
Salossa vietetään perinteistä kulttuurihyvinvoinnin teemakuukautta marraskuussa.
Kuukauden anti pitää sisällään laajan katraan kulttuuritoimintaa. Ohjelmistossa on esimerkiksi ikivihreitä iskelmätansseja, videotaideteoksia, keskustelutilaisuuksia, sukututkimusta ja kädentaitokursseja.
Teatteritarjonta koostuu muun muassa Päivikki Franckin kirjoittamasta ja Sarika Lipastin ohjaamasta Hullu tyttö -runonäytelmästä, työhyvinvoinnilla kutkuttelevasta Hyvä pomo -komediasta, Hassujen Haahkojen sairaalamaailmaan sijoittuvasta hupailuesityksestä Pulssi sekä Seela Sellan tähdittämästä vierailuesityksestä Kauan kukkineet omenapuut.
Salon hoivakodeissa jatkuu yhteisömuusikko Anna-Maaria Varosen Musiikilla muistoihin -kiertue. Kymmenessä hoivakodissa järjestetään kiertueen aikana yhteistuokioita musiikin äärellä ja mahdollisuuksien mukaan myös huonemusisointia.
Koulujen arkeen kulttuuria tuo esimerkiksi kulttuurikasvatussuunnitelma Nappula, joka tarjoaa Salon koulujen kuudensille luokille konserttielämyksen. Näkkärissä ja Halikon liikuntahallissa pidettävissä koululaiskonserteissa kansanmusiikkiyhtye Tallari tuo kaustislaista viulismia sekä paikallista pelimanniperinnettä koululaisten koettavaksi.
Teemakuukauden ohjelma löytyy kootusti Salon kaupungin Kulttuurihyvinvoinnin marraskuu –nettisivuilta.