Tuudittautuminen loppui

2

JUHA RUUSUVUORI. Kaikkeen mukavaan on helppo tuudittautua. Kun omat asiat ovat riittävän hyvin, voi vaipua Ruususen uneen ja liukua miellyttävään piittaamattomuuteen. Suosittu ajatus tällöin on: mitä se minulle kuuluu, minä hoidan omat asiani ja olen tyytyväinen.

Heikosti ovat hommat silloin kun sanotaan, että minä en piittaa politiikasta. Kaikkien pitäisi piitata politiikasta, koska se koskee meitä ja yhteisten asioiden hoitamista. Nykymaailmasta löytyy paljon esimerkkejä tästä.

Venäjällä kansa on elintason noustessa tuudittautunut siihen, että tässä voidaan elellä mukavasti, kun hoidetaan oman ja suvun asiat. Se on tietynlaista itsesuojelua; minä ja minun sukuni tulevat aina ensin. Minä kerään laumalleni niin paljon banaaneja kuin kerkeän ennen taifuunin iskemistä.

Tumput suorana seisominen vallanpitäjien edessä on Venäjällä historiallinen perinne. Ei siellä mongolivallan ja veristen keisari- ja bolshevikkihallintojen aikana kannattanut pullikoida, jos ei halunnut lyhentyä pään mitalla.

Meillä Pohjoismaissa on itsenäisten talonpoikien demokratian kautta kehittynyt mahdollisuus osallistua päätöksentekoon. Mutta tuudittautumista se ei ole estänyt. Ruotsissa asiat kehittyivät taloudellisesti kivasti, kun ei ollut turhia sotia kahteensataan vuoteen. Oma lauma ei jaksanut piitata siitä, että Norrbottenin rauta vietiin natsien aseteollisuudelle.

Venäjän näennäisesti vapautuessa kolmekymmentä vuotta sitten Ruotsi alkoi purkaa armeijaansa. Tuudittauduttiin siihen, ettei sotia enää tule ja koko maailma käy käsi kädessä Ikeaan.

Saksalaiset eivät kauppamiehinä ole kovin sinisilmäisiä. Mutta silti siellä tuudittauduttiin siihen, että kaasu ja öljy virtaavat aina Venäjältä. Tähän oli syynä heidän perinteinen ahneutensa ja saituutensa. Silmien ummistaminen Venäjän riskeiltä oli melkein samaa luokkaa kuin piittaamattomuus natsien kuolemanleireistä.

Oma suu on lähempänä kuin kontin suu, sanotaan. Amerikkalaisten hiilityöläisten kommentti ympäristötuhoihin olikin: emme me voi pelastaa maailmaa, mutta voimme pelastaa itsemme. Ikävä kyllä se ei onnistu, koska maailma on totaalisen globaali.

Neuvostoliiton kyljessä kelluminen tuotti Suomelle henkisen halvaustilan sotien jälkeen. Neljänkymmenen vuoden ajan tuudittauduttiin siihen, että ryssä pysyy rajan takana, kun sille tarpeeksi nöyristellään ja sinne viedään kenkiä.

Ei ole monta vuotta siitä, kun Suomi ylpeili erikoissuhteellaan Venäjään. Johtavat poliitikot olivat junailemassa kaasuputkea Itämereen ja istuivat venäläispankkien hallituksissa. Entinen presidentti kuvitteli, että henkilökohtaisilla suhteilla pärjätään nykytsaarien kanssa. Kissojakin lahjoiteltiin.

Jälkisuomettumisen karmeimpia esimerkkejä olivat Hanhikiven venäläisen ydinvoimalan pakkorakentaminen ja Fortumin seikkailut riskiviidakossa. Putinin koveneva imperialismi ei viime vuosina saanut päättäjiämme piittaamaan.

Nyt on Virolle naureskelu kummasti loppunut. Baltiasta on varoituksia sadellut viime vuosina aivan riittämiin. Suomessakin tajuttiin alkuvuodesta, ettei Kekkosen haamu enää suojaa maatamme.

Onneksi hyvälle tottunut kansamme on osoittanut olevansa ripeä liikkeissään. Sen on historia meille opettanut. Historiaan kannattaakin perehtyä kaksin käsin, koska silloin pysyy valveilla.

Kirjoittaja on Taalintehtaalla asuva kirjailija.

2 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Putolan pysäkiltä
2 kuukautta sitten

Nykyään julkistetaan niin paljon asiantuntijalausuntoja ja mielipiteitä, että väkisinkin jälkikäteen katsottuna jokin pitää paikkansa. Veikko Huovista lainaten jälkiviisas on siitä soma henkilö, että hänen ainoa silmänsä osoittaa taakse päin.

Tonnin eläkkeellä elämää
2 kuukautta sitten

Jopa vanhan laulun sanat 60-luvulta pätevät edelleen : ”vaikka paremmaksi kaikki muuttuu, silti hyväksi ei milloinkaan jne ….”. Nyt eriarvoistuminen on kasvamassa kaikilla tasoilla niin, että hirvittää.