Perttelissä on 1,6 hehtaarin tontti, jonka hiilitase on plussan puolella. Siellä uutta hiiltä siis kertyy puihin enemmän kuin sitä kuluu puulämmityksessä. Myös ravinteet kiertävät pääosin tontin sisäpuolella, kun kompostilla lannoitettu ruoka kasvatetaan itse.
Tilan nimi on Lönnemo, kuten asukkaidenkin, Eeva-Stiina ja Paula Lönnemon. Pertteliin he päätyivät etsiessään paikkaa, jossa olisi hyvä elää luonnonläheisesti.
– Olemme alun perin Helsingistä ja olemme asuneet siellä täällä. Halusimme oman paikan Helsingin ja Turun välistä. Etsimme pientä tupaa ja perunamaata Hyötykasviyhdistyksen Pähkylä-lehdessä, Paula kertoo.
20 vuotta sitten pariskunta muutti ensin vuokralle. Kun omistaja päätti myydä tilan, he ostivat sen.
– Annoimme tilalle nimeksi Lönnemo, Vaahteranummi. Se on kaunis nimi, ja alue on Santanummea, Paula selittää. Kun he myöhemmin menivät naimisiin, he ottivat sen myös sukunimekseen.
Eeva-Stiina oli aina pitänyt maaseudun taloihin viittaavista sukunimistä.
– Halusin itsekin olla jonkin talon Eeva-Stiina, ja nyt olen. Ihminen haluaa juurtua, paikallisuus on tärkeää. Olemme juurtuneet tänne.
Omavarainen elämä vaatii paljon tekemistä kotona, ja Lönnemot ovat sovittaneet työnsä siihen. Paula on pappi, Eeva-Stiina nuorisodiakoni ja kanttori, ja molemmat tekevät alansa keikkatöitä. Lisäksi he muun muassa opettavat.
Talo oli ollut kesäasuntona, mutta Lönnemot asettuivat sinne heti ympärivuotisesti. Vanha hirsirakennus oli hyvässä kunnossa.
– Edellinen omistaja oli onneksi nähnyt satavuotiaan talon arvon. Kaikki vanhat asumukset pitäisi käyttää ennen kuin rakennetaan uusia, Eeva-Stiina Lönnemo sanoo.
– Teräs- ja sementtiteollisuus saastuttavat, Paula muistuttaa.
Vanhassa puutalossa hiili pysyy varastoituneena, eikä sen lämmitykseen välttämättä kulu paljoa energiaa, kun eristys on tehty hyvin. Lattia oli lämmin ja ikkunat uusittu jo Lönnemoiden tullessa. He ovat lisänneet ekovillaa yläpohjaan ja puukuitulevyt kamarin seiniin.
– Neliömäärä henkilöä kohti ei saisi olla liian suuri. Kannattaa lämmittää vain ne tilat, missä ollaan. Tätä voi ajatella kerrostaloissakin, joissa porraskäytävät ja pyöräkellarit voisivat olla viileämpiä, Paula neuvoo.
60 neliön talo tuntuu heille vähän isolta. Energiaa on säästetty huoneiden lämpöeroilla.
Tupa ja kamari lämpenevät puuhellalla ja pönttöuunilla. Puuhella vaihdettiin varaavaan puun säästämiseksi. Päästöjä vähennetään polttamalla ylivuotista puuta ja sytyttämällä tuli päältä.
– Yritämme pitää puulämmityksellä 18 asteen peruslämmön. Sen yli nousee, kun uunit on juuri lämmitetty tai on paljon ihmisiä, Paula kertoo.
Makuuhuneen ja keittiön välinen kaksinkertainen oviverho eristää niin tehokkaasti, että makuuhuone pysyy selvästi viileämpänä.
Talvella huolehditaan pattereilla, ettei makuuhuoneen lämpö laske alle 12–13 asteen eikä eteinen alle 5 asteen. Eteisen ja tuvan välisen oven sekä ulko-oven lisäeristeenä riippuu räsymatto.
– Matto muodostaa minituulikaapin, ja kun tulee sen reunasta sisälle, avautuu pienempi aukko kuin oven avauksessa, Paula näyttää.
Tarkenemisessa auttavat villapaidat ja villasukat, jotka kuuluvat Lönnemoiden mielestä Suomen talveen. Omaa villaa tuottavat kaksi suomenlammasta ja yksi kainuun harmas.
Polttopuut tulevat omalta tontilta. Edellinen omistaja oli istuttanut pellolle puita, ja siinä on nyt Lönnemoiden energiametsikkö.
– Olemme 20 vuoden aikana seuranneet, kuinka puusto uusiutuu nopeammin kuin ehdimme käyttää sitä. Hiilivarasto kasvaa koko ajan, eli metsikkö toimii hiilinieluna, Paula kertoo.
Huomion kiinnittävät metsikköön kootut risukasat.
– Lehtikuusen oksat eivät maadu, ja niiden päälle kertyvät lehdet jäävät myös maatumatta. Siksi aloimme kerätä risuja pois. Aluksi poltimme risukasat, mutta sitten tuttava sanoi, että meillä on hiilikasoja.
Kasat saivat jäädä, hiili pysyy niissä pitkään ja luonnolle ne ovat hyviä monenlaisten lajien asuinpaikkoina. Hiilikasat ovat hyvä esimerkki siitä, että pitkän linjan ympäristönsuojelijoillekin tulee jatkuvasti uusia oivalluksia.
– Luonnonläheinen elämä ei ole luopumista, vaan uuden ja mukavan löytämistä, Eeva-Stiina määrittelee.
Tässä tapauksessa kävi niin, että risujen polttamatta jättäminen vähensi työtä. Yleisesti kuitenkin omavaraisuus vaatii työntekoa. Eeva-Stiina vertaa, että kun yhteiskunnan digitalisoitumisessa puhutaan digiloikasta, tässä mennään toiseen suuntaan:
– Tehdään hikiloikka, eli tehdään fyysistä työtä muun muassa oman ruoan kasvattamiseksi. Teemme kaiken käsin. Tarvitaan vain lihasvoimaa ja aikaa olla kesällä hoitamassa. Se on meille osatyö, johon menee yhden ihmisen työaika.
Ainoat koneet ovat moottorisaha, klapikone ja puutarhassa jyrsin, jota ei paljoa käytetä, sillä maa on hyvässä kunnossa.
Lannoitteena on eläinten lanta ja komposti, joten lannoitteita ei tarvitse kuljettaa muualta. Talousjätekomposti sopii kasvimaalle, huussista saatava komposti puille ja pensaille.
Vesi tulee omasta rengaskaivosta, kasvien kasteluvesi lammesta. Koska vesi-wc:tä ei ole, jätevesille riittää harmaavesisuodin. Näin veden kiertokin tapahtuu omalla tontilla.
Maailman ruoasta 70 prosenttia tuotetaan pien- ja perheviljelmillä, Lönnemot kertovat. He toivovat, että suomessakin ihmiset viljelisivät enemmän hyötykasveja puutarhoissaan ja yhteisillä mailla kuten kerrostalojen pihoilla.
Melkein kaikki heidän ruokansa tulee omalta maalta: vihannekset, juurekset, yrtit, marjat, omenat, perunat. Kanat tuottavat munia. Sieniä ja marjoja kerätään metsästä.
Katossa riippuu kuivumassa papuja, sipuleita ja teetä varten siankärsämöitä. Lattialuukku avautuu kellariin, jonka lämpötila on sopiva lasipurkkeihin tehdyille säilykkeille ja mehuille. Kylmempää vaativat juurekset ovat erillisessä maakellarissa.
– Ostamme pääasiassa luomujauhoja, leivinjauhetta, suolaa, sokeria, öljyä, margariinia, voita, kahvia, mausteita, vähän maitotuotteita ja viiniä, Eeva-Stiina Lönnemo luettelee.
Ruokaostokset ovat kotimaista tai eurooppalaista luomua.
Yksi omavaraisuuden muoto on sähkön tuotanto aurinkopaneeleilla. Kesällä sähköä tulee yli oman kulutuksen, ja se pitää sähkölaskun miinusmerkkisenä pitkälle syksyyn.
Sähköä kuluttavat jääkaappi ja pari pakastinta, sähköhella, pyykkikone, valaisimet, tietokone ja puhelinten lataus sekä talvella tarvittaessa kaksi lämpöpatteria.
– Suihkua käytämme vain kesällä. 60 litran vesivaraaja laitetaan päälle, kun aurinkopaneelit tuottavat tarpeeksi, Eeva-Stiina kertoo.
Muuten pesupaikkana toimii puulämmitteinen sauna, jossa voi lämmittää myös pelkän padallisen pesuvettä. Kattilassa puuhellalla lämmitetään vettä muun muassa tiskaukseen. Kattilamyssyn alla vesi säilyy lämpimänä seuraavaan päivään.
Auringon rytmissä elämistä on ollut Lönnemoiden mielestä hauska opetella. Silloin kun sähköä riittää, pestään pyykki, leivotaan sähköhellalla ja ladataan puhelimet.
– Luonnonläheiseen elämään kuuluu, että kaikki ei ole mahdollista aina, vaan tehdään asioita silloin kun energiaa on, Paula kuvailee ajattelutavan muutosta.
Sama periaate pätee myös laajemmin sähkömarkkinoilla: käytön ajoituksella voi vaikuttaa sähkön riittävyyteen ja hintatasoon. Lönnemot ajattelevat kuitenkin, että yksittäiseltä ihmiseltä ei pidä vaatia liikaa samaan aikaan kun teollisuuden sähkönkulutus on suurta.
– Vaikka jokainen pienikin teko on tärkeä, vielä tärkeämpää olisi saada aikaan koko systeemin rakennemuutos.
Tärkeitä pieniä tekoja voi kukin tehdä tavallaan. Esimerkiksi autoa tarvitseville Lönnemot suosittelevat kaasuautoa.
– Meillä vanhan auton biokaasuremontti maksoi itsensä takaisin puolessatoista vuodessa. Piihovissa on Gasumin tankkauspiste. Suomessa on myös paikallisia biokaasun tankkauspaikkoja, ja toivoisimme sellaista Korvenmäen jätevoimalan yhteyteen, Paula sanoo.
– Sähköavusteinen pyöräkin minulla on, mutta sähkö ei ole ainoa vaihtoehto, Eeva-Stiina Lönnemo sanoo.
Joka tapauksessa matkustus on ympäristöystävällisempää maata pitkin kuin lentämällä. Eikä aina tarvitse lähteä mihinkään. Eeva-Stiina riimittelee digi- ja hikiloikan seuraksi likiturismin:
– Kun avataan silmät sille, että tässä ihan lähellä on vaikka mitä, ei tarvitse mennä kauemmas ollakseen matkalla. Tällä yhdellä tontillakin on jo kokonainen maailma, jossa riittää ihmeteltävää niin aikuisille kuin kyläileville lapsillekin.
Tuossa on kieltämättä elämisen mallia monelle ja monessakin suhteessa. Perusasioista pidetään huolta, silti 100 % omavaraisuus tarvitse olla tavoitteenakaan.
Sekin on hieno havainto, että kuvassa näkyvä puupelto tuottaa kevyesti yhden talouden tarvitsemat polttopuut. Onhan viljelymetsän kasvu hehtaarille helposti kaksinkertainen polttopuiden kulutukseen verrattuna.
Jutussa mainittu puuston uusiutuminen kylläkin taitaa olla harhaanjohtava termi. Yhtään luontaista alikasvosta ei metsikössä kuvan perusteella ole. Kuutiot näyttää kertyvän puuston järeytymisestä, jolle harvennuksin tehdään tilaa.
Puuston kasvatus onkin hienoa toimintaa ja tarjoaa paljon havainnoitavaa lähiympäristössä. Toivottavasti se ei enää jatkossa heijastu yrityksinä vaikeuttaa muiden laillista metsätalouden harjoittamista.