Salon lukion vuoden 2021 ylioppilas Hugo Pylkkö on valittu Suomen Lukiolaisten Liiton toiseksi varapuheenjohtajaksi. Valinnat tehtiin liittokokouksessa sunnuntaina Kajaanissa.
Pylkkö, 20, on toiminut aiemmin Lukiolaisten Liiton liittohallituksessa.
– Ensi vuonna tulee korostaa lukiolaisten merkitystä kasvattijärjestönä. Meidän tulee pystyä vastaamaan niin lukiolaisten kuin opiskelijakuntien tarpeisiin ja luoda mahdollisuuksia jokaiselle lukiolaiselle kasvaa ja oppia meidän mukana. Olen iloinen, että pian päästään yhdessä näiden teemojen kimppuun, Pylkkö sanoi tiedotteessa.
Pylkkö johtaa ensi vuonna liiton aktiivi- ja opiskelijakuntatoimintaa.
Liiton uudeksi puheenjohtajaksi valittiin 20-vuotias sysmäläinen Ella Siltanen ja ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi 19-vuotias helsinkiläinen Patrik Wilska.