Stadissa sitten? Honka siirsi nousujuhlia, mutta SalPalla on vielä kolme isoa ottelupalloa

0
SalPan pelaajat ottivat vielä tämän voiton hillitysti vastaan. (kuvat: SSS/Santeri Iltanen)

Salon Palloilijoiden pelaajat löivät keskenään hillityt ylävitoset syyssateiden aiemmin päivällä piiskaamalla Salon Urheilupuiston ylänurmella. SalPan 3–0-voitto Ilves-Kissoista Ykkösen karsintasarjan avausottelussa oli vähintäänkin kliininen lehtien osin päällystämällä kentällä, joka oli vuodenaikaan ja varsinkin kevään tilanteeseen verrattuna erinomaisessa kunnossa.

Malagaan-kappale kajahti Salon Urheilutalon pukukopissa komeasti tai vähintään möreästi. Vakuuttava on kuitenkin ollut viime viikkoina myös FC Honka/Akatemia.

SalPan pelaajien päivystys puhelinten ääressä väheni sitä mukaa, kun Honka latoi maaleja tuntia Salon ottelua myöhemmin alkaneessa pelissä. Espoolaiset varmistivat 3–1-voitolla Klubi 04:stä sen, ettei isompia SalPan nousujuhlia vietetty ainakaan vielä lauantaina. C-lohkosta Ykköseen kipuava Jyväskylän Jalkapalloklubi ehti ensin.

– Ei mitään jätkät, Stadissa juhlitaan sitten! Sinne on kontaktit olemassa, ilmoitti pääkaupunkiseututaustainen SalPa-puolustaja Ronias Yacoob viitaten ensi lauantaina Töölössä pelattavaan seuraavaan otteluun.

SalPan voitto oli joka tapauksessa arvokas siksi, että Ilves-Kissat on nyt puh, pah, nousupelistä pois. ”Joutsenten” ainoa uhka on Honka.

On mahdollista, että nousu sinetöityy 22 vuoden tilanteen kaltaisella tavalla muiden pelatessa. Ottelu Ilves-Kissat–Honka/Akatemia alkaa ensi lauantaina Tampereella kello 16, Klubi 04–SalPa kello 18.

SalPalla on niin sanotusti kolme ison tai vähintään keskikokoisen todennäköisyyden ottelupalloa, joista minkä tahansa toteutuminen riittää. Käydään ne läpi tapahtumajärjestyksessä.

1) Ilves-Kissojen vierasvoitto tai tasapeli Honkaa vastaan. Koronankin kiusaamat Kissat saivat Salossa vaihtopenkille sentään kolme kenttäpelaajaa edellispelin yhden sijaan. Kuntopuntarit ovat joukkueilla toki lähes ääripäissä, ja tamperelaisilla on ollut vaikeuksia vieraskentillä.

2) SalPan voitto Klubi 04:stä. Klubi 04 on voittanut kolmestatoista edellisestä ottelustaan vain kolme, SalPa kahdestatoista viimeisimmästä yksitoista.

3) SalPan voitto tai tasapeli päätöskierroksen kotiottelusta Honkaa vastaan.

SalPalle riittää kaikissa tapauksissa siis yksi voitto tai kaksi tasapeliä. Viimeksi se on jäänyt kahdessa ottelussa peräkkäin ilman voittoa lähes neljä kuukautta sitten. Joukkueen terveystilanne on erinomainen, ja vaihtopenkin ulkopuolelle jäi lauantainakin Kakkosen tasolle kelpo pelaajia.

”Ei tää ny ihan pahalt näyt”, voisi joku negatiivisuuteenkin paikoin taipuva salolainen todeta.

Ilves-Kissoja vastaan SalPalla ei ollut missään vaiheessa mitään hätää. Toivomisen varaa jäi lähinnä ensimmäisen puoliajan lopun puolustuspelaamiseen, kun Ilves-Kissojen pelaajat pääsivät puskemaan vapaasti kulmapotkutilanteista useammankin kerran.

Kritisoinnin aiheet ovat kuitenkin vähissä, kun miettii Ilves-Kissojen jääneen vasta toista kertaa ilman tehtyä maalia koko kaudella. Sarjaottelu oli molemmille joukkueille sesongin 25:s.

– Palasimme omalle tasollemme viime viikon jälkeen. Silloin Porissa meille osui niin sanottu ohipeli, mutta sellainen tulee jokaiselle joukkueelle joskus. Nyt alla oli hyvä harjoitusviikko, pelaajille keskittynyt meininki ja tuloksena ansaittu voitto, tiivisti SalPan päävalmentaja Tero Suonperä.

– Puolustaminenkin oli hyvää lähtien ylimmästä pelaajasta, päätyen maalivahtiin ja koskien kaikkia kenttäpelaajia siinä välissäkin, hän lisäsi.

Päävalmentaja vakuuttaa, ettei noususta ole ainakaan hänen kuullen puhuttu sanallakaan.

– Koko aiheesta ei ole joukkueen sisällä keskusteltu oikeasti yhtään. Ainoat, jotka siitä puhuvat, ovat mediaihmiset ja muut. Sitä en toki tiedä, juttelevatko pelaajat keskenään salaa.

Tilanne on kuitenkin kaikkien tiedossa. Näkyykö se joukkueessa millään tavalla?

– Ehkä jos se joskus näkyi, niin viime viikolla. Silloinhan olisimme voitolla voineet naulata sarjan melkeinpä siihen. Silloin peliesitys oli aneeminen, mutta tänään keskittyminen ja kaikki oli taas kohdillaan, Suonperä mietti.

MIESTEN KAKKOSEN B-LOHKO

SalPa–Ilves-Kissat 3–0 (2–0)

Maalit:
7. Elmo Heinonen 1–0,
22. Otto Lehtisalo 2–0,
76. John Fagerström 3–0.

SalPan kokoonpano: Joni Rahila; Joonas Meura, Michael John, Ronias Yacoob; Joose Mäkinen (89. Otto Salmensuu), Jami Siirtola (69. Iku Leino), Niko Leskelä (v, 80. Bamo Ahmadi), Mikke Louhela, Oskari Jakonen (69. Tobias Laaksonen); Otto Lehtisalo (69. John Fagerström), Elmo Heinonen.
Muut vaihtopelaajat: Tatu Österlund (mv), Jonatan Guseff.

Erotuomari: Lassi Siukkola
Yleisöä: 453

OHO!

Ilves-Kissoille nostettiin yhdestä tilanteesta kolmesti keltainen kortti.

SalPan seuraava ottelu: la 15.10. Klubi 04–SalPa Bolt Arenalla kello 18.

Ilves-Kissojen pelaajilla oli ajoittain paljon asiaa ottelun erotuomarille.

Kesken kauden tulleilta iso lisäarvo

SalPan laajaa pelaajamateriaalia ei voi olla korostamatta varsinkaan Ilves-Kissat-ottelun jälkimainingeissa. Tamperelaisjoukkueella on toki ollut vajaiden vaihtopenkkien osalta huonoa onneakin, mutta jo pelkästään SalPan maalintekijä- ja syöttäjäluettelo kertoo paljon.

Elmo Heinosen kauden 18:een maaliin antoi mainion keskityksen Joose Mäkinen. Nuorten maajoukkuekokemusta omistava 19-vuotias Mäkinen liittyi SalPan mukaan elokuussa.

Mäkinen alusti sivurajaheitollaan Otto Lehtisalon tekemän 2–0:n. 18-vuotias Lehtisalo tuli salolaisten rinkiin lainasopimuksella FC Interistä samoihin aikoihin kuin Mäkinenkin.

3–0-osuman nautiskeli puolestaan Heinosen esityöstä tyhjään maaliin John Fagerström. Hän siirtyi vahvistamaan SalPan hyökkäystä kesäkuun puolivälin jälkeen, ja siitä lähtien Joutsenet on lipunut lähes voitosta voittoon.

Siinä missä joukkueen hyökkäyspää oli alkukaudella kovin kapea, on nyt tarjolla sopiva sekoitus samankaltaista ja myös toisistaan poikkeavaa pelaajatyyppiä. Kesken kauden saapuneet ovat tuoneet ison lisäarvon.

–  Otto (Lehtisalo) on monipuolinen pelaaja ja sopivasti erilainen kuin esimerkiksi Elmo Heinonen. Otto on myös hyökkääjistämme paras prässääjä, kehuu SalPan päävalmentaja Tero Suonperä.

Lehtisalon tekemä maali tuli tyylikkäällä haltuunotolla ja oivallisella pyörähdyksellä, joka jätti puolustajan statistiksi.

– Oli mukavaa onnistua miestenkin peleissä tuollaisessa maalissa, joita junnupeleissä on tullut tehtyä, totesi näillä näkymin viimeistä lukiovuottaan viettävä Lehtisalo.

Hän oli hiljattain myös ikäluokan maajoukkueessa. Ranskaa vastaan tuli minuutteja lähes täyden ottelun verran.

– Oli hienoa nähdä se, missä oman ikäluokan maailman kärki menee. Ranskalla kun on pelaajia, jotka ovat pelanneet esimerkiksi nuorten Mestarien liigaa, Lehtisalo mainitsee.

  • Lue lisää aiheesta
  • SalPa