Mistä voimme ottaa vastuun, kun emme valitse toisiamme? Hermannin koulussa järjestetään luento koululaisten vanhemmille

0
Hermannin koululla on meneillään projekti, jonka tavoitteena on suvaitsevaisuuden lisääminen, sosiaalisten taitojen harjoittelu sekä yhteenkuuluvuuden ja empaattisuuden parantaminen. Kuva: TS-arkisto/Marttiina Sairanen

Käyttäytymisen ja mielenterveyden kysymyksiin perehtynyt ruotsinsuomalainen Mary Juusela luennoi tiistaina Hermannin koulussa.

Ryhmäpsykologiaa elämän pelikentällä -luento perehtyy siihen, miten toteutetaan kanssakäymistä ilman loukkauksia, kiusaamista, vihaa, uhkailua ja ehkäistään sosiaalista syrjäytymistä.

Juusela vertaa elämää kouluissa ja kodeissa pelikenttään, jossa emme voi aina valita seuraamme. Silti yhteistyöhön on pystyttävä.

– Se, miten muut kohtelevat lastasi, vaikuttaa suoraan hänen suorituskykyynsä, mielenterveyteen ja elämänlaatuun nyt ja tulevaisuudessa, tilaisuuden tiedotteessa todetaan.

Luento on suunnattu etenkin koululaisten vanhemmille. Tilaisuus on ilmainen, ja sen järjestävät yhteistyössä Salon kaupunki, Uskelan Rotaryklubi ry ja Hermannin koulu.

Hermannin koululla on kuluvana syksynä ollut meneillään Lika Olika -projekti. Sen tavoitteena on suvaitsevaisuuden lisääminen, sosiaalisten taitojen harjoittelu sekä yhteenkuuluvuuden ja empaattisuuden parantaminen. Lika Olika -menetelmä perustuu Mary Juuselan laajaan tutkimukseen ja kokemuksiin sosiaalisesta syrjäytymisestä.

Projekti on pilottihanke Suomessa, ja se tehdään samanaikaisesti Forssan keskuskoulussa ja Hermannin koulussa.

Ryhmäpsykologiaa elämän pelikentällä -luento, ti 1.11. klo 18.00–19.15, Hermannin koulun juhlasali. Tilaisuus on englanniksi.