Lounavoiman lämmöstä puolet päästötöntä – Salon Kaukolämpö alkaa myydä hiilidioksidivapaata kaukolämpöä, joka on tuotettu jätteenpoltolla

21
Lounavoima on polttanut tänä vuonna yli 100 000 tonnia yhdyskuntajätettä. Kaukolämmön lisäksi se on tuottanut noin 50¿000 megawattituntia sähköä valtakunnanverkkoon. Kuva: SSS/Marko Mattila

Salon ilmastopäästöt ovat laskussa. Suurin pudottaja on kaukolämmön tuotanto, jossa turve ja kivihiili ovat vaihtuneet jätteenpolttoon Lounavoima Oy:n jätevoimalassa Korvenmäellä.

– Kaukolämmön päästöt ovat pudonneet Salossa 39,2 prosenttia viime vuonna. Siinä näkyy tosi selvästi iso muutos, erikoistutkija Santtu Karhinen Suomen ympäristökeskuksesta sanoo.

Kivihiilen ja etenkin turpeen poltto kaukolämpökattilassa on tähän asti rumentanut Salon päästölukuja. Yhdyskuntajätteitä lämmöksi ja sähköksi muuntava Lounavoiman jätevoimala Korvenmäellä käynnistyi huhtikuun lopulla viime vuonna.

– Muutos näkyy heti, Karhinen toteaa.

Suomen ympäristökeskus julkisti tiistaina laskelmansa kuntien ilmastopäästöistä vuonna 2021.

Lämmöntuotannon päästöjä ja päästökertoimia voidaan tarkastella eri tavoin. Suomen ympäristökeskuksen laskelman mukaan Salon Kaukolämpö Oy päästi ilmaan yli 43 600 tonnia hiilidioksidia vuonna 2020. Nevel Oy:n voimalan kattilassa Sokerikadulla poltettiin tuolloin jyrsinturpeen lisäksi myös kivihiiltä ja antrasiittia.

Lounavoima ehti polttaa yhdyskuntajätettä viime vuonna kahdeksan kuukautta, ja kaukolämmön hiilidioksidipäästöt putosivat sinä aikana yli 17 000 tonnia.

– Kaukolämpö nousee Salossa hyvin positiivisesti esiin, erikoistutkija Karhinen toteaa.

Lounavoiman ja Salon Kaukolämpö Oy:n toimitusjohtaja Petri Onikki on toistuvasti vakuuttanut, että kaukolämmön tuotannon hiilidioksidipäästöt putoavat jätteenpoltolla jopa alle puoleen entisestä.

– Onhan se hienoa, että asiat etenevät suunnitelmien mukaisesti. Luku on itse asiassa jopa vähän parempi, mitä olin viime vuodesta ajatellut, Onikki toteaa.

Vuosi 2022 on Lounavoiman ensimmäinen täysi tuotantovuosi. Santtu Karhisen mukaan on hyvin todennäköistä, että Onikin lupailema päästövähennys toteutuu.

Lounavoiman lämmöntuotannosta puolet voidaan merkitä niin sanotuksi bio-osuudeksi. Osa jätteestä on vääjäämättä fossiilista polttoainetta, lähinnä muovia. Bio-osuus on määritelty valtakunnallisesti ja se koskee kaikkia laitoksia, jotka tuottavat lämpöä yhdyskuntajätteestä.

– Pystymme nyt myymään puolet sähköstä ja puolet lämmöstä päästöttömänä. Päästökerroin on tullut meille kuitenkin annettuna, eikä se ole kaikilta osin reilu, Onikki sanoo.

Toimitusjohtaja arvioi, että Korvenmäellä poltettavan jätteen bio-osuus olisi todellisuudessa suurempi kuin 50 prosenttia. Onikki näkee, että Lounavoiman tuottama lämpö on muovia lukuun ottamatta ”periaatteessa nollapäästöistä”, koska biopolttoaine lasketaan päästövapaaksi.

Lounavoiman päästöiksi lasketaan lämmön tuottaminen siitä alkaen, kun jäteauto on tyhjentänyt kuormansa Korvenmäkeen.

Salon kaikista päästöistä lämmöntuotannon osuus oli viime vuonna alle kahdeksan prosenttia, kun koko maan keskiarvo oli neljätoista prosenttia.

Salon Kaukolämpö ryhtyy ensi vuonna tarjoamaan asiakkailleen uutena tuotteena päästötöntä kaukolämpöä. Se perustuu samanlaiseen malliin kuin sähköyhtiöiden asiakkailleen tarjoamat sopimukset esimerkiksi tuuli-, vesi- tai aurinkosähköstä.

Enempää ei voi myydä, mitä todistetusti itse tuottaa tai ostaa myytäväksi eteenpäin.

– Kaukolämpöön tulee alkuperätakuu, jota Energiavirasto valvoo, Salon Kaukolämmön liiketoiminnan kehityspäällikkö Janne Arko kertoo.

Päästöttömän kaukolämmön perään ovat Arkon mukaan kysyneet salolaiset yritykset, joiden asiakkaat haluavat tietää, minkälaista energiaa tuotteiden valmistukseen liittyy.

– Muutama yritys on jo sitoutunut siihen, että ne ottavat ehdottomasti tämän tuotteen, Arko sanoo.

Alkuperätakuujärjestelmän kustannusten takia hiilidioksidivapaan lämmön hinta on hieman korkeampi kuin peruskaukolämmön.

Lounavoima on polttanut tänä vuonna yli 100 000 tonnia yhdyskuntajätettä. Lämmön lisäksi se on tuottanut noin 50 000 megawattituntia sähköä valtakunnanverkkoon. Salon Kaukolämpö on näinä pakkaspäivinä ostanut Neveliltä lisäksi lämpöä, joka on tuotettu pääasiassa metsähakkeella.

Suomen ympäristökeskuksen mukaan Salon päästöt ovat viiden viime vuoden aikana pudonneet 40 prosenttia. Erikoistutkija Santtu Karhisen mukaan tarvitaan ”tosi järeitä toimia”, mikäli kaupunki aikoo olla tavoitteensa mukaisesti hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä.

Kolmannes Salon päästöistä tulee tieliikenteestä.

21 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Olli P.
6 kuukautta sitten

Onko korvenmäen voimalassa poltettu turvetta ja kivihiiltä, ja jos on, niin mitkä ovat olleet hiilidioksiidipäästöt?

Jos ei ole poltettu, niin vertailu ontuu jätteenpolton eduksi. Onko jätteenpolton seurauksena syntyvä tuhka mihinkään käyttökelpoista vai onko peräti ongelmajätettä? Turpeesta syntyvä tuhka on kaiketi täysin puhdasta maanparannukseen suoraan?

Alikuluttaja
6 kuukautta sitten

Mietittävää laskennallisista päästöistä:

SSS 2.8.2022
”Suurin osa roskapussien sisällöstä on jätettä, jota ei pitäisi päätyä lainkaan Salon jätteenpolttolaitokselle.
Karkeasti arvioiden noin 80 prosenttia nyt tutkitusta polttokelpoisesta jätteestä olisi ollut mahdollista lajitella muualle, LSJH:n tutkimus- ja kehityspäällikkö Miia Jylhä toteaa LSJH:n tiedotteessa.”

SSS 22.11.2022
”Lounavoiman lämmöntuotannosta puolet voidaan merkitä niin sanotuksi bio-osuudeksi. Osa jätteestä on vääjäämättä fossiilista polttoainetta, lähinnä muovia. Bio-osuus on määritelty valtakunnallisesti ja se koskee kaikkia laitoksia, jotka tuottavat lämpöä yhdyskuntajätteestä.”

Lounavoiman päästöiksi lasketaan lämmön tuottaminen siitä alkaen, kun jäteauto on tyhjentänyt kuormansa Korvenmäkeen.”

Kolmannes Salon päästöistä tulee tieliikenteestä.”

Pertti
6 kuukautta sitten
Reply to  Alikuluttaja

Ainoastaan asunto-osakeyhtiöitä laki velvoittaa keräämään ja lajittelemaan jätteet. Ei kauppoja eikä yrityksiä eikä omakotitaloja. Maininta, että roskapussien sisällöstä on osa, mikä ei sinne kuulu. Mistä tämä tieto tulee, että se koskee nimenoamaan roskapusseja?

Tietääkseni Salossa poltetaan myös biojätteet sekä kierrätetty muovi.

Allan
6 kuukautta sitten
Reply to  Pertti

LSJH:n tutkimuksissa kaiveltiin niitä roskapusseja ja niiden sisältöjä.

Maija
6 kuukautta sitten
Reply to  Pertti

Miks biojätteestä sitten on erilliskeräys? Viherpesua?
Oletus on että biojäte kompostoidaan.

Pertti
6 kuukautta sitten
Reply to  Maija

Kauppojenkin biojäte on poltettu kaiken aikaa. Kaupoilla ei ole lakivelvoitetta lajitteluun. Ei kaikkea biojätettä voi kompostoida, ei Suomessa ole siihen laitteitakaan. Ne poltetaan siellä, missä se on päästöjen takia mahdollista, Salossa on hyvät laitteet. Biojätteen keräyksestä, missä tehdään kompostointia ja maanparannusaineta, halutaan, ettei saa käyttää biopusseja. Sitä on vaikea irroittaa laitteista, venyvää ja sitkeätä. Merestä löytyy lähinnä se kierrätysmuovi, siis talteenotettu. Perustelut tälle on se, että kun tuli kierrätysvelvollisuus, saatiin kaikki näyttämään hyvältä, kun ne myytiin kolmansiin maihin, joilla ei ollut mitään mahdollisuutta sitä edelleen käyttää. Muovi oli jossain kasassa missä tuuli, ilmavirrat, vesi ja linnut niitä kuljettivat luontoon. Näin… Lue lisää »

Marko
6 kuukautta sitten
Reply to  Pertti

Juurikin näin. Täällä on edelleen kommentoijia, jotka siivoaisivat jätteensä kehitysmaihin. Kaksinaismoralismia parhaimmillaan.

Ei tarvita mitään polttolaitoksia, kun dyykataan horisontin taakse ja viherpesu on suoritettu. Sitten voikin ruveta arvostelemaan vaikka kiinalaisia, kun saastuttavat.

Allan
6 kuukautta sitten
Reply to  Marko

Ai kuka on sellainen kommentoija, joka siivoaisi jätteensä kehitysmaihin?

Jerppu
6 kuukautta sitten

Ensinnäkin, roskien poltto ei ole hiilidioksidipäästötöntä, kaikkea muuta. Mikään polttaminen ei ole hiilidioksidivapaata, mutta ei varsinkaan jätteiden. Palava jäte lienee pääasiassa muovia ja se tehdään öljystä eli on 100% fossiilista. Hiilidioksidipäästöjen lisäksi jätevoimala tuottaa ilmakehään kaikenlaisia myrkkyjä joita me kaikki sitten saamme hengittää. Toisekseen, muovien polttamisesta pitäisi säätää lailla rikollista toimintaa. Muutaman vuosikymmenen sisällä muovit ja monet muut materiaalit, joita nyt syydetään Korvenmäellä polttouuniin, tulevat olemaan arvokkaita uusioraaka-aineita. Muovien, kuten myös metallien ym. olisi itse asiassa parempi mennä vanhaan tapaan kaatopaikan penkkaan, josta ne voitaisiin tulevina vuosikymmeninä ja -satoina kaivaa ylös hyödynnettäväksi. Kun ne kerran on poltettu, ei niitä enää… Lue lisää »

Allan
6 kuukautta sitten
Reply to  Jerppu

Olen samaa mieltä, mutta minkäs teet, kun ympäristötutkinta on Suomessa vihreiden miehittämää toimintaa.

Onhan tälläkin palstalla eräs vihreiden kannattaja, joka on sitä mieltä, että ei ole väliä mitä poltetaan, kunhan se ei ole turvetta ja kivihiiltä, kun vihreät vastustavat niiden polttoa.

Marko
6 kuukautta sitten
Reply to  Jerppu

Muovista ei tule arvokasta. Oletko tietoinen siitä tosiasiasta, että käytännössä kaikki muovi, minkä ihminen on tuottanut, kelluu merissä. Valtioiden kokoisia jäteluttoja sitten pidät arvokkaana.

Kantasi on hyvin itse- ja ihmiskeskeinen. Oletko kuullut muovin haitoista eläimille? Jopa sikiöistä on löydetty mikromuovia.

Allan
6 kuukautta sitten
Reply to  Marko

”Oletko tietoinen siitä tosiasiasta että käytännössä kaikki muovi minkä ihminen on tuottanut kelluu merissä.”

Kesällä vielä väitit, ettei haittaa mitään jos roskia päätyy mereen joen virtauksen mukana.

Pääasia, että ihmiset saavat bilettää.

Marko
6 kuukautta sitten
Reply to  Allan

Vääristät aika rajusti. Suosittelen faktan tarkastusta.

Olli P.
6 kuukautta sitten
Reply to  Marko

Hyvä ehdotus. tee se.

Allan
6 kuukautta sitten
Reply to  Marko

Faktaa on, ettei sinua haitannut Farmoksen tontin roskaus musiikkitapahtuman jälkeen vaan haukuit asiasta huomauttanutta.

Marko
6 kuukautta sitten
Reply to  Allan

Niin Allan, puhe oli rannan roskaamisesta, ei muovin heittämisestä jokeen. Kannatin festaria, en roskaamista. Ketä haukuin kommentissani? Onko eri mieltä oleminen haukkumista?

Allan
6 kuukautta sitten
Reply to  Marko

Kyse oli festarin aiheuttamasta roskauksesta, jota festarin järjestäjät eivät olleet siivonneet.
Roskien joukossa oli muoviroskia, joista osan oli tuuli voinut viedä jokeen.

Älä siis selitä ja tarkista itse kommenttisi.

Jerppu
6 kuukautta sitten
Reply to  Marko

Jopa meristä muovia voidaan kerätä talteen, ja tullaan keräämäänkin. Jätteiden polttaminen Salossa ei vähennä muovijätteen määrää merissä, koska ei suomalainen jäte päädy meriin muutenkaan. Suurin osa ihmisen tuottamasta muovista taitaa kuitenkin olla kaatopaikoilla.

Muovi on hieno keksintö, moneen tarkoitukseen parasta mitä on koskaan keksitty. Siihen vain pitäisi suhtautua sillä arvostuksella minkä se ansaitsee. Muovi on vielä toistaiseksi vain ihan liian halpaa, mutta tulevat vuosikymmenet muuttavat tilanteen ja muoveista, kuten muustakin öljypohjaisesta, tulee luksusta.

Jerppu
6 kuukautta sitten
Reply to  Marko

Itsekeskeistä on kannattaa saastuttavaa jätteenpolttoa vain jotta itse saa halpaa kaukolämpöä ja viis ympäristövaikutuksista. Muovit kierrätykseen ja mitä ei vielä voi tai kannata kierrättää, varastoidaan odottamaan aikaa jolloin voi ja kannattaa.

Pertti
6 kuukautta sitten
Reply to  Jerppu

Paras tapa muovin suhteen on, ettei sitä saa valmistaa. Ennenkin pärjättiin hyvin vaikkei muovia ollut. Onko yhteiskunnat menneet paljonkin huonompaan suuntaan.

Jerppu
6 kuukautta sitten
Reply to  Pertti

No kai sitä hengissä pysytään ilmankin, mutta muovi on kyllä nerokas materiaali. Sitä vain pitäisi arvostaa enemmän ja käyttää harkiten, eikä tehdä siitä massoittain kaikenlaista turhaa krääsää.