Yhdysvaltalaisnäyttelijä Angelina Jolie syyttää ex-miestään Brad Pittiä pahoinpitelystä

0

Yhdysvaltalaisnäyttelijä Angelina Jolie syyttää ex-puolisonsa näyttelijä Brad Pittin pahoinpidelleen niin häntä kuin pariskunnan lapsiakin. Jolie esittää syytöksensä tiistaina tuomioistuimelle jätetyissä asiakirjoissa, joista useat yhdysvaltalaismediat ovat kirjoittaneet.

Väitetyn pahoinpitelyn sanotaan tapahtuneen vuonna 2016 pariskunnan matkatessa lastensa kanssa yksityiskoneessa Yhdysvalloista Ranskaan.

Pittin sanotaan käyneen ensiksi Jolien kimppuun, minkä jälkeen yksi lapsista oli puolustanut äitiään sanallisesti. Tässä vaiheessa Pittin sanotaan hyökänneen lapsensa kimppuun, jolloin Jolie oli yrittänyt tarttua miestään takaa päin pysäyttääkseen tämän.

Asiakirjojen mukaan lapset olisivat tämän jälkeen kiiruhtaneet puolustamaan toisiaan.

Jolie syyttää asiakirjassa Pittin lyöneen riitelyn lomassa yhtä kaksikon lapsista kasvoihin ja kuristaneen toista. Lisäksi Pittin sanotaan tarranneen Jolien päähän ja ravistelleen tätä sekä tuupanneen hänet seinää vasten.

Pittin sanotaan myös yhdessä vaiheessa lentoa kaataneen olutta Jolien päälle sekä kaataneen toisessa kohtaa olutta ja punaviiniä lasten päälle.

Pitkä vääntö lasten huoltajuudesta ja yhteisestä viinitilasta

Yhdysvaltain liittovaltion viranomaiset tutkivat aikanaan Pittiä syytösten vuoksi, mutta virallisia syytteitä ei ikinä nostettu. Jolie haki avioeroa muutama päivä lennon jälkeen.

Tähdet ovat tätä seuranneiden vuosien aikana olleet riidoissa avioliittonsa, kuuden lapsensa huoltajuuden sekä yhteisen omaisuutensa tiimoilta. Jolien ja Pittin lapsista kolme on biologisia ja kolme adoptoituja.

Viime vuosina pari on vääntänyt julkisesti muun muassa heidän yhdessä ostamansa ranskalaisen viinitilan omistajuudesta.

Uutistoimisto AFP on ottanut yhteyttä Pittin edustajiin saadakseen kommenttia tuoreisiin syytöksiin liittyen.

Jolie ja Pitt löivät hynttyynsä yhteen esitettyään avioparia vuoden 2005 elokuvassa Mr. and Mrs. Smith. Pitt oli tuohon aikaan naimisissa näyttelijä Jennifer Anistonin kanssa.

Vuonna 2018 Pitt ja Jolie ilmoittivat päässeensä sopuun lastensa osalta, mutta lopullista sopimusta ei vaikuttanut kuitenkaan syntyvän.

Viime heinäkuussa Joliea lykästi huoltajuuskiistassa, kun avioeroa ja huoltajuusasioita valvomaan määrätty yksityinen tuomari suljettiin tapauksen ulkopuolelle.

Jolie: Neuvottelut kariutuivat vaateisiin salassapitosopimuksesta

Tiistaina jätetyissä asiakirjoissa avataan myös Ranskassa sijaitsevaan Chateau Miravaliin liittyvien neuvottelujen kulkua. Jolien mukaan neuvottelut hänen osuutensa myymisestä Pittille kariutuivat tämän vaadittua Jolieta allekirjoittamaan salassapitosopimuksen. Väitetty sopimus estäisi näyttelijää puhumasta henkisestä ja fyysisestä pahoinpitelystä, jonka kohteeksi Jolien ja pariskunnan lasten sanotaan joutuneen Pittin käsissä.

Pitt on aiemmin syyttänyt Jolien luovuttaneen osuutensa viinitarhasta venäläissyntyisen miljardöörin omistaman Stoli Groupin tytäryhtiölle, ja rikkoneen näin Pittin oikeuksia.

Jolien asianajajat sanoivat kuitenkin tiistaina, että kaupantekoon oli ryhdytty vasta sen jälkeen, kun neuvottelut Pittin kanssa olivat kariutuneet salassapitosopimusvaateiden myötä.

Uutistoimisto AFP:lle aiemmin tänä vuonna puhunut lähde on sanonut Jolien päättäneen myydä osuutensa, sillä hän ja hänen lapsensa ”eivät ole kyenneet palaamaan” Chateau Miravaliin. Lisäksi Jolien sanotaan tehneen useita tarjouksia ex-puolisolleen ennen kuin hän sopi kaupoista Juri Sheflerin kanssa.

Juomakonglomeraatin omistava Shefler on Venäjän presidentin Vladimir Putinin pitkäaikainen kriitikko. Stoli Group pitää päämajaansa Latviassa.

Pitt vieraili syyskuussa yllättäen Suomessa. Hänen ja rockmuusikko Nick Caven taideteoksia on parhaillaan esillä Sara Hildénin taidemuseossa Tampereella osana laajempaa, taiteilija Thomas Houseagon taidenäyttelyä.