehtii, että 1940-luvulla aggression akseli oli lännestä itään ja nyt toisin päin.
– Jos ideologia ja perustelut poistetaan, tappaminen ja rikokset ovat täysin identtisiä, Loznitsa sanoo.
– Mitään ei opittu 1900-luvun kansanmurhista, leireistä ja Stalinin järjestämästä nälänhädästä.
Materiaali on ennennäkemätöntä. Kuvat ovat toisteisia, koska Loznitsa haluaa näyttää asiat pitkinä ja täsmällisinä. Todistusvoima syntyy juuri siitä.
Loznitsa kertoo löytäneensä filmit arkistosta Krasnogorskista. Niiden sisältö oli kirjattu tietokantaan. Arkistossa materiaalit luetteloinut henkilö ei ollut ymmärtänyt niiden historiallista ainutlaatuisuutta.
Oikeudenkäynti valaistiin huolella nimenomaan useita kameroita varten. Aikoinaan filmimateriaalia käytettiin Loznitsan mukaan vain vähän ja yhteen uutisfilmiin. Hän arvioi, että alkuperäinen tarkoitus oli hyödyntää niitä juhlaviin propagandistisiin dokumenttielokuviin.
– Näitä oikeudenkäyntejä oli useissa kaupungeissa ja kaikki päättyivät julkisiin teloituksiin. Vain Kiova kuvattiin näin huolella, Loznitsa kertoo.
– Oikeudenkäyntien tarkoitus oli erilainen kuin Nürnbergissa. Niissä kaikissa oli show-elementti. Tärkeintä oli propaganda. Oikeudenkäynnit järjestettiin Loznitsan mukaan saman kaavan mukaan. Ne olivat näytelmää, joissa todistajilla ja syytetyillä oli roolinsa.
– Mutta todellinen tragedia, todelliset tunteet välittyvät näissä Kiovan filmeissä. Se on korvaamatonta, ja toisaalta se on uskoakseni syy, miksi neuvostoviranomaiset päättivät jättää elokuvat tekemättä.
Viimeinen kommunistipuolueen edustajan puheenvuoro on niin nationalistinen ja rasistinen, ettei se erotu natsien ideologiasta. Samalla kuuluu kaikuja Putinin Venäjän propagandasta.
Lopussa Loznitsa näyttää julkisen teloituksen, joukkohirttäjäiset tuhansien katsojien edessä. Se on vastenmielinen spektaakkeli, mutta elokuvan sisällä tarpeellinen. Ihmisten nöyryyttämisestä ja julkisesta surmaamisesta tehtiin ilmiselvästi pelotetta omalle kansalle.
– Jokainen näistä Neuvostoliiton oikeudenkäynneistä päättyi sopivasti valittujen saksalaisten teloittamiseen, Loznitsa kertoo.
