Somero jatkaa synnytyskulujen korvaamista – kaupunki varaa edelleen rahaa myös omaishoitajien palveluseteleihin

0
Someron kaupunki on korvannut vuosia perheille synnytyksistä tulevat sairaalapäivien maksut. Tukea jatketaan myös ensi vuonna. Kuva: SSS-arkisto/Minna Määttänen

Someron kaupunki jatkaa myös ensi vuonna synnytyskulujen korvaamista, vaikka sosiaali- ja terveystoimi siirtyykin hyvinvointialueen hoitoon. Someron kaupunginhallitus päätti varata somerolaisten äitien synnytyskulujen korvaamiseen rahaa myös ensi vuodelle.

– Kaupunki haluaa synnytyskulujen korvaamisella tulla perheitä vastaan ja viestittää sitä, että lapset ovat kaupungille tärkeitä. Hyvinvointialueella tällaisia tukia tuskin otetaan käyttöön, hallintojohtaja Marjaana Sorokin huomauttaa.

Someron kaupunki on maksanut vuodesta 2004 äideille synnytyksistä enintään viiden päivän sairaalamaksut.

– Äidit ovat osanneet hakea tukea varsin hyvin, Sorokin huomauttaa.

Someron kaupunki haluaa pitää kiinni myös omaishoitajille annetuista palveluseteleistä. Palveluseteleiden avulla omaisiaan kotona hoitavat omaishoitajat voivat ostaa muun muassa siivouspalveluita, hierontaa, jalkahoitoa ja kampaamopalveluita.

– Omaishoitajien jaksaminen on erittäin tärkeä asia. Palvelusetelit ovat yksi tapa, jolla kaupunki voi tukea omaishoitajien jaksamista ja hyvinvointia. Seteleillä hankitaan usein jotain sellaista ylimääräistä apua tai hemmottelua, jota ei muuten hankittaisi, Sorokin toteaa.

Kaupunginhallitus esittää omaishoitajien palveluseteleihin ja synnytyskulujen korvaukseen ensi vuodelle 15 000 euron määrärahaa.