Halikonlahden esteettömällä luontopolulla on viikonloppuna nähtävissä tavallisuudesta poikkeavia lintuhahmoja. Taiteilija Ilona Niemi tuo näytille Birds Birds Birds -kokonaisuuden.
Taidekävelyllä on nähtävissä esimerkiksi maalattuja hahmoja ja kollaaseja, jotka toimivat luonnoksina maalauksille. Teosten sijoittelussa on otettu huomioon ympäristön erityisluonne.
Linnut ovat symboloineet kuvataiteessa esimerkiksi vapautta, sielua ja henkisyyttä ja nivoutuneet naiseuteen monin eri tavoin.
– Mytologian naiskasvoiset lintuhahmot, seireenit, houkuttelivat miehiä turmioon laulullaan. Tämä ja lukuisat muut myytit vahvistivat ajatusta naisesta uhkana. Lisäksi esimerkiksi suomen kielessä naiseutta kuvaillaan lintusanoin: tipu, kana, vanha haahka, näyttelyn tiedotteessa todetaan.
Ilona Niemi inspiroituu mytologiasta ja kirjallisuudesta, johon teosnimet usein viittaavat. Hänen teoksissaan ihmisyyttä ja ihmisen paikkaa maailmassa tarkastellaan eläinhahmojen kautta.
Ilmaista näyttelyä tukee Taike.
Ilona Niemen teokset ovat näytillä 8.–9.10. klo 12–18. Halikonlahden luontopolku sijaitsee osoitteessa Satamakatu 33, Salo