
Vuohensaaren kesäteatterissa nähdään kesällä 2023 kotimainen klassikkokomedia Ulvova mylläri.
Arto Paasilinnan menestysromaaniin perustuvan näytelmän ohjaa Toni Ikola ja dramatisoi Mia Kuisma. Salon Teatterin tiedotteessa kerrotaan, että tarinan tutut sukupuoliroolit kääntyvät Salossa ylösalaisin. Myös ajanjakso muuttuu, kun tarina tuodaan 2000-luvun alkuun.
Salon Teatterin versiossa tapahtumien keskiössä on Gunilla Huttunen. Hän on vasta paikkakunnalle muuttanut nainen, joka kunnostaa vanhan myllyn. Kyläläiset eivät suhtaudu varauksettomasti uuteen tulokkaaseen, ja myllärin ja kyläläisten välille syntyy irvokkaisiin mittoihin paisuva konflikti. Sen rinnalla kasvaa myllärin ja lähiruokaneuvoja Santeri Käyrämön omalaatuinen rakkaustarina.
– Ohjauksellisesti esityksessä korostetaan ihmisten välisiä suhteita yhteisössä, jossa turvallisuuden tunne heikkenee vieraan rikkoessa tuttuja rutiineja. Ulkopuolisuuden ja turvattomuuden tunteet ovat edelleen arkipäivää nyky-yhteiskunnassamme ja kenties jopa ajankohtaisempia kuin romaanin ilmestyessä 40 vuotta sitten, pohtii esityksen ohjaaja Toni Ikola tiedotteessa.

Toni Ikola on Vaasan kaupunginteatterin näyttelijä, joka on ponnistanut teatterialan ammattilaisuuteen Salon Teatterista. Hänet on nähty Salon Teatterin lavalla useissa esityksissä 1990- ja 2000-luvulla. Ensiohjauksensa, Äidinmaa-musiikkinäytelmän, hän teki Vuohensaaren viime kesänä.
Ulvovan myllärin työryhmän kokoaminen on parhaillaan käynnissä. Kaikille avoin casting-tilaisuus järjestetään Salon Teatterissa sunnuntaina 20.11. klo 12–14.
Ulovova mylläri Vuohensaaren kesäteatterissa 8.7.–19.8.2023.