Kirja-arvostelu: Lasse Kylänpään valokuvakirjassa luontoa ei romantisoida tai politisoida, vaan se esitetään kokeneen luontotarkkailijan intiimeinä aistihavantoina

0
Lasse Kylänpään Päivänkierto-kirjassa keskitytään lähiluonnon kauneuteen. Kuva: SSS-arkisto/Marko Mattila

Lasse Kylänpää: Päivänkierto. Omakustanne. 184 sivua.

Maallikko näkee harakassa vain mustavalkoisen linnun, joka lajitovereineen riekkuu ja mölyää kuin jätkälauma baari-illan päätteeksi.

Ikänsä luonnossa liikkunut ja sen kätketyimmille ilmiöille aistinsa avannut tarkkailija sen sijaan näkee harakassa hehkuvan höyhennyksen, metallinkiiltoista sineä ja vihervää. Sen höyhenpuku ”heijastaa valoa samaan tapaan kuin veden pinnalla läikehtivä öljy”, kuten Lasse Kylänpää Päivänkierrossa kirjoittaa.

Mustan ja valkoisen, pimeän ja kirkkauden sijasta Kylänpää havainnoi harakoissa ja muussakin luonnossa ääripäiden väliin jäävät sävyt. Niitä on paljon enemmän kuin äkkiseltään uskoisi. Hänelle valo on kuvataiteilija, joka taikoo valitsemalleen kankaalle uskomattomia, vapaasti virtaavia näkymiä. Niitä ihmisenmuotoinen artisti voi taitavimmillaankin vain imitoida tai yrittää vangita silmänräpäykselliseen hetkeen.

Lasse Kylänpää valitsee jälkimmäisen menetelmän. Hän on Päivänkiertoa varten kulkenut kameroineen vuorokauden kaikkina tunteina luonnossa sekä luonnon ja rakennetun ympäristön rajapinnoilla. Syntyy kuvia, joista osa esittää luonnon biologin pikkutarkkuudella ja loput non-figuratiivisena kuvataiteena.

Vedenpinta voi Kylänpäälle näyttäytyä tunnistamattomana, lähes surrealistisena pyörteenä, jonka vain yksinäisenä kelluva lumpeenlehti auttaa kiinnittämään kontekstiinsa. Tai sitten vesi on tummanruskea postmoderni maalaus, jonka tunnistaa merenpinnaksi sen ylle piirtyvästä linnun siluetista.

Vesi voi Kylänpäälle olla myös grafiitinharmaa öljylieju mutta silloin myös taivas on palanut karrelle.

Rupikonna otsalampun valokeilassa. Kuva Lasse Kylänpään Päivänkierto-valokuvakirjasta.

Luontokuvaajan ja luonnonrakastajan suurin synti on tarkkailunsa kohteen romantisointi. Siihen Päivänkierto ei sorru. Lasse Kylänpää ei tarjoile lukijalleen omaa ihannekuvaansa luonnosta sen paremmin kuin politisoi sitä julmaksi dokumentaariksi luontokadosta tai ihmisen aiheuttamasta hävityksestä. Sen sijaan hän näyttää luonnon, niin avarat maisemat kuin pikkuruiset detaljitkin, sellaisina kuin itse ne näkee ja kokee.

Ennen kaikkea hän löytää kauneutta sieltäkin missä muut näkevät kirjaimellisesti vain varjoja ja pilviä. Suomalaiseen mielenlaatuun kuuluu pilvisen säätyypin manailu ja lonkeron väriselle taivaalle tuijottelu poutapäivän toivossa. Kylänpäälle pilvi on abstrakti muoto, josta taitava valokuvaaja saa sommiteltua rikkaita mielikuvia.

”Taivas on kuin alati vaihtuva vaatemallisto tai verhoilukankaiden katselmus, jossa tyyli, kuviot, värit ja sommittelu vaihtuvat”, kirjoittaa Kylänpää. ”Pilvet antavat ilmakehälle kasvot.”

Toki Kylänpääkin sortuu hetkittäin luonnon inhimillistämiseen – mutta se lienee pelkästään, niin, inhimillistä. Viiksisiippayhteisön toimia tarkkaillessaan hän näkee kantavia naaraita ja kun nämä asettuvat piharakennuksen aaltopeltikaton ja aluskatteen tuuletusväliin, sinne muodostuu ”suojaisa synnytyssali ja lämmin lastentarha” kuin hempeimmissä Disney-piirretyissä konsanaan.

Lumme. Kuva Lasse Kylänpään valokuvakirjasta Päivänkierto.

Yöhön tultaessa Päivänkierron kuvat muuttuvat melkeinpä kauhuromanttiseksi taiteeksi, vaikka kirja muistuttaakin, ettei pimeässä ole mitään pelättävää. Pimeänkammon se selittää uskonnosta ja taikauskosta johtuvaksi höpinäksi. Ilman kirkon vuosituhantista propagandaa lepakkoakaan tuskin haukuttaisiin pirun pääskyseksi.

Päivänkierron kuvat taltioivat tekijänsä henkilökohtaisia ja intiimejäkin luontohavaintoja. Eikä useinkaan edes olla luonnossa vaan kotipihalla tai urbaanissa miljöössä.

Päivänkierrossa arkisesta tulee erityistä, ja teoksen voi nähdä muistuttavan meitä pitämään silmät ja korvat auki myös siellä, missä luonto ei tarkoita kesyttämätöntä erämaata ja taivaalla räiskyviä revontulia vaan ohiliitävän linnun siluettia viljavaraston seinään maalatussa kukkateemaisessa muraalissa, keskellä kaupunkia.