Muutakin kuin kantarelleja ja suppilovahveroita – sieniharrastaja Petra Nyqvistin sienikoriin pääsevät myös eksoottisemmat lajit

0
Petra Nyqvist tunnustautuu mykofiiliksi. Hänen koriinsa kertyy sieniretkellä laaja kirjo sienilajeja. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Moni perussienestäjä haravoi metsää etsien pelkkiä kantarelleja ja suppilovahveroita. Sienimetsä näyttäytyy aivan erilaisena, kun pääsee oikean sienituntijan matkaan.

– Tässä on pohjanmesisieni, joka hohtaa pimeässä, mutta on myös ruokasieni. Vihertävä, heikko valo näkyy, kun on aivan pimeää – ei ihme, että entisaikaan sienien uskottiin olevan taikavoimaisia, sanoo Salon Strömmassa asuva sieniharrastaja Petra Nyqvist ja esittelee kannon kupeessa kasvavaa ruskeaa sienirypästä.

– Pohjanmesisieni voi aiheuttaa vatsanväänteitä, joten se on hyvä keittää ensin ja käyttää sitten vaikka keittoon, Nyqvist neuvoo ja taittaa sienet koriinsa.

Erinomaisen hyviä ruokasieniä ovat Nyqvistin mukaan myös esimerkiksi savusieniksi sanotut tuhkelot.

– Ne pitää vain syödä ajoissa, nuorina. Erityisesti nuijakuukunen on erinomainen ruokasieni, ja känsätuhkelo sisältää hiukan ureaa, joten se ei sovi munuaisvikaisille, hän muistuttaa.

Pohjanmesisieni hohtaa pimeässä, mutta on silti maittava ruokasieni. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Nyqvist myöntää, että tämän vuoden sienisato näytti elokuussa vielä huolestuttavan huonolta kuivuuden vuoksi. Syyskuun sateet ovat kuitenkin korjanneet tilannetta.

– Kaikki sienet ovat tulleet vähän jälkijunassa, ja on tullut vielä jopa pieni tattikausi. Punikkitatteja ja voitatteja on tullut Salon seudulla ihan hyvin. Kantarellejakin on ollut hyvin saatavilla, hän kertoo.

– Ja suppilovahverokausi on vasta alkamassa. Vielä ehtii siis tänä vuonna hyvin sienestämään, hän kannustaa.

Sadetta ei ole kuitenkaan saatu riittävästi joka paikassa.

– Jos omilla kulmilla on kovin kuivaa, kannattaa lähteä etsimään sieniä kosteikkojen ja purojen ääreltä. Sieltä voi jotain löytyä, hän vinkkaa.

Nyqvist itse sienestää eniten Kemiön seudulla ja saaristossa. Hän liikkuu siellä paljon jo ammattinsa puolesta, sillä hän työskentelee Metsähallituksessa suunnittelijana, erikoisalanaan rannikkoluonnon suojelu.

Nyqvist kiinnostui sienestämisestä jo lapsena, kun pääsi sieneen isänsä ja äitinsä kanssa. Aikuisena kiinnostus vain lisääntyi ja hakeutuminen ympäristöalalle syvensi alan tietämystä.

– Sienestän joka syksy, vaikka olisi kuinka huono sienivuosi.

Voitatin limainen pintakelmu kannattaa kuoria pois jo poimintavaiheessa, ettei sieni sotke paikkoja. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Petra Nyqvist tunnustautuu mykofiiliksi eli ihmiseksi, joka rakastaa sieniä.

– Sienet ovat valtavan kiinnostava eliöryhmä. Ne kiinnostavat minua paitsi ruokakulttuurin kannalta, myös muista näkökulmista: kuinka niitä on käytetty esimerkiksi lääkinnässä, värjäyksessä ja sytykkeenä.

Sienimetsässä Nyqvist kerää mielellään myös muita sieniä kuin ruokasieniä.

– Vien paljon sieniä kotiin tunnistettavaksi, koska sillä tavalla kehittyy sienen tunnistajana. Sen vuoksi suosin myös lokerollisia sienikoreja, jotta tunnistettavat sienet voi lajitella jo metsässä erilleen.

Jos ruokasieni on sekoitettavissa myrkyllisiin sieniin, kuten esimerkiksi pohjanmesisieni, silloin Nyqvist kehottaa ottamaan kaikki tunnistuskeinot käyttöön.

– Mielellään useampia sienikirjoja, internet ja vielä yksi kaverikin, jonka kanssa voi yhdessä katsoa sientä.

Vaaleaorakas on helppo tunnistaa lakin alapuolella olevista oraista. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Nyqvist tunnistaa satoja sieniä ja osaa sen vuoksi hyödyntää lajeja, jotka monet muut jättävät metsään. Hänen suosikkeihinsa kuuluu muun muassa piparkakun värinen sikurirousku.

– Se on satoisa kolmen tähden ruokasieni, joka kasvaa yleisimmin kuusen seurassa sammalikossa. Kun sen tuo kotiin, se alkaa tuoksua mausteiselle. Sikurirouskua voi kuivata ja laittaa jauheena kastikkeisiin tai patoihin tuomaan currymaista aromia, Nyqvist kertoo.

Monikäyttöinen sieni on myös vaaleaorakas.

– Sitä voi käyttää ruuassa broilerin sijasta. Olen tehnyt siitä esimerkiksi tagliatellepastaa lisäämällä paljon yrttejä, ja jos mukana on lihansyöjiä, lisäämällä joukkoon raakamakkaraa.

Vaaleiden sienten poimiminen arveluttaa monia, mutta vaalea orakas on helposti tunnistettava lakin alla olevien piikkien eli oraiden vuoksi.

Nyqvist napsii mieluusti koriinsa myös karvarouskuja.

– Niistä teen oliiviöljyisen kaprissalaatin, mutta ensin karvarouskut on keitettävä, muuten ne ovat kirpeitä. Sienisalaatista voi tehdä kermaisen sijasta myös kirkkaan, hän vinkkaa.

Vihreälakkinen koivuhapero puolestaan yllätti Nyqvistin sienitastingissa, jossa sieniä maisteltiin sokkona.

– Se nousi maistelussani ykköseksi, minkä jälkeen olen arvostanut sitä enemmän.

Koivuhaperon maku yllätti Nyqvistin positiivisesti sienitastingissa. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Mutta entä jos ei tiedä hyviä sienipaikkoja? Petra Nyqvist lohduttaa, että sieniä voi löytää melkein minkä tahansa metsätien varrelta.

– Jos on liikkumisvaikeuksia, voi ihan hyvin sienestää tieltäkin käsin. Esimerkiksi voitatit kasvavat usein hiekkaisilla poluilla ja tienpenkoilla. Harvemmin kyllä enää lokakuussa, mutta nyt sienet ovatkin myöhässä, hän toteaa.

Nyqvist neuvoo, että parhaita sienipaikkoja ovat kuusivaltaiset, sammaleiset kangasmetsät.

– Jos sienestää havumetsässä, siellä ei saisi olla liikaa varvikkoa, ja jos lehtimetsässä, siellä ei saisi olla liikaa ruohikkoa – sienet eivät pärjää niiiden seassa, hän kiteyttää.

– Parhaita paikkoja ovat metsäpolut ja niiden tuntumat. Myös puistoissa voi sienestää, kunhan ei aivan kaupungin ydinkeskustassa.

Nyqvistin ehdoton lempisieni on mustatorvisieni, ja sellaisen apaja on varjelemisen arvoinen salaisuus.

– Se on hienostuneimman makuinen sieni, jonka tiedän. Tällä hetkellä minulla ei ole tiedossa yhtään mustatorvisienipaikkaa, kun eräs tietämäni metsä kaadettiin. Mutta etsinnässä on koko ajan.