
Johann Sebastian Bachin Jouluoratorio oli tarkoitus esittää Salossa jo kaksi vuotta sitten, mutta tuolloin koronapandemia sotki kuviot.
– Nuotteja oli jo jaettu, mutta harjoittelun makuun emme ehtineet, kamarikuoro Vox Saloensista johtava Kaisa Suutela-Kuisma kertaa.
Nyt suunnitelma on vihdoin toteutumassa. Jouluoratorion kolme ensimmäistä kantaattia kajahtavat Uskelan kirkossa 27. marraskuuta ja kolme viimeistä loppiaisen jälkeen 8. tammikuuta.
– On varsin perinteistä, että Bachin Jouluoratorio esitetään kahdessa konsertissa, Suutela-Kuisma painottaa.
Oratorion kolme ensimmäistä osaa kuvaavat joulupäivän, tapaninpäivän ja kolmannen joulupäivän tapahtumia. Kantaatit 4–6 kiteytyvät uudenvuodenpäivän, uudenvuoden jälkeisen sunnuntain ja loppiaisen ympärille.
Vox Saloensisin kokoonpano kootaan aina projekteittain. Vaikka esityspäivät siirtyivät kahdella vuodella, tekijäporukka pysyi pääosin kasassa.
– Pientä vaihtuvuutta, mutta suurilta osin vakiokasvoja, Suutela-Kuisma valottaa.
– Mutta kyllä mukana on kokonaan uusiakin tuttavuuksia, hän jatkaa.

Vox Saloensisin lisäksi konserteissa esiintyy Salo Chamber -kamariorkesteri.
– Kuorossa on 35 laulajaa ja orkesterissa vajaat 30 soittajaa. Onneksi Uskelan kirkossa on runsaasti tilaa, Suutela-Kuisma naurahtaa.
Muusikot ovat pääosin salolaisia tai jollain tapaa seutuun muutoin sidoksissa.
– Mutta esimerkiksi oboisteja täältä ei löydy, joten käytämme turkulaisosaajia, Suutela-Kuisma paljastaa.
Ensimmäisenä adventtisunnuntaina solisteina kuullaan Saara Rauvalaa (sopraano), Hanna-Leena Suomista (altto), Eero Lasorlaa (tenori) ja Jussi Vänttistä (basso). Suominen ja Lasorla jatkavat myös loppiaisen jälkeisessä konsertissa, ja he saavat silloin seurakseen Maria Sirénin (sopraano) ja Samuli Takkulan (basso).
Jouluoratorion instrumenttikatras koostuu oboeiden lisäksi esimerkiksi trumpeteista, patarummuista, viuluista ja huiluista. Orkesteri ja kuoro harjoittelevat yhdessä vain kertaalleen ennen h-hetkeä.
– Meillä on neljät harjoitukset kuoron kesken ennen ensimmäistä konserttia. Kun treenataan orkesterin kanssa, pitää kaiken olla jo valmista kauraa, Suutela-Kuisma muotoilee.
– Omatoimisella harjoittelulla on iso rooli, hän lisää.

Jouluoratorion salolaissovitusta johtava Timo Lehtovaara kuvailee teosta hauskaksi ja hienoksi kokonaisuudeksi.
– Kyseessä ei todellakaan ole surumielinen passio, hän kiteyttää.
Suutela-Kuisman mukaan teoksesta paistaa vilpitön joulun riemu.
– Laaja soitinjoukko tuo kantaatteihin vivahteita ja värikkyyttä, Lehtovaara täydentää.
Suutela-Kuisma on ehtinyt miettiä jo tulevankin vuoden joulua.
– Mielessäni olisi toteuttaa silloin Camille Saint-Saënsin Jouluoratorio, hän suunnittelee.
Vox Saloensisin ja Salo Chamberin yhteistyö tulee jatkumaan näillä näkymin myös ensi kesänä.
– Salon seurakunnan kesäkonserttisarjassa, seurakunnan johtavana kanttorina työskentelevä Suutela-Kuisma vinkkaa.
Johann Sebastian Bachin Jouluoratorio kahdessa osassa Uskelan kirkossa. Ensimmäinen konsertti sunnuntaina 27. marraskuuta ja toinen konsertti sunnuntaina 8. tammikuuta. Konsertteihin on vapaa pääsy.