Martti Santakari
Siinä ne istuvat haavanoksalla sievästi vierekkäin, pyrstötiaiset. Lähistöllä niitä on enemmänkin. Niiden korkeaa ja surahtavaa kutsuääntä kuuluu taivaalta ja puidenlatvoista tuon tuosta.
Ollaan avomeren äärellä, hyvällä lintujen muuton seurantapaikalla.
Ne ottavat korkeutta, kieppuvat taivaalla ja keräävät rohkeutta lähteäkseen merelle. Mutta hetken kuluttua ne laskeutuvatkin ja palaavat. Tarvitaan vielä viimeinen huili ennen isoa fyysistä rasitusta. Suomenlahden ylitys ei ole kymmengrammaiselle pikkujuttu.
Lintumaailman loppusyksyn liikkujat, vaelluslinnut, ovat juuri nyt liikkeellä. Joinakin vuosina ne lähtevät vaeltamaan sankoin joukoin, muuttolintujen tavoin. Varsinkin ravinnon puute saa ne liikekannalle. Vaelluslintuja ovat mm. käpylinnut, vihervarpuset, urpiaiset, tiaiset, hippiäiset, tikat, närhet, tilhet, pähkinähakit, isolepinkäiset ja muutamat pöllölajit.
Oletko nähnyt iloisesti sirkuttavan ja sähäkästi toikkaroivan vihervarpus- tai urpiaisparven? Linnut vaikuttavat hermostuneilta. Vähän väliä ne pelmahtavat puista ja pensaista lentoon, ilman mitään näkyvää syytä. Hetki vain koivunurpujen tai pensaansiementen parissa ja taas matka jatkuu.
Parvi heittelehtii näyttävästi puuskien vietävänä, minne tuuli kuljettaa. Vihervarpusilla ja urpiaisilla ei ole samaa kurinalaisuutta kuin linnuilla kurkiaurassa, jossa kärkipaikan vetovuorokin aika ajoin vaihtuu.
Mutta ne pyrstötiaiset. Oliko kyse rohkeuden etsimisestä vai niille ja muillekin vaelluslinnuille lajityypillisestä käyttäytymisestä, kun kieppuivat ilmassa siinä rannikon tuntumassa eivätkä oikein tienneet mitä tehdä, lähteäkö vai ei?
Lähtiväthän ne lopulta. Tuulten teille, merta ylittämään. Toivottavasti keväällä taas tavataan!
