Kisapäiväkirja Qatarsis: Yritin, mutta en vaan pystynyt

0
Saksan joukkue otti ennen Japani-ottelua kantaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä tukevien One Love -kapteeninauhojen kieltämiseen. Saksan liiton mukaan ”käsivarsinauhan kieltäminen on sama asia kuin kieltäisi meitä puhumasta.”

Lupasin itselleni jo viime viikolla, että viimeistään keskiviikkona yritän keskittyä vain jalkapalloon. Olihan keskiviikko oli etukäteen alkulohkojen ylivoimaisesti mielenkiintoisin pelipäivä tällaiselle keskikenttäfiksaatiosta kärsivälle keski-ikäistyvälle kyynikolle.

Turnauksensa aloittivat veteraanimaagikko Luka Modricin Kroatia, tulevan supertähden Jamal Musialan Saksa sekä mielestäni kahden maailman parhaan keskikenttäpelaajan Pedrin Espanja ja Kevin De Bryunen Belgia.

Pidin keskiviikkoa eräänlaisena happotestinä lopputurnausta ajatellen. Jos en tästä innostu tai edes kiinnostu, en innostu tai kiinnostu mistään.

Ei olisi kannattanut luvata.

Maalittoman Kroatia–Marokko-ottelun jälkeen törmäsin taas kerran Fifaaa koskevaan uutiseen, josta en ollut varma, että onko se taitavaa ironiaa vai täyttä totta.

Oli totta.

Fifa kertoi tutkivansa Ecuadorin kannattajien käytösten sunnuntain avausottelussa Qataria vastaan. Ecuadorin kannattajia epäillään loukkaavista huudoista naapurimaa Chileä kohtaan. Ainakin osan huudoista epäillään olleen homofobisia.

Älkää ymmärtäkö väärin: homofobiset huudot ovat yksiselitteisesti tuomittavia. On pelkästään hyvä asia, että tällaisista oksennuksista joutuu nykyään vastuuseen.

Mutta tälläkin päätöksellä Fifa onnistui ampumaan itseään jalkaan, jos siitä jalasta oli neljäntenä kisapäivänä enää mitään edes jäljellä.

Vain KAKSI PÄIVÄÄ aiemmin Fifa oli kieltänyt joukkueiden kapteeneilta sateenkaaren väriset hihanauhat, joissa luki ”One Love”. Korruptoitunut ja ilmeisesti myös kastroitu Fifa perusteli kieltoa varustesäännöllä, jonka mukaan kapteenien on käytettävä Fifan tarjoamia käsivarsinauhoja – lässynlässynlää.

Belgian joukkue taas joutui vaihtamaan lämmittelypaidat (!), koska ne olivat liian värikkäitä.

Lisäksi sosiaalinen media on täyttynyt turnauksen alkupäivinä päivityksistä, joissa sateenkaaren väreissä olevaan t-paitaan tai hattuun pukeutuneiden katsojien pääsy stadioneille on evätty.

Eli Fifa tutkii yleisön mahdollisesti homofobisia huutoja, mutta tekee samalla kaikkensa ja vähän yli, ettei stadioneilla pukeuduta mihinkään yhdenvertaisuutta ja vähemmistöjä tukevaan vaatekappaleeseen.

Lopetin kisapäivän Saksa–Japani-ottelun puoliajalla ja aloin valmistautumaan Vilppaan matsiin – SalPan kauden alkuun on muuten enää viisi kuukautta.

Päivän Qatar-fakta:

Qatarin maajoukkueen entinen pelaaja ja MM-kisojen lähettiläs Khalid Salman kutsui kaksi viikkoa sitten saksalaiskanava ZDF:n haastattelussa homoseksuaalisuutta ”vaurioksi aivoissa”.

Salkkarin urheilutoimitus seuraa päiväkirjassa Qatarin MM-kisoja.

Päivitetty klo 19.13: Torstai vaihdettu keskiviikoksi.
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments