Leikkipuisto rakentuu, vaikka määrärahahakemus syntyi silmät ristissä – Tuohittu on lapsiperheiden suosiossa, mutta kyläyhdistyksen jäsenmäärässä se ei näy

1
Yleiskuvaa Tuohitun leikkipuistotyömaalta. Suojakangas on levitetty, samoin turvahiekka. Osa laitteistakin on jo pystytetty. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Tuohitun kylätalon pihamaalle on rakentumassa kovaa vauhtia lasten leikkipuisto.

Keskiviikkona Tuohikodon tiluksilla ahkeroi kolmen työmiehen porukka. Ari Sirkiä istuu kaivinkoneen ratissa ja tasoittaa edellisenä päivänä toimitettua turvahiekkaa. Kalle Lamminen ja Niko Suveri avustavat käsikäyttöisellä lanalla ja lapiolla.

Osa leikkikentän laitteista on jo asennettu. Liukumäellä ja kiipeilyverkolla varustettu monitoimikeskus nököttää vankasti paikallaan. Jousieläinkeinu eli ”Tikru” odottaa jo leikkijöitä, ja karusellikin näyttää jokseenkin käyttövalmiilta. Vastakiikku odottaa vielä kasaamistaan.

Projekti ei kuitenkaan pääty leikkilaitteiden kokoamiseen. Alueelle pitää yhä rakentaa esimerkiksi turva-aita.

– Ja sittenhän tänne tullaan tarkistuskäynnille kaupungin toimesta, Sirkiä muistuttaa.

Talkoolaiset kertovat yllättyneensä siitä, kuinka tarkkaa ja säänneltyä leikkipuiston rakentaminen on.

– Ei voi noin vain muokata maata ja pystyttää sinne laitteita. Turvahiekan määrän pitää esimerkiksi olla just eikä melkein, he sanovat.

Talkoolaiset töissä: Ari Sirkiä käskyttää kaivinkonetta, Kalle Lamminen lanaa ja Niko Suveri lapiota. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Tuohitun kyläyhdistys ry:n puheenjohtaja Marja Kyrölä valmistaa raskaan työn raatajille lounasta Tuohikodon keittiössä.

Talkoisiin on osallistunut Kyrölän mukaan kerrallaan kolmesta kahdeksaan henkilöä.

– Puiston suunnittelu keskitettiin Arja Kemppaiselle (kyläyhdistyksen sihteeri) ja Tanja Virtaselle (kyläyhdistyksen it-vastaava). Täten homma pysyi kasassa ja turhalta sähläykseltä vältyttiin, Kyrölä naurahtaa.

– Varsinaisten talkoiden osallistujamääriin olemme todella tyytyväisiä. Mukana on ollut uusiakin kasvoja, etupäässä perheellisiä ja vastamuuttajia, hän iloitsee.

Leikkipuiston avajaisia vietettäneen keväällä.

– Tulemme kutsumaan tilaisuuteen Salon kaupunginjohtajan. Hän saapuu paikalle, jos kiireiltään ehtii, Kyrölä mainitsee.

Tuohitun kyläyhdistyksen puheenjohtaja Marja Kyrölä valmisti talkoolaisille lounasta. Hän ei ole huolissaan Tuohikodon tulevaisuudesta, sillä kylätaloa voi lämmittää puullakin. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Tuohitun leikkipuistohanke sai tarvitsemansa puskurin keväällä, kun se otettiin mukaan Salon kaupungin osallistuvaan budjetointiin.

Hankkeelle myönnettiin suurin mahdollinen määräraha, 10 000 euroa. Edellytyksenä tuen myöntämiselle oli, että kyläyhdistyksen on itse vastattava projektin toteuttamisesta. Rahallisen avustuksen lisäksi kaupunki voi antaa asiantuntija- ja viestintäapua.

– Olimme positiivisesti yllättyneitä, kun kuulimme rahoituksesta. Teimme hakemuksen silmät ristissä ja jokseenkin vasemmalla kädellä, Kyrölä kuvailee.

– Mutta hetkeäkään emme epäröineet hankkeen toteuttamista päätöksen tultua, hän lisää.

Heti kättelyssä kävi kuitenkin selväksi, ettei kaupungin myöntämä määräraha tule riittämään puiston rakentamiseen.

– Loput varat on kerätty tapahtumilla ja esimerkiksi hilloja sekä mehuja myymällä. Vielä loppuvuodesta järjestämme halloween- ja jouluriehat, Kyrölä kertoo.

”Tikru” ja liukumäellä kuorrutettu monitoimikeskus ovat jo käytännössä käyttövalmiita. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Talkoita on organisoitu tasaiseen tahtiin heinäkuusta lähtien. Puiston tieltä kaadettiin kesällä puita, kantojen raivaaminen hoidettiin syksymmällä. Sittemmin maata on sekä kaivettu että tasoitettu.

Perniöläinen Lupajan Murske toimitti leikkipuiston turvahiekan lahjoituksena. Laitteetkin ovat läheltä, tarkalleen ottaen LeikkiSet Oy:ltä Forssasta.

Marja Kyrölä on kiitollinen kaikille leikkipuistohankkeeseen osallistuneille. Huoli kyläyhdistyksen tulevaisuudessa kalvaa silti puheenjohtajan mieltä.

– Ikää tulee, ja hiljalleen tässä väsytään. Vaikka Tuohittuun on muuttanut paljon lapsiperheitä, kyläyhdistyksen jäsenmäärässä se ei näy.

– Toisaalta ymmärrän, miksi näin on. Yhdistystoiminta on sitovaa, ja jos pitää käydä töissä ja kuskata lapsia harrastuksiin, ei sitä niin vain irtoa.

Salon Seudun Sanomat uutisoi viime viikolla seurantalojen ahdingosta orastavan energiakriisin keskellä. Kyrölän mukaan Tuohikodon tulevaisuus on turvattu.

– Saamme säännöllistä vuokratuloa ja erilaisia tapahtumiakin on usein. Lämmitysöljyä emme enää loppuvuodeksi hanki, mutta onneksi polttopuuta riittää, hän toteaa.

1 Comment
Inline Feedbacks
View all comments
Tavis torilta
11 kuukautta sitten

Tuohitussa ja Viitannummella näyttivät, miten valmista tulee, kun yhdessä toimiin ryhdytään. Siinä samalla asumisalue tulee asukkaita myöten tutuiksi ja läheisiksi!