SSS-gallup: Kokoomuksen kannattajat ottaisivat hallitukseen perussuomalaiset, vasemmistoliitto mieluisin SDP:n äänestäjille

4

Kokoomus on suosituin hallituspuolue Varsinais-Suomessa, ja SDP on aivan sen kannoilla.

Kokoomuksen kannattajien mieluisin hallituskumppani olisi perussuomalaiset. SDP:n äänestäjät rakentaisivat hallitusta vasemmistoyhteistyön varaan.

Tämä selviää Salon Seudun Sanomien ja Turun Sanomien puolueiden kannatusmittauksen yhteydessä tehdyssä kyselyssä. Vastaajia pyydettiin nimeämään kaksi mieluisinta ensi kevään vaalien jälkeistä hallituspuoluetta. Niitä ei laitettu arvojärjestykseen.

Suosituimmat hallituspuolueet ovat samat, jotka olivat kärjessä kannatusmittauksessa. Siinä kokoomus oli suosituin puolue ja SDP toiseksi suosituin (SSS 2.10.).

Kahden kärkipuolueen takana tulevat perussuomalaiset ja vasemmistoliitto. Ero kärkeen on selvä.

Hallituspuolueisiin kantaa ottaneilta kysyttiin myös, mitä puoluetta he äänestivät viime eduskuntavaaleissa.

Vaikka kokoomus ja SDP ovat toivotuimmat hallituspuolueet, niiden kannattajat eivät kuitenkaan kumppania miettiessään ylitä ensimmäiseksi vasemmiston ja porvaripuolueiden välistä linjaa.

Kokoomuksen kannattajille hieman muita mieluisampi hallituskumppani olisi perussuomalaiset. Seuraavat ovat keskusta ja sosiaalidemokraatit.

Kokoomusta viime vaaleissa äänestäjille siis maistuisi sama kolmen puolueen pohja, joka oli Juha Sipilän (kesk.) porvarihallituksella.

Perussuomalaisia äänestäneiden ehdoton suosikki oman puolueen kumppaniksi olisi kokoomus. Sen valitsi joka kolmas vastaajaa. Liike nytiin tunsi vetoa joka viides.

Viime eduskuntavaaleissa perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit olivat Varsinais-Suomessa vaaliliitossa. KD:n äänestäjät tuntevat mieleistä hallituspuoluetta kysyttäessä edelleen vetoa perussuomalaisiin.

SDP:n äänestäjistä löytyy Varsinais-Suomesta kannattajia sekä sinipunalle että vasemmistovetoiselle hallitukselle.

Demareita viime vaaleissa äänestäneistä joka neljäs ottaisi toiseksi puolueeksi vasemmistoliiton ja joka viides kokoomuksen. Keskusta ja vihreät eivät kiinnosta demarivastaajia läheskään samalla tavalla.

Vasemmistoliittoa äänestäneille mieluisin kumppani olisi SDP, samoin vihreiden kannattajille.

Keskustan kannatuksen lasku näkyy vastauksissa, kun kysytään mieluisinta hallituspuoluetta.

Vain reilu kaksi kolmasosaa keskustaa vuoden 2019 vaaleissa äänestäneistä haluaa puolueen hallitukseen nyt. Mieluisin hallituskumppani keskustan kannattajille olisi kokoomus.

 

Mieluisin hallituspuolue

Näin kysely tehtiin

  • Taloustutkimus haastatteli 1 264 henkilöä syyskuun puolivälissä 2022.
  • Tutkimus tehtiin Internet-paneelissa 8.–15. syyskuuta.
  • Vastaajat edustavat Varsinais-Suomen äänestysikäistä väestöä, ja virhemarginaali on noin 2,5 prosenttiyksikköä suuntaansa.
  • Vastaajia pyydettiin nimeämään kaksi mieluisinta vaalien jälkeisen hallituksen puoluetta.
4 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Tuet pois ja töille tekijät
11 kuukautta sitten

Hillittömän velkaantumisen lopettaminen ja hoitoalan kriisin ratkaisu edellyttävät kookomus-perussuomalaista hallituspohjaa. Nykyisellä hallituksella on niin monta omaa rautaa tulessa, ettei yhteisestä velanotosta ja vastuunkannosta välitetä.

Yrittäjyys kunniaan
11 kuukautta sitten

Suomeen tarvitaan taas hallitus, joka hillitsee velkaantumista. Nykyinen viher/vasemmisto on näyttönsä antanut. Paljon on ollut puhetta, mutta teot ovat jääneet vähemmälle. Sote on epäonnistunut ja hoitoala on ajautunut kriisiin. Työllisyysastetta pitää nostaa ja tukien pitää olla vain väliaikaisia, että on kannattavampaa hakeutua töihin ja myös työmatkojen veronvähennysoikeutta pitäisi nostaa, että olisi järkevämpää ottaa töitä vastaan, koska työmatkat ovat pidentyneet ja kulut ovat nousseet.

Muutosta Peliin
11 kuukautta sitten

Ja tällä hetkellä hallitusviisikko seisoo valtakuntamme asioista päättävän virkamieslauman takana osoittaen näin, miten heikko on heidän taitonsa ja tietonsa tämän hetkisten asioiden sekä tapahtumien vastuullisessa hoidossa. Somessa kuvien ja twiittien kera kerätään seuraaviin vaaleihin nuorten ääniä ja kannatusta itse kukin. Valtakuntamme vaan ei kestä enää nykymenoa uutta 4-vuotis kautta.

Marko
11 kuukautta sitten

Siellä somessa ei ole sitten muita politiikkoja kuin hallituksessa olevat?