Varsinais-Suomen sote-palvelujen muutoksia suunnitellaan ensi vuonna – valtuusto päättää tänään strategiasta

7

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen tavoite on, että palveluihin ei synny vuodenvaihteessa toteutuvan sote-uudistuksen yhteydessä  katkoja ja että kansalaisten yhteydenotot onnistuvat. Katkoja tai häiriöitä ei pitäisi tulla myöskään palkkojen, sosiaalietuuksien ja laskujen maksuun eikä asiakasmaksujen keräämiseen.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut ja pelastustoimi siirtyvät hyvinvointialueen vastuulle ensi vuoden alussa. Aluevaltuusto päättää hyvinvointialueen strategiasta tänään. Klo 18 alkavaa kokousta voi seurata suorana verkosta. Linkki löytyy täältä.

Ensi vuoden tavoite on myös, että henkilökunta käyttää heille uusia tietojärjestelmiä jouhevasti ja tieto kulkee yhtä hyvin kuin nykyään. Kunnista ja kuntayhtymistä siirtyy Varsinais-Suomen hyvinvointialueen palvelukseen yli 23 000 työntekijää.

Ensi vuoden aikana hyvinvointialueella tehdään suunnitelma palveluverkosta ja palvelujen yhdenvertaistamisesta vuodelle 2024. Myös ensimmäiset uudet kansalaisten digipalvelut otetaan käyttöön ensi vuonna.

Tänään käsiteltävässä strategiassa hyvinvointialueen olemassaolon tarkoitus kiteytetään näin: turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä. Pitkän aikavälin tavoite on olla ystävällisin, vaikuttavin ja ammattilaisten arvostama yliopistollinen hyvinvointialue.

Strategiaa tehdessä on järjestetty kysely, jossa on kuultu noin 2 000 varsinaissuomalaista, 1 700 henkilöstön edustajaa ja yli 200 luottamushenkilöä sekä yli sataa yritystä ja järjestöä.

 

7 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Tunnen kuinka vauhti kiihtyy
1 vuosi sitten

Keskittäminenhän kannattaa aina, ja sitä voi jatkaa vaikka universumin keskellä olevaan massiiviseen mustaan aukkoon asti, jonne iso osa rahoista tuntuukin jo nyt päätyvän.

Sote ja tehostus
1 vuosi sitten

Palvelujen keskittäminen ja tehostaminen tarkoittaakin palvelujen säilymistä myös reuna-alueilla? Käytännössä puheet olivat kauniita, mutta karu totuus on aivan muuta.

Tosi on
1 vuosi sitten

Hyvä siitä tulee. Olemme äänestäneet päättäjistä parhaat edustamaan meitä ja järjestämään asiat. Pulinat pois.

Turkulainen
1 vuosi sitten
Reply to  Tosi on

Monta vuosisataa sitten ruotsalaisen Axel Oxenstiernan sanotaan sanoneen, että ”Voi poikani, kun tietäisit, miten vähällä järjellä maailmaa hallitaan”.

Täti Salosta
1 vuosi sitten
Reply to  Tosi on

Mutta kuten monesti toteamme, on äänestäjillä enemmän käytännön järkeä kuin päättäjillä, jotka sinne olemme äänestäneet.

Janno
1 vuosi sitten

Tilanne on jo nyt epänormaali, ja vielä huonommaksi menee, jos pelkkää laboratorioaikaa pitää jonottaa kolme viikkoa. Ei sote tuo lisää lääkäripaikkoja eikä lyhennä lääkärikäyntien matkoja.

Keijo K.
1 vuosi sitten

Jos otetaan vertailukohteeksi 110 metrin aitajuoksu, on tapahtunut vilppilähtö ilman hylkäyksiä. Ensimmäinen aita osoittautuu liian korkeaksi ylittää, se kaatuu, mutta juoksija jatkaa horjahdellen. Lähetys keskeytyy jostain syystä, loppuiko virta vaiko rahat, jää tulevaisuudessa nähtäväksi.