Varastelevat kuokkavieraat penkoivat Salossa kalsarilaatikonkin – toisessa nuorten juhlassa kuokkijoiden tulo kärjistyi tappeluksi

2

Kutsumattomat kuokkavieraat varastivat salolaisen teinin kotibileissä rahaa, kenkiä, koruja, sormuksia ja rannekelloja viikonloppuna. Toisissa kotibileissä Olkakirveenkadulla kuokkavieraiden tulo kärjistyi tappeluksi, jota poliisi tutkii pahoinpitelynä ja laittomana uhkauksena.

– Paikalle on saapunut tuntemattomia henkilöitä, rikosylikonstaapeli Tommi Töyry Salon poliisista toteaa.
Rikostutkinta väkivallasta on vasta alussa, eikä ketään ole vielä kuulusteltu.

Rikosilmoituksiin johtaneet kotibileet olivat peräkkäisinä iltoina perjantaina ja lauantaina.
– Kun väkeä on liikaa, se ei ole enää hallinnassa. Kehenkään ei voi luottaa, jos se ei ole omaa kaveriporukkaa, halloween-juhlat perjantaina järjestäneen lukiolaistytön isä toteaa.
Isä haluaa varoittaa huoltajia varastelevista kuokkavieraista, joiden huhutaan käyneet kotibileissä muuallakin Salossa.

Isän mukaan tytär oli kutsunut juhliin kolmisenkymmentä kaveriaan. Jossain vaiheessa paikalle oli ilmestynyt myös kavereiden kavereita niin, että vieraita oli käynyt kaikkiaan viitisenkymmentä. Jälkikäteen on yritetty selvittää erityisesti sitä, ketkä nuorista olivat liikkeellä kahdella autolla.

– Kukaan ei tiennyt, mistä ne nuoret olivat tulleet. He olivat mukavia ja juttelivat kaikille. Kenelläkään ei ollut herännyt epäilyksiä, isä sanoo.

Illan aikana oli isän mukaan jo ihmetelty, kun kolmelta vieraalta oli hävinnyt kengät. Seuraavana päivänä selvisi, että lukituissa huoneissakin oli käyty.
– Makuuhuoneessa oli pengottu kaikki kalsarilaatikkoa myöten.

Isän arvion mukaan kaikenlaista pikkutavaraa on kadonnut satojen eurojen arvosta. Hän muistuttaa, että tyttären kavereille on aina ollut selvää, ettei lukittuihin huoneisiin mennä, vaikka sisäovien lukot ovatkin varsin helposti avattavissa.
– Tähän asti on aina voinut luottaa siihen, että kaveriporukka on ollut rehdisti. Kaikki on mennyt aina hyvin, ja nuoriso on ollut tosi asiallisesti.

Kuokkavieraat ovat puhuttaneet salolaisia aiemminkin. ”Kotibileet karkasivat käsistä”, Salon Seudun Sanomat uutisoi vappujuhlista viime vuonna. Poliisi tuli paikalle neljän partion voimin, kun Ylhäisiin oli kerääntynyt 200–300 nuorta.
– Tilaisuuden järjestäjä oli järjestänyt pienet kotihipat, mutta ne olivat räjähtäneet käsiin, kuten toisinaan käy, rikoskomisario Pertti Läksy totesi jutussa.
Ylhäisten kadutkin olivat tukkeutuneet kuokkavieraista.

Salon poliisi pyrkii selvittämään, mitä viikonlopun kotibileissä on tapahtunut.

2 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Valvontaa kiitos
6 kuukautta sitten

Minkälaiset vanhemmat jättävät alaikäiset kotiin viettämään kotibileitä ilman, ettei ole aikuisia valvomassa?
Täysin vastuutonta toimintaa huoltajilta.

Keijo K.
6 kuukautta sitten

Jos epäillään jotain määrättyä ryhmää, niin eikö ole helppo järjestää sille ryhmälle ansa?