Metka Kööri tulkitsee Unto Monosta Someron seurakuntakeskuksessa – mukana myös salolaista lauluvoimaa

0
Metka Kööri esiintyy Someron seurakuntakeskuksessa sunnuntaina 27. marraskuuta. Kuva kuoron syyskuisista harjoituksista. Kuva: SSS-arkisto/Mikko Kiviluoto

Somerolaisen Metka Kööri -kuoron konserttivuosi huipentuu Unto Monosen tuotannosta ammennettuun Kohtalona tango -konserttiin 27. marraskuuta.

Someron seurakuntakeskuksessa pidettävässä konsertissa esiintyvät kuoron lisäksi salolainen Pirkko Pelander sekä hämeenlinnalaistunut mezzosopraano Annika Kuntsi. Pelander on tehnyt Metka Köörin kanssa yhteistyötä jo runsaat kymmenen vuotta toimien kesäkauden opettajana. Annika Kuntsi johti kuoroa kolmen lukukauden ajan.

Kohtalona tango -kokonaisuuden ensimmäinen versio valmistui lokakuuksi 2020, jolloin säveltäjälegendan syntymästä tuli 90 vuotta. Konsertti jäi pahasti koronarajoitusten jalkoihin, joten se esitetään nyt uudistettuna. Kuorosovituksia on aiempaa enemmän, ja uusina sovituksina soivat esimerkiksi Kangastus, Onnen maa ja Sä olet ensimmäinen. Sovitukset on tehnyt kuoronjohtaja Olli Salomäenpää.

Metka Köörin Kohtalona tango -konsertti Someron seurakuntakeskuksessa sunnuntaina 27. marraskuuta kello 16.