Moottoritielle kaatunut aura-auto saatiin vihdoin nostettua – siivoustyöt häiritsivät liikennettä vielä torstaina

0
Aura-auto kaatui moottoritiellä maanantaina. Kuva: SSS-arkisto/Marko Mattila

Moottoritiellä Piihovin ja Muurlan liittymän välillä kaatunut aura-auto nostettiin ylös keskiviikon ja torstaisen välisenä yönä.

Operaatio alkoi illalla yhdeksän jälkeen ja päättyi aamuyöllä neljän aikaan. Nostotyön aikana liikenne ohjattiin kiertämään 110-tien kautta.

Tieliikennekeskuksesta kerrottiin torstaiaamuna, että siivoustyöt tiellä jatkuvat edelleen torstain aikana. Tieltä poistettiin muun muassa savea ja lunta.

Siivoustöiden vuoksi toinen Helsinkiin päin kulkevista ajokaistoista oli välillä pois käytöstä, ja tieosuuden nopeusrajoitus oli 80 km/h.

Aura-auto kaatui moottoritiellä maanantaina iltapäivällä. Keli oli tuolloin liukas lumisateen ja pienen pakkasen vuoksi.

Autoa yritettiin nostaa heti maanantain ja tiistain välisenä yönä, mutta yrityksessä epäonnistuttiin.