Salossa pääsee joulukuussa kuulemaan monien suosittujen artistien joulukonsertteja.
Voimakasääninen Antti Railio konsertoi torstaina 1. joulukuuta Halikon kirkossa. Railion kalenterissa on kaikkiaan 14 joulukonsertin kiertue.
– Kaikkien vastoinkäymisten jälkeen olen helpottunut ja onnellinen siitä, että pääsen vihdoin jo perinteeksi muodostuneelle joulukiertueelleni, Railio toteaa konserttitiedotteessa.

Lauantaina 3. joulukuuta Uskelan kirkoon saapuu kokonainen karavaani: solistit Jesse Kaikuranta ja Janna sekä Tuure Kilpeläisen bändinä mainetta niittänyt Kaihon Karavaani -yhtye. Kokoonpano aikoo tehdä 11 yhteistä joulukonserttia.
– Ohjelmistossa on parhaita joulumusiikin klassikkoja hienoin sovituksin, koskettavia tulkintoja, svengaavaa rytmiä sekä jalan alle käyvää keinuntaa! Kaihoa ja rytmiä. Yksi uusi, tälle kiertueelle varta vasten tehty joulukappale kuullaan konserteissa myös, tiedotteessa kerrotaan.

Viulisti Linda Lampenius ja Apocalyptica-yhtyeestä tuttu sellisti Perttu Kivilaakso konsertoivat Halikon kirkossa torstaina 8. joulukuuta.
Konsertissa kuullaan musiikkia oopperan, klassisen- ja pop-musiikin maailmoista sekä Kivilaakson omia ja Apocalyptican esittämiä sävellyksiä. Ajankohdan mukaisesti ohjelmistoon kuuluu myös suomalaisia joulu- ja kansanlauluja uusina sovituksina.
– Luvassa on kaikenkattava ilta, jossa sellon ja viulun sävyt sekä sähköisten efektien rajattomat mahdollisuudet saattelevat kuulijan fantasiamaailmoihin, syviin meditatiivisiin tiloihin ja aikamatkalle läpi historian, kaksikko kuvailee tiedotteessa.

Keskiviikkona 14. joulukuuta vuorossa on Saara Aalto, jonka Enkeleitä -joulukiertue kuullaan Uskelan kirkossa.
Jokaisella kiertuepaikkakunnalla Aallon kanssa laulaa lapsikuoro, ja Salossa Aallon kanssa esiintyy lapsikuoro Allegro.
– Kuorolaiset ovat hyvin innoissaan. Tällainen esiintymistilaisuus on hyvä motivaattori harjoittelulle ja kuorossa mukanaololle. Tällaiset mukavat yhteiset kokemukset ovat tärkeitä myös kuoron yhteisöllisyyden kannalta. Konsertti jää varmasti ikuisesti kuorolaisten mieliin, sanoo Allegron kuoronjohtaja Lauriina Hurtig tiedotteessa.
Uskelan kirkkoon saapuu myös Diandra, joka konsertoi kirkossa 19. joulukuuta. Diandran konserttikiertueesta ja kuulumisista voi lukea tarkemmin Salon Seudun Sanomista sunnuntaina 27.11.
Joulun alla pääsee laulamaan myös itse: Kauneimmat joululaulut soivat lauantaina Teijolla
- Kauneimmat joululaulut -tilaisuudet: Lauantai 26.11. Teijon kirkko klo 16, Sunnuntai 4.12. Halikon kirkko klo 18, Yliskylän kirkko klo 18, Keskiviikko 7.12. Mahlakankareen seurakuntakoti klo 18, Lauantai 10.12. Angelniemen kirkko klo 18, Sunnuntai 11.12. Salon kirkko klo 14, klo 16 ja klo 18, Vaskion kirkko klo 15, Perttelin kirkko 17, Kiikalan kirkko klo 18, Kiskon kirkko klo 18, Keskiviikko 14.12. Märynummen paloasema klo 18, Torstai 15.12. Ylikulman rukoushuone klo 18, Lauantai 17.12. Ravintola Musine klo 18, Kyläravintola Terho Mathildedal klo 20, Sunnuntai 18.12. Uskelan kirkko klo 15 ja klo 18, Muurlan kirkko klo 18, Kuusjoen kirkko klo 17, Perniön Pyhän Laurin kirkko klo 18, Suomusjärven kirkko klo 18, Muurlan kirkko klo 18, Särkisalon kirkko klo 18, Torstai 22.12. Alikulman rukoushuone klo 18
- Lasten kauneimmat joululaulut -tilaisuudet: Perttelin kirkko torstaina 8.12. klo 17, Kiskon kirkko sunnuntai 11.12. klo 16, Salon kirkko keskiviikko 14.12. klo 18, Kuusjoen kirkko torstai 15.12. klo 18, Särkisalon kirkko lauantai 17.12. klo 17, Muurlan kirkko sunnuntai 18.12. klo 16
- Nuorten kauneimmat joululaulut Uskelan kirkko sunnuntai 18.12. klo 18
- De vackraste julsångerna Särkisalon kirkko tiistai 13.12. klo 18
- Tunnettujen artistien ja yhteislaulutilaisuuksien lisäksi Salon kirkoissa kuullaan joulukuussa paljon musiikkia. Kaikki konsertit löytyvät Salon seurakunnan verkkosivuilta.
- Lähde: Salon seurakunta
Maailma muuttuu. Artistit käyttävät kirkkoja joulukonsertteihinsa, koska yleisöä virtaa joulumusiikkia kuulemaan, vaikka liput ovat kalliita. Menestys ja tuotto ovat taatut, koska oletan, että kirkon vuokraus on edullisempi kuin ison konserttitilan. Kirkon tiloissa piti tilaisuuksien olla maksuttomia, vain ohjelmalehtinen ehkä 10 euroa. Ehkä olen vanhoillinen?