Valkosipulin ystävän puutarhavuosi alkaa oikeastaan jo lokakuussa, kun syysistutuksen aika koittaa. Toiset istuttavat tähän aikaan tulppaanin ja muiden kukkien sipuleita, mutta ryytimaalla valikoidaan hienosta valkosipulisadosta parhaat yksilöt istukkaiksi jatkamaan komeaa sukuaan.
Alkusyksyn sadonkorjuun jäljiltä kasvimaa on vielä kuohkea, ja syvään muokatun penkin laatiminen käy vaivatta. Valkosipuli tarvitsee kunnon kohopenkin, jotta istukkaat eivät hukkuisi syyssateiden tulvaan. Kasvaakseen lapsen nyrkin kokoiseksi se tarvitsee myös paljon ravinteita, joten maahan lisätään tuhkaa ja lantakompostia.
Parhaita istukkaita ovat suurimmat kynnet, jotka irrotetaan hellävaroen emosipulista ja työnnetään maahan vajaan kymmenen sentin syvyyteen, vaaksan välein ja terävä pää ylöspäin.
Lopuksi penkki suojataan haravoimalla peitteeksi paksu kerros lehtiä. Keväällä, kun versot nousevat ihmisten ilmoille, voi liian lehtikatteen poistaa sekä antaa lisää lannoitetta, kuten kanankakkarakeita. Mullos on hyvä kattaa ruohosilpulla, joka estää kosteuden haihtumista ja antaa hissukseen tasaista lannoitusta.
Kesän kuluessa valkosipuli tekee kukkavarret, jotka on syytä poistaa, jotta kasvi keskittäisi tarmonsa maanalaisen sipulin kasvuun. Muutama kukkavarsi on viisasta jättää kehittymään, sillä loputon kynsistä lisääminen voi aiheuttaa koko kasvin taantumisen. Silloin kantaa on uudistettava kukkavarsiin muodostuvista itusilmuista aivan alusta alkaen.
Itusilmuille varataan vaikkapa penkin päädystä oma alue, nursery, jonka käännös suomeksi on hauskasti sekä taimitarha että lastenkamari. Itusilmut peitellään vain ohuella multakerroksella. Ensimmäisenä kesänä ne kasvavat pienen kynnen kokoisiksi ja istutetaan uudelleen syksyllä. Vie kaksi tai kolme kesää kasvaa valmiiksi sipuleiksi, joten ennakointia ja kärsivällisyyttä vaaditaan.
Valkosipulien keralla ryytimaa vaipuu vähitellen talvilepoon, ja kotipuutarhuri siirtyy kyökkiin nauttimaan vastustuskykyä parantavaa kynsilaukkaa sekä muita harrastuksensa hedelmiä.
Pakastimen ja kellarin anti innoittaa lukemaan jälleen Veikko Huovisen kirjaa Hamsterit vuodelta 1957. Siinä lempeän huumorin keskiössä ovat maaseudun talveen varautuminen ja riittävän kotivaran hankinta. Päivänvalon paetessa kirja lievittää pimeydestä hiipivää melankoliaa sekä maailmantuskaa rakastettavalla asenteellaan:
– Elämä ei ole toivotonta, kun ihmisellä on hyvät talvivarastot! Runsaat – ei silti kohtuuttomat – ruoka-ainevarastot, joihin lähinnä sisällytän lihan, kalan, erilaiset juurikasvit, säilykkeet ja marjat, sekä näiden kanssa käsi kädessä kulkevat oivalliset asusteet, luovat yhdessä pohjan kolmiyhteyden viimeiselle jäsenelle, joka on nimeltään toiveikas talvimieli.
Ryytimaan reunalla -sarjassa on seurattu Salon Seudun Sanomien valokuvaajan viljelypalstan kasvukautta. Sarja päättyy.
Mikä on Salon kaupungin vuokrapalstojen käyttöaste?
Saadaanko palstoja myös eri kyläkeskuksiin? Omavaraisuuden lisääminen kiinnostaa luultavasti monia.