Kaksi hallia yhden hinnalla? Kaupunginvaltuutettu ja arkkitehti laskevat, että uuden jäähallin hinnalla saisi monitoimihallin vanhan hallin paikalle ja viereen vielä uuden jalkapallohallin

10
Salon uusi monitoimihalli arkkitehti Timo Ruoholan luonnostelemana. Jalkapallohalli tulisi SSO-hallin taakse alakentille.

Salo suunnittelee Urheilupuistoon kokonaan uutta ja runsaat kahdeksan miljoonaa euroa maksavaa jäähallia, joka korvaisi nykyisen vanhan ja huonokuntoisen hallin.

Entä jos kaupunki hyödyntäisikin vanhaa hallia, rakentaisi sen pohjalle uuden monitoimihallin ja käyttäisi säästyvät rahat kauan kaivattuun jalkapallohalliin?

Kaupunginvaltuutettu Mika Nummenpalon (liik.) ja arkkitehti Timo Ruoholan mukaan kaksi hallia olisi hyvällä suunnittelulla mahdollista saada yhden hinnalla.

– Urheilupuistoa olisi mahdollista kehittää yhteistyöllä. Ei kaupungin tarvitse tehdä kaikkea itse, Nummenpalo sanoo.

Salon vanha jäähalli alkaa olla tiensä päässä, eikä se tutkimusten mukaan enää kelpaa jäähalliksi.

Salon vapaa-aikajohtaja Antti Mattila on esittänyt, että se muutettaisiin ”kuivatelakaksi”, mikä tarkoittaa, että hallissa voisi pelata muutostöiden jälkeen vaikka salibandya.

Mika Nummenpalon perusajatus on, että vanhasta hallista hyödynnettäisiin esimerkiksi jäälaatta ja katsomorakenteet. Sen rahallinen arvo on laskelman mukaan 2,5 miljoonaa euroa.

Niiden ympärille rakennettaisiin nykyistä selvästi laajempi ja korkeampi monitoimihalli. Hallia laajennettaisiin Tahkonkadun suuntaan, ja tiloja voitaisiin rakentaa kahteen, jopa kolmeen kerrokseen.

Monitoimihalliin mahtuisivat pukuhuoneet, kuivaustilat, punttisali, kahvio- ja kokoustilat, urheiluseurojen yhteinen popup-kauppa, ehkä itsepalvelukauppakin.

Tarvittaessa puku- ja kahviotiloja voisivat hyödyntää tekonurmen käyttäjät. Monitoimihallissa voisi olla tiloja myös kulttuuritoimijoille.

Monitoimihallista pitäisi Nummenpalon mukaan rakentaa niin korkea, että siellä voisi pelata väliaikaisesti myös Korisliigaa ja lentopallon Mestaruusliigaa, kun Salohalli joskus vaatii peruskorjausta.

Monitoimihallia ei rakentaisi kaupunki vaan uusi yhtiö, johon SSO-halli yhdistettäisiin.

Kaupunki myöntäisi uudelle yhtiölle lainan jäähallin ja jalkapallohallin rakentamiseen. Hallien käytöstä vastaisi kaupunki yhdessä seurojen kanssa.

Nummenpalon ajatuksissa Salo saisi tällä tavalla uudistetun jäähallin ajanmukaisilla tiloilla noin 4,5 miljoonalla eurolla.

Säästyvä 3,8 miljoonaa euroa riittäisi täysimittaisen jalkapallohallin rakentamiseen Urheilupuiston alakentille. Halliin voisi rakentaa samalla juoksusuorat yleisurheilijoille Nummelaan rakennetun jalkapallohallin mallilla.

– Jotkut ovat epäilleet vähän hintoja, mutta ne ovat arkkitehdin laskemia, Nummenpalo muistuttaa.

Urheilupuisto
Urheilupuiston nykyinen maisema. (Kuva: SSS/Minna Määttänen)

Arkkitehti Timo Ruohola Arkkitehtitoimisto ARK-BAU Oy:stä sanoo suunnitelleensa Suomeen toistakymmentä harjoitusjäähallia. Niistä viimeisin valmistui Mäntsälään viime vuonna ja sitä edellinen Sodankylään.

– Tiedän aika hyvin, mitä niihin menee rahaa. Hyvällä ja tiukalla suunnittelulla on mahdollista säästää satumaisia summia, Ruohola kiteyttää matkan varrella oppimansa.

Salon jäähallissa on noin tuhatpaikkainen katsomo, ja Sodankylään suunnitellussa hallissa oli yhtä paljon.

– Olen sen pohjalta kalkuloinut, mitä yksinkertainen kantikas halli maksaisi. Hyvällä suunnittelulla päästään tuohon hintaan. Hinta täsmentyy huomattavasti, kun suunnitellaan sisätilat. Niihin en ole ottanut kantaa, koska sisätiloista on keskusteltava aina seurojen ja käyttäjien kanssa, Ruohola sanoo.

Nummenpalon mukaan vanhaa perustaa hyödyntävä ”kierrätyshalli” olisi kokonaan uutta hallia ekologisempi, koska rakentamisen aikana hiilidioksidipäästöjä aiheuttavat suuret betonivalut olisivat jo valmiina.

Jäähallien kylmäkontti uusittaisiin, ja uuden laitteiston tuottamaa lauhdelämpöä olisi mahdollista käyttää niin jää- kuin jalkapallohallissa.

Monitoimihallin katto olisi mahdollista peittää lähes kokonaan aurinkopaneeleilla, jotka tuottaisivat sähköä.

Nummenpalo on ollut selvitystyössään yhteydessä myös Suomen jääkiekkoliittoon. Liiton olosuhdepäällikkö Manu Varho on hänen mukaansa luvannut, että Salo pääsee halutessaan mukaan Suomen jääkiekkoliiton Kestävät jäähallit -selvitykseen, joka liittyy kestävään kehitykseen, kiertotalouteen ja energiatehokkuuteen.

Mikä Nummenpaloa jäähalliasiassa kiinnostaa?

Hän sanoo seuranneensa Salon Urheilupuiston kehitystä pitkään ja puhuneensa Jarkko Anttilan (sd.) ja Tuukka Kahilan (vihr.) kanssa, miten siitä saataisiin Salon kruununjalokivi. Anttila ja Kahila ovat myös Nummenpalon esityksen takana.

– Olin mukana tekemässä jäähallien valaistusohjeistusta led-urani aikana, ja olen ollut tekemässä myös valaistusta monessa hallissa. Sikäli tunnen niitä aika hyvin, Nummenpalo sanoo.

Nummenpalo on jakanut esitystään monitoimihallista laajasti urheiluseuroille, Salon päättäjille ja virkamiesjohdolle.

Hän toivoo, että esitys herättää keskustelua nyt, kun kaupunki on varaamassa talousarvioonsa puolen miljoonan euron suunnittelurahaa uuteen jäähalliin.

10 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Allan
6 kuukautta sitten

Miksi kaupungin pitäisi lainata rahat? Miksei kokonaan yksityinen rahoitus ja lainoitus onnistu? Onhan sitä muuallakin halleja pystytetty yksityisellä rahoituksella ja luototuksella. Salossa on reilusti miljonäärejä, joten hattu vaan kiertämään.

Yksityinen
6 kuukautta sitten
Reply to  Allan

Sillä tavallako se Salohalli tehtiin?

Allan
6 kuukautta sitten
Reply to  Yksityinen

Ei tehty. Silloin tuhlattiin Nokialta tulleita veromiljoonia, joita ilmeisesti tuli ovista ja ikkunoista. Nyt niitä ei ole.

Mika Nummenpalo
6 kuukautta sitten
Reply to  Allan

Alpo Paunaa haastateltiin silloin TV:ssä, ja hän sanoi, että Salon kaupungilla on ongelma, kun ei tiedetä mihin laittaa kaikki yhteisöverotulot, niin 46 000 000 markkaa (7 700 000€) maksoi Salohalli.

Paha
6 kuukautta sitten

Jos joku kuulostaa liian hyvältä…

Z.Z.Zalolainen
6 kuukautta sitten
Reply to  Paha

Näin on. Kustannusarvio on ihan täyttä satua. Tietysti nuo puuhamiehet laittavat omat omaisuutensa vaakuudeksi, ettei käy niinkuin Turussa yleensä käy..
Ja ne tasakatot saatte unohtaa kokonaan.

Mika Nummenpalo
6 kuukautta sitten

On hyvä, että asiasta keskustellaan. Niin sanotut public-private-hankkeet ovat aina perusteellisen tarkastelun arvoisia. Jos Salon kaupungin poliittinen linjaus olisi tarpeeksi selkeä ja sisältäisi matalan kynnyksen vaihtoehtoja osallistua yhteisiin talkoisiin, ne voivat tulevaisuudessa avata varteenotettavia investointi- ja rahoitusmalleja saavuttaa kaupunkina vetovoimaisuutta, viihtyvyyttä ja hyvinvointia sekä olla houkutteleva kaupunki täällä Länsi-Suomen kasvukolmion keskipisteessä.

Eri vaihtoehtoja on tarkasteltava, mutta koko pointti jutussa on se, että on tehty tietoiseksi hinta, ja että ei nyt ihan millä tahansa hinnalla voida mennä tekemään halleja.

Yksi Täti
6 kuukautta sitten

Tuskin on Salossa tällä hetkellä sellaista firmaakaan, jolla olisi repäistä hallirahoja, paitsi ehkä SuurSalon Osuuskauppa? Ei kaupungiltakaan kaikkea voi vaatia.

Allan
6 kuukautta sitten
Reply to  Yksi Täti

Sitä yksityistä rahoitusta voi haalia ja kerätä muullakin tavoilla, kuin yhden firman hankkeena.

Vaikkapa sitten usealta yritykseltä ja yksityishenkilöiltä tai joukkorahoituksella.

Sillähän se tarpeellisuus ja kannattavuus mitataan.

Jos yksityinen rahoitus saadaan kasaan, niin hanke on tarpeellinen, ainakin niille jotka rahat ovat antaneet.

Jos yksityistä rahoitusta ei saada kasaan, niin sitten hanke on turha ja kannattamaton, koska ihmiset eivät usko asiaan.

Helppo sitä on julkisella rahalla mällätä ja vaatia sitä.

Tosi miehet ja naiset ja muuntyyppiset hoitavat itse sen rahoituksen kuntoon omilla vastuillaan.

Tammisiltalainen
6 kuukautta sitten

Kaikki urheilulajit, joissa tarvitaan sisätiloja, tulee kustantaa yksityisten rakennuttajien toimesta. Jos ne niin tarpeellisia ovat, niin onhan sen pakko olla hyvää bisnestä? Kokoomus, joka yleensä vannoo kapitalismin voimaan, on näissä asioissa innolla veronmaksajien lompakoilla. Niidenkin, joiden jälkikasvu ei sillä 20 k€+ mönkijällään jäähalliin ajele. Lämmittämätön pallokenttä ja pururadat ilman latukoneita saavat riittää kaupungin puolesta.