Halikon Armfeltin koulussa alkaa miljoonaremontti ensi vuonna – opetuslautakunnan listalla muitakin isoja hankkeita

4
Armfeltin koulun entisen lukio-osan korjaukseen käytetään miljoona euroa ensi vuonna. Kuva: SSS arkisto/Minna Määttänen

Halikon Armfeltin koulussa alkaa suuri remontti. Koulun entistä lukio-osaa on tarkoitus korjata kahden seuraavan vuoden aikana neljällä miljoonalla eurolla.

Opetuslautakunnan talousarvioesityksen mukaan ensi vuonna töihin käytetään miljoona euroa ja vuonna 2024 kolme miljoonaa lisää.

Lukio-osa on valmistunut vuonna 1984, ja sille on tehty vain pieniä muutos- ja korjaustöitä. Rakennuksessa on julkisivuongelmia, ja sen ilmanvaihto on riittämätön.

Opetuslautakunnalla on edessään useampia suuria remontteja lähivuosina.

Armfeltin koulun jälkeen toiseksi suurin hanke on Kaivolan koulun korjaus ja päiväkodin rakentaminen. Urakkaan varataan 3,7 miljoonaa euroa vuosiksi 2025–2026.

Kaivolan koulu on rakennettu alkujaan 1983, ja sitä on laajennettu vuosina 1990 ja 1997. Rakennuksen tekniikka alkaa olla vanhentunutta.

Koulun peruskorjauksen arvioidaan maksavan kaksi miljoonaa euroa. Samassa yhteydessä paljon öljyä käyttävä lämmitysjärjestelmä on tarkoitus muuttaa ympäristöystävällisemmäksi.

Koulun yhteyteen rakennettaisiin neljäryhmäinen päiväkoti, joka korvaisi nykyisen Kaivolan päiväkodin.

Päiväkodeista peruskorjausiässä ovat vuonna 1988 rakennettu Halikon Kärävuoren päiväkoti ja vuonna 1991 valmistunut Tupurin päiväkoti.

Kaupunginvaltuusto päätti oppimisympäristöselvityksen yhteydessä, että Sinilinnun ja Kärävuoren päiväkodit yhdistetään. Kumpikin talo olisi peruskorjauksen tarpeessa, mutta Kärävuori on arvioitu niistä paremmaksi.

Kärävuoren päiväkodin peruskorjauksen kustannusarvio on 800 000 ja Tupurin päiväkodin 850 000 euroa. Kummankin remontti on lautakunnan investointisuunnitelmassa vuosina 2025–2026.

Töiden aikataulu ja kustannusarvio tarkentuvat suunnittelun aikana.

Isojen peruskorjausten lisäksi lautakunta uusii koneita ja laitteita kouluissa.

Salon lukiossa ikääntynyttä av-laitteistoa uusitaan ja esimerkiksi datatykit korvataan 24 luokassa kosketusnäytöillä. Lisäksi päivitetään kalusteita. Urakkaan varataan 142 000 euroa kahden vuoden aikana.

Halikon lukiossa uusitaan 14 vuotta sitten asennetut dataprojektorit. Samalla vanhat älytaulut poistetaan luokista.

Muutoksia tehdään 12 luokassa, ja dataprojektorien vaihtoon varataan yhteensä 50 000 kahden vuoden aikana.

Salon lukion ison auditorion äänentoiston uusimiseen varataan 25 000 euroa vuonna 2024. Nykyinen laitteisto on vanhentunut ja osin rikki.

4 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Kaikki yhteen hiileen kaupunkikeskukseen
11 kuukautta sitten

Ilmeisesti opetuslautakunnan Luoteis-Salon ulkopuolista kehityslistaa odotetaan toimitettavaksi erikseen myöhemmin? Aika isosti aikaisemmin lakkautusuhan alla olleeseen Halikon lukioon satsataan? Onko pääosin halikkolaisista koostuvan lautakunnan mielessä joku muu lakkautettava lukio?

Eikvaa
11 kuukautta sitten

Artikkelissa puhutaan Armfeltin koulun korjaamisesta, ei nykyisen Halikon lukion.

Virheistä opiksi
11 kuukautta sitten
Reply to  Eikvaa

Ahaa, kiitos täsmennyksestä. Tämä ehdottoman perusteltua. Lukio samalla suunnalla joten siitä väärinymmärrys.

Tosi on
11 kuukautta sitten

On ihan oikein panostaa kiinteistöön jossa käyttöaste korkea pitkälle tulevaan.
Eikä mitään toiveajatteluun perustuvaa.