Viestipalveluyritys Twitterin Elon Muskia vastaan nostaman kanteen oikeuskäsittelyä lykätään, kertoi yhdysvaltalaistuomari torstaina paikallista aikaa.
Twitter nosti kanteen sen vuoksi, että miljardööri Musk sanoi heinäkuussa vetäytyvänsä yhtiölle tekemästään ostotarjouksesta.
Tällä viikolla Musk kertoi kuitenkin olevansa valmis ostamaan yrityksen alkuperäisellä tarjoushinnalla, jos kanteesta luovutaan. Twitter on halunnut pitää kanteesta kiinni kaupan varmistamiseksi.
Tuomarin mukaan kanteen käsittelyä voidaan jatkaa marraskuussa, jos kauppaa ei saada tehtyä 28. lokakuuta mennessä.
Musk pyysi aiemmin torstaina kanteen käsittelyn keskeyttämistä.
Twitter: Mitkään korvaukset eivät korjaa Muskin aiheuttamia vahinkoja
Musk teki huhtikuussa noin 44 miljardin dollarin ostotarjouksen Twitteristä.
Myöhemmin kevään ja kesän aikana hän yritti vetäytyä tarjouksesta. Musk väänsi some-yrityksen kanssa kättä esimerkiksi palvelussa olevien vale- ja bottitilien määrästä.
Heinäkuussa Musk ilmoitti peruvansa Twitter-kaupan. Twitter ei hänen mukaansa ollut antanut riittävästi tietoja yrityksen toiminnasta.
Muutamaa päivää myöhemmin yhtiö nosti Muskia vastaan kanteen, jossa se pyysi tuomioistuimen määräämään Muskia toteuttamaan yrityskaupan.
Twitter kertoi kanteen jättämisen yhteydessä, etteivät mitkään taloudelliset korvaukset voisi korjata Muskin aiheuttamia vahinkoja.
Musk pyysi heinäkuussa kanteen käsittelyn lykkäämistä ensi vuoden puolelle.
Teknologiayhtiön kurssi on sahannut Wall Streetillä villisti vuoden aikana ostokiistan eri vaiheiden tahdissa.