
Salon sairaala toivoo, että asiakkaat välttäisivät jatkossa ajamista kirkon puoleiselle ensiavun ovelle.
Esimerkiksi ajanvarauspoliklinikalle tulevien potilaiden toivotaan saapuvan sairaalaan pääoven eli kanttiinin puolelta.
Syynä toiveeseen on ensiavun pihan ahtaus. Tänä vuonna se on ollut tavallistakin ahtaampi, sillä magneettirekka on seissyt pihassa useana päivänä viikossa.
Magneettirekan paikka on invapysäköintipaikkojen päällä, ja ne ovat poissa käytöstä.
– Sairaalan uudistaminen alkaa ensi keväänä. Se tarkoittaa, että rekka on tässä, kunnes uusi röntgen valmistuu vuonna 2025, koordinoiva ylihoitaja Minna Santikko kertoo.

Ensiavun puoleinen sisäänkäynti on hankala, koska samaa reittiä käyttävät potilaita sairaalaan tuovat ambulanssit.
Pihassa on myös ambulanssien talli, josta hälytysajoneuvot voivat joutua lähtemään ripeästi.
– Akuutin näkökulmasta piha on iso riski. Vaikka on useita pysäköintikieltomerkkejä, seinässä lukee ambulanssi ja tallin ovessa ”älä pysäköi tähän”, autoilla ajetaan pihaan silti, Tyks Akuutin hallinnollinen osastonhoitaja Päivi Ylihaavisto harmittelee.
Santikko ja Ylihaavisto sanovat ymmärtävänsä, että saattajat haluavat tuoda sairaan ja huonokuntoisen omaisensa mahdollisimman lähelle ovea.
– Toivomme, että siinä tapauksessa jätetään potilas ja ajetaan auto heti pois. Missään tapauksessa autoa ei saa jättää ensiavun ovelle, he korostavat.

Sairaalanmäen pysäköintitilat ovat olleet aina ahtaat, eikä ongelmaan ole tulossa nopeaa ratkaisua. Tänä vuonna tilaa on ollut tavallistakin vähemmän, kun Sairaalantie katkaistiin sairaalan kellarikerroksen korjaustöiden takia.
– Tämä on meille jokapäiväinen haaste, ja potilailta tulee säännöllisesti palautetta, Päivi Ylihaavisto sanoo.
Kellarikerroksen remontti on valmistunut, ja Sairaalantie avataan uudelleen loppuvuoden aikana. Ilo jää lyhytaikaiseksi, sillä keväällä alkava ja monta vuotta kestävä rakennusurakka katkaisee jälleen kadun.
Sairaalan sisäänkäynnit tulevat muuttumaan hankkeen aikana useaan kertaan, ja potilaita ohjataan sairaalaan eri puolilta rakennuskompleksia.
Pysäköintiä helpottaakseen Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri on vuokrannut Salon seurakunnalta Uskelan kirkon alemman pysäköintialueen, jossa on parikymmentä paikkaa.
Alueella voi pysäköidä auton kolmen tunnin ajan kuten tähänkin mennessä. Sairaalan alueella toimivan yksityisen Aimo Parkin pysäköinninvalvojat ottavat alueen valvontaansa, kunhan valvonnasta kertovat merkit on saatu paikoilleen.
Autoja voi jättää myös Sairaalatien ja Kärkänkadun kadunvarsipaikoille.
Saamattomuuden muistomerkki.
Mistä johtuu, että automäärä ja parkkipaikkojen tarve on sairaalassa kasvanut niin kovasti? Ei viisi vuotta sitten sairaalan asiakkaiden autot täyttäneet kirkon pysäköintialuetta. Nyt sekin on piukassa, vaikkei kirkossa olisi ketään. Tätä tulisi pohtia ja suunnitella pysäköintipaikkojen määrä sairaalan asiakasvirtoja vastaavaksi.
Ei asiakkaat täytä parkkipaikkaa, vaan työntekijät. Siellä täytyy laittaa asiakaspaikat, johon henkilökunta ei saa parkkeerata.
Usein saattajat jättävät auton tuohon kun lähtevät seikkailemaan asiakkaan kanssa sairaalan pitkille käytäville.
En ymmärrä miksei sairaalanmäelle ole louhittu pysäköintitaloa? Ok, se maksaa, mutta varmaan olisi parempi kuin jatkuva pula vähäisistä autopaikoista?
Totta tai rakennettu parkkitaloa sinne jossa on henkilökunnan P-paikka.
Vaikka 3-kerroksinen.
Henkilökunnalle ylin kerros ja asiakkaille alimmat.
Itse pyrin menemään labraan pyörällä, mutta kaikilla se ei onnistu kun on ikää ja liikuntavaivaa.
Monikerroksinen parkkihalli olisi kaikista järkevin ja vielä niin että henkilökunta ylin kerros josta henkilökunnalla sisäänkäynti kulkulätkällä tms. ja siihen kerrokseen myös henkilökunnan sosiaalitilat sieltä sitten hissi yhteydet osastoille ja poliklinikoille tai mihin ikinä tarvitaankin.
Hissinkin voi lukita niin ettei ylimpään kerrokseen pääse hissillä kuin kulkulätkää näyttämällä. Vaikeaa?
Hotelleissakin jo tälläiset käytössä.
Tuonne kirkon parkkikselle on tulossa myös kolmen tunnin pysäköinti parkki Pate. Kyltit tulee lähiviikkojen aikana. Eikö siellä ole betoniporsaat jo odottamassa mihin kyltit saa laitettua.
Pysäköinti on ongelma missä tahansa sairaalassa, esimerkiksi Turussa. Sairaat kulkee autolla.
Jospa sitten sairaalan väki tulisi auttamaan sairaan kanssa, että voi viedä auton parkkipaikalle. Esimerkiksi kehitysvammaista sairasta lasta ei voi yksin jättää odotustilaan. Tai ihan normi pientä lasta. Parkkipaikka on niin kaukana ja aina täynnä, että kehitysvammainen lapsi tai pieni lapsi voi hävitä sinä aikana. Vastaaotossa työntekijät vaan istuu siellä lasikopissaan, eivät katso perään.
Ei vuodepotilaat täytä parkkipaikka eikä muutamat kymmenet, jotka käyvät laboratoriossa tai muuten jollain vastaanotolla. Kyllä ne paikat täyttää työntekijät ja pahimmillaan vuorojen vaihtuessa. Pois lähtevien autot on vielä parkissa, ja töihin tulevat on jo tullut. Eli siellä on silloin tuplamäärä autoja.
Vuoronvaihdot pitää tapahtua eri osastoilla eri aikaan, siinä apu.