LIISA WRIGHT. Suhtautuminen kodin esineisiin ja todella tarpeelliseksi koettuun tavaraan on muuttunut huomattavasti. Isovanhempieni aikaan talouksissa oli yleensä vain välttämättömät esineet.
Vaikka sodan kokenut sukupolvi saattoi jo ostaa jotain vain silmänilokseen, oli kodin tavaramäärä hallittavissa. Toisaalta monet säilyttivät esimerkiksi jo kertaalleen käytöstä poistamiaan kenkiä: niille voisi vielä tulla tarvetta uuden sodan syttyessä.
Oma sukupolveni harmittelee kodin tavaran paljoutta – ja kun niitä kotejakin voi olla useampi. Olemme itse ostaneet liikaa, perineet sukulaisilta ja saaneet lahjoja. Ja koska saamiaan lahjoja ei voinut antaa eteenpäin onneaan menettämättä, tavaraa vain kerääntyi. Siitä on tullut painolasti.
Toki itse olemme tavaramme hankkineet, mutta kyllä siihen poliitikot aikoinaan täysin edesvastuuttomasti myös yllyttivät. Puhuttiin, kuinka kulutus, uuden tavaran ostaminen, synnytti ja ylläpiti hyvinvointia – oli isänmaallista pitää talous pyörimässä.
Nyt kyllä pyydellään anteeksi vanhoja väärinkäytöksiä, mutta eipä kukaan vaikuttaja niitä puheitaan ole ymmärtänyt vääriksi ja katunut.
Luonnonvarojen ylikulutus ja yleinen kerskakulutus ovat saattaneet ympäristön ja meidät itsemme pinteeseen.
Suomessakin noudatetaan japanilaisen Marie Kondon oppeja kodin järjestämisestä. Hänen siitä kirjoittamansa kirja oli vuonna 2016 jopa myydyin Suomessa. Tässä menetelmässä ensimmäinen ja tärkein työ on kaiken ylimääräisen karsiminen.
Pari vuotta myöhemmin alettiin puhua kuolinsiivouksesta, joka jokaisen pitäisi tehdä itse, ennen kaikkea oman elämänsä helpottamiseksi.
Mutta mihin niiden hävitettävien tavaroiden kanssa? Suvun nuoremmat ovat viisaita ja ympäristötietoisia; eivät he halua ahtaa kotejaan täyteen meidän tavaroillamme.
Hyväntekeväisyyteen saa viedä hyväkuntoista puhdasta vaatetta. Ja tarpeeseen se menee, sekä suomalaisille että tänne paenneille perheille.
Tärkeää on, ettei käyttökelpoista vaatetta eikä tavaraa päädy kaatopaikalle. Hienoa, että lumpputekstiilienkin keräystä on kehitetty. Voi vaikka kauppareissulla viedä käyttökelvotontakin puhdasta vaatetta kierrätykseen toimitettavaksi.
Nykyään on paljon kanavia myös myydä käytettyä vaatetta ja tavaraa: on kirpputorit, netin myyntipaikat ja kirppariryhmät. Aivan vaivatonta se ei ole, eikä tuotteista kovinkaan korkeita hintoja saa. Saa olla tyytyväinen, kun jostain pääsee eroon. Toisaalta tuntuu hyvältä, kun vanha esine tai käsityö saa arvoisensa paikan ja jatkoelämän.
Lisääntyneen vaurauden ja kovin usein etenkin pankin myötämielisen avun johdosta ovat asuntojen neliömäärät kasvaneet. Mutta osa lisätilasta tarvitaankin vain vaatteiden ja tavaran säilytykseen. Ja kun vapaa tila kotona loppuu, vuokrataan sitä tavarahotellista.
Tavarapaljous vaikeuttaa arkipäivän toimia ja ahdistaa. Kun sitä vuorta pienentää, elämä helpottuu. Kun tavaraa on vähän ja kaikelle on oma paikkansa, alituinen etsiminen jää pois ja hermot lepäävät.
Huoneessa, jossa ei ole yhtään ylimääräistä tavaraa, on helppo hengittää.
Kirjoittaja on halikkolainen aikuiskouluttaja.
