
Salon Palloilijat hävisi jalkapallon miesten Kakkosen vierasottelunsa Musan Salamalle maalein 1–2 (0–1). Näin taistelu sarjanoususta muuttui tasaisemmaksi, vaikka SalPalla vielä selvä etulyöntiasema onkin.
Ensimmäinen puolituntinen oli SalPalle vaikea, ja MuSan 1–0-johtoasemaa pystyi pitämään ehdottomasti ansaittuna. SalPalla ei ollut ainuttakaan kulmapotkua eikä laukausta edes maalin ohi, kun MuSalle vetoja oli merkitty yhteensä kuusi ja kulmia neljä.
Niistä yksi oli Jussi-Pekka Rämän suorittama sijoitus, joka merkitsi avausmaalia 18. minuutilla. SalPan Mikke Louhela menetti pallon, ja etäisyys salolaisten topparikolmikon ja muun pelaajiston välillä oli todella suuri. Näin Rudi Dieter ja Rämä pääsivät juonimaan maalin suhteellisen rauhassa.
SalPan ensimmäisen huippupaikan sai kulmapotkun yhteydessä Elmo Heinonen, joka puski varsin läheltä maalia ohi. Vielä ennen taukovihellystä Bamo Ahmadi löysi Heinosen vapaana, ja hyökkääjä syötti kohti kärkipariaan John Fagerströmiä. Syötti jäi hieman mutta ratkaisevasti taakse, minkä seurauksena maaliin asti meni vain Fagerström, ei pallo.
SalPa hallitsi toisen puoliajan avausvarttia selvästi, ja se palkittiinkin tasoitusmaalilla. Joonas Meura laukoi pallon kahdesti peräkkäin ylärimaan. Jälkimmäisessä peliväline kävi jo sillä puolella maaliviivaa, mitä SalPa toivoi.
Niin vain ottelu silti lopulta kääntyi MuSalle, ja tällä kertaa keskeisessä osassa oli toisen päädyn ylärima. Verneri Salmisen rangaistuspotku osui siihen, ja pallo näytti striimin perusteella käyvän maalissa. Näin ei kuitenkaan tuomittu, mutta MuSa onnistui kuittaamaan tilanteen heti seuranneesta kulmapotkusta. Rämä pääsi puskemaan lähietäisyydeltä käytännössä jalat maassa SalPa-puolustuksen keskeltä: voittomaali oli syntynyt 71. minuutilla.
——————————————————————————
Otteluennakko:
Salon Palloilijoiden todennäköinen nousu jalkapallon miesten Ykköseen ei voi varmistua vielä lauantaina Porissa pelattavassa ottelussa Musan Salamaa vastaan. Suuren panoksen pelistä on silti jälleen kyse.
Voitolla SalPan ero Honka/Akatemiaan olisi kahdeksan pistettä kolme kierrosta ennen loppua. Tappiolla taas ero jäisi viiteen pisteeseen, mikä jättäisi kamppailun lohkovoitosta eli noususta vielä avoimeksi.
Lisämausteen otteluun tuo se, että MuSan on Kakkosessa säilymiseksi pakko voittaa ja todennäköisesti vieläpä useamman maalin erolla. Porilaisjoukkue on kolme pistettä säilyjän paikassa olevaa EPS:ää jäljessä, ja espoolaisten maaliero on kuusi yksikköä parempi.
EPS kohtaa vieraissa Tampere Unitedin. EPS:n ja MuSan välissä on vielä VJS, joten MuSan säilymiseen vaaditaan kolme sille suotuisaa ottelutulosta.
Joka tapauksessa on selvää, ettei MuSa lähde lauantaina himmailemaan, vaan maalintekopaikkoja riittänee SalPalle.
SalPan viimeisin tappio tapahtui 9. heinäkuuta – MuSaa vastaan. Sen jälkeen voittoja on rivissä kymmenen, eli kahdestatoista lohkon vastustajasta ovat taipuneet MuSaa ja Ilves-Kissoja lukuun ottamatta kaikki.
Satakunnan Kansan tuottama, lauantaina kello 13.55 alkava ottelulähetys on katsottavissa Salon Seudun Sanomien digitilaajille. Selostaja on Joonas Hietala.