Joutsen- ja tähdenlentovaloille on tulossa seuraaja – Turuntien silta saa uudet jouluvalot

0
Joutsen- ja tähdenlentovalot koristivat Turuntien siltaa vuodesta 1997 vuoteen 2019. Tältä joulukadun avajaisissa näytti vuonna 2018. Kuva: SSS-arkisto/Kirsi-Maarit Venetpalo

Turuntien silta saa tänä vuonna jälleen jouluvalot. Silta on ollut kaksi joulua ilman valoja, kun perinteiset joutsen- ja pyrstötähtivalot tulivat tiensä päähän. Monet kaupunkilaiset ovat jo kaivanneet keskustan paraatipaikalle uusia valoja, ja tänä jouluna toive toteutuu.

– Sillalle on tulossa uudet valot. Saadaan vähän vaihtelua näkymään. Ne asennetaan paikoilleen torstaina, vahvistaa Salon kaupunginpuutarhuri Matti Nikander.

Mutta millaiset valot oikein ovat?

– Koristeelliset, Nikander sanoo salamyhkäisesti.

Enempää hän ei aio etukäteen paljastaa.

– Sitten kun valot syttyvät, ihmiset voivat muodostaa niistä mielipiteensä, hän toteaa.

Valot syttyvät sunnuntaina, samaan aikaan kuin muutkin joulukadun valot sekä torin joulukuusen valot. Joulukadun avajaiskulkue lähtee liikkeelle perinteiseen tapaan klo 16 Oskarinkadulta ja päättää matkansa torille. Jouluvalot syttyvät kulkueen edetessä kaupungin läpi.

Vanhat joutsen- ja pyrstötähtivalot ehtivät tuoda Turuntien sillalle joulutunnelmaa 23 vuotta. Ensimmäistä kertaa ne syttyivät vuonna 1997. Lopulta ne kuitenkin olivat niin vanhat ja hapertuneet, ettei niitä ollut enää turvallista ripustaa.

Sillan vanhat valot koostuivat hehkulampuista, kun taas uudet jouluvalot muodostuvat energiatehokkaista ledeistä.