Peppursuon motocross-radalla kaikuu epätasainen pärinä. Välillä ääni on kova ja vaativa, välillä vaimea.
On isänpäivän aatto. Päivän pitäisi olla paljon mainostetusti vuoden harmain, mutta pilvet ovat väistyneet pitkästä aikaa auringon edestä.
Rapa lentää silti: kun 12-vuotias Eeka Laaksonen kurvaa 85-kuutioisella motocross-pyörällään pois radalta, hän on varpaista kypärään likainen.
– Äiti pesee pyykit ja iskä pesee pyörät, sanoo Eeka ja hymyilee leveästi perään.
Isä Markku Laaksonen ei väitä vastaan.
Hän tietää, että hyvällä pesulla pyörien muu huoltotarve vähenee.
Markku Laaksonen on motocross-isä sanan varsinaisessa merkityksessä: perheessä on kolme lasta ja heillä yhteensä kuusi motocross-pyörää.
12-vuotias Eeka on juuri siirtynyt 85-kuutioisiin, 10-vuotias Retu ajaa 65-kuutioisella, ja perheen pienin 5-vuotias Ellie ajaa 50-kuutioisella.
Itse isä ei enää aja.
– Kun pojat ajoivat minusta ohi, lopetin, Laaksonen sanoo.
Nyt hän kuljettaa, kustantaa ja kannustaa. Laaksonen kuvailee yhtälöä elämäntavaksi, josta hän nauttii.
– En tarvitse omaa aikaa. Tai onhan se omaa aikaa, kun autotallissa korjaan pyöriä.
Laaksosen perheen harmaan Sprinterin eteen on koottu taittopöytä, jolle on katettu mansikkakakkua ja kahvia.
– Yleensä meillä on kyllä voileipiä, sanoo äiti Laura Laaksonen.
Kun teemana on isänpäivä, pöytä on koreampi. Varsinaisena isänpäivänä sunnuntaina tarjolla on myös croissanteja, paljastaa Retu. Hän ei niin välitä mansikoista.
Herkkujen lisäksi isänpäivän perinteisiin kuuluu, että Markku Laaksosen kaikki lapset tulevat käymään kotona.
Hänellä on edellisestä avioliitosta kolme lasta: 22-vuotias Eemeli, 20-vuotias Joonatan ja 15-vuotias Julius.
Ajatuksena on, että sunnuntaina iltapäivällä perhe suuntaa kalaan.
Kun Laaksosen perhe lähtee motocross-kisamatkoille, he hyppäävät kotona Rekijoella vanhaan Volvon linja-autoon.
Aiemmin kirjastoautona toimineesta bussista on poistettu kirjahyllyt ja tehty tilalle makuupaikat kuudelle. Vessakin löytyy, ja takaluukussa on tilaa pyörille ja muille varusteille.
Keski-Euroopan kylien kapeille kaduilla bussilla ei kannata lähteä, ja ulkomaille perhe ajaakin usein lainatulla asuntoautolla.
Viime kesänä Eeka ajoi luokkansa EM-sarjaa ja menestyi hienosti: Tšekistä tuli voitto, Hollannista ja Saksasta kolmas sija.
– EM-radat ovat isompia ja hypyt valtavia. Siellä kyllä jännitti, sanoo Markku Laaksonen.
Pärinä ei hellitä silloinkaan, kun perhe on kotona: kotipellolle on tehty kaksi pientä harjoitusrataa.
– Ei ole tarvinnut sanoa, että nyt ajetaan. Lapset sanovat, että saako ajaa.
Sunnuntai-iltapäivisin Markku Laaksonen pyrkii ajoradan sijaan hakeutumaan Ruudun ääreen. Hänen esikoispoikansa Eemeli pelaa koripalloa Karkkilan edustusjoukkuessa ykkösdivarissa.
Kun sohvalle sattuu enemmänkin porukkaa, tuttu kaksitahtisen bensiinin haju leijailee porukan yllä.
Omaa lapsuuttaan Markku Laaksonen kuvailee erilaiseksi kuin hänen lastensa lapsuus on.
Hän arvioi olevansa erilainen isänä kuin hänen oma isänsä.
– Muutosta on tapahtunut. Koetan olla parempi.
Tavoitteekseen hän asettaa lasten hyvinvoinnin.
– Pääasia on, että lapsilla on hyvä olla ja he ovat pahanteosta pois.
Entä mitä mieltä lapset ovat?
Retu kuvailee isäänsä mukavaksi, ja Eekalta löytyy tasan yhden sanan mittainen luonnehdinta isästään:
– Paras.
Tässä esimerkki niille isille, joiden mielestä heidän jälkikasvunsa saa harrastaa kyseistä lajia muun liikenteen lomassa ja ihmisten ulkoilureiteillä. Eihän nuo kaksipyöräiset ole liikennekäyttöön soveltuvia. Pitääkö kyseisten isien maksaa korvaukset likentaassä tai ulkoilureiteillä tapahtuneista vahingoista ennen kuin oppivat? Hyvää isänpäivää kuitenkin kaikille isille!