
Maaliskuisilla irkkufestareilla on tarjolla ainakin makkaraa, pekonia ja papuja irlantilaisen kansanmusiikin säestyksellä. Salo Irish Festivaalin uusi avaus on brunssi, jossa yhdistyvät livemusiikki ja irlantilainen aamiainen.
Jo kahdeksatta kertaa järjestettävä festivaali tuo jigit ja reelit Saloon maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Sattumalta kaupungissa on tuolloin tarjolla SaloJazzin konsertti, jonka kanssa oli käymässä tuplabuukkaus samaan keikkapaikkaan. Salo Irish ry:n Arto Pasio ja SaloJazzin Marko Heikura saivat kuitenkin neuvoteltua kompromissin.
– Marko selvitteli, voisiko jazzartisti esiintyä jo perjantaina. Perjantaiksi hänelle oli buukattu keikka Porvooseen. Vaihto onnistui, ja päätimme tehdä konserteista jatkumon. Palaset loksahtivat paikalleen, Pasio kertoo.
Nyt perjantaina Musinessa soi ensiksi jazz Seim/Henriksen/Jormin/Ounaskari-kokoonpanon voimin, ja heti sen jälkeen naapurissa Bizarressa alkaa irkkubändi Leprachaunsin konsertti jameineen.

Irkkufestareilla kuullaan kolmea salolaisyleisölle uutta bändiä. Tuttuja nimiä ovat The Green Hope ja Perniön toimintakeskuksen Hulabaloo-ryhmä, jonka ohjaamisesta vastaa Pasio.
Kouvolasta lähtöisin oleva The Leprechauns kirjaimellisesti soitti itsensä festariesiintyjäksi tänä keväänä, kun yhtyeen kitaristi Simo Helkala ja laulaja, haitaristi ja tinapillin soittaja Ossi Perälä tulivat jamittelemaan salolaisten kanssa edellisen Salo Irish Festivaalin aikaan.
– Heti huomasi, etteivät he olleet ensimmäistä kertaa soittamassa. Jutustelimme jo lavalla, ja selvisi, että he ovat tulleet varta vasten Kouvolasta Saloon. Näinkin voi keikkaa myydä, Pasio naurahtaa.
The Leprechaunsin kaikki neljä muusikkoa ovat luvanneet jäädä jameihin festarilauantaina 3. maaliskuuta.
Muita bändejä ovat 3’s Company ja Celt Division. 3’s Companyssä musisoi kolme takavuosien suosikista Korkkijalasta tuttua muusikkoa eli Kalle Jämsen, Petri Hakala ja Harry Bent. Bent asuu Irlannissa ja kuuluu Salo Irish Festivaalin harvalukuiseen irlantilaisesiintyjien joukkoon.
– Bändi on ihan mahdottoman hyvä. 3’s Company tekee vain pari kolme keikkaa vuodessa. Dublinista ei ihan tuosta noin vain lähdetä Suomeen esiintymään, Pasio kertoo.
3’s Companyn lisäksi lauantain maksullisessa pääkonsertissa soittaa oululainen Celt Division, jota Pasio luonnehtii tuoreeksi tapaukseksi.
– Leprechauns on leppoisa huumoribändi, Celt Division bilebändi ja 3’s Companyn vanhemmat herrat soittavat hyvin rauhallisesti ja perinteisesti. The Green Hope on sitten näitä kaikkea.