Murron tulot kasvavat tänä vuonna roimasti – Vilppaan päävalmentaja tienasi vähemmän kuin joukkueen avainpelaajat

0
Wilma Murron kultajuhlat keräsivät syyskuussa Salon torille satoja ihmisiä.

On helppo ennustaa, että seiväshypyn Euroopan mestarin Wilma Murron tulot tulevat nousemaan roimasti vuonna 2022. Murto tienasi viime vuonna vajaat 29 000 euroa, josta pääomatulojen osuus oli reilut 2 000 euroa.

Murron manageri Tero Heiska kertoi tuoreeltaan EM-kullan jälkeen, että Murto tulee kuittamaan yhteistyökumppanien kanssa sovittuja menestys- ja tulosbonuksia. Murron yhteistyökumppaneihin lukeutuvat muun muassa urheiluvaatejätti Puma, energiajuomajätti Red Bull sekä Suomen suurin autoalan yritys Veho.

Suomen Urheiluliitto palkitsi Euroopan mestaruuden 10 000 eurolla ja Salon kaupunki 5 000 eurolla.

Murto sai viime vuonna 10 000 euroa verotonta urheilija-apurahaa ja tänä vuonna 20 000 euroa. Apuraha on veroton eli se ei näy verotettavissa tuloissa.

Murron tavoin Münchenin EM-kisoissa kultaa voittanut estejuoksija Topi Raitanen tienasi 74 000 euroa, joista 15 000 euroa oli pääomatuloja. Kolmiloikan EM-hopeamitalisti Kristiina Mäkelä ansaitsi 20 000 euroa ja keihäänheiton EM-pronssimitalisti Lassi Etelätalo 29 000 euroa.

Murtoa enemmän yleisurheilijoista tienasivat myös aitajuoksijat Annimari Korte (71 000), Nooralotta Neziri (69 000) ja Reetta Hurske (39 000) sekä keskimatkojen juoksija Sara Kuivisto (40 000).

Someron Esaa vuonna 2021 edustanut moukarinheittäjä Silja Kosonen ansaitsi tasan kymppitonnin.

Vilppaan koripalloilijoista eniten tienasi pelaamisen ohella yrittäjänä toimiva Juho Nenonen, jonka tulot olivat yli 66 000 euroa.

Pelaajauransa kevääseen 2021 lopettanut Teemu Rannikko tienasi reilut 55 000 euroa, joista vajaat 25 000 euroa oli pääomatuloja. Rannikolta Vilppaan kapteenin tehtävät perinyt Mikko Koivisto tienasi 40 000 euroa.

Jeremiah Wood tienasi vajaat 54 000 euroa. Wood olikin yksi Korisliigan parhaiten tienaavista ulkomaalaispelaajista.

Vilppaan päävalmentajan tehtävät viime keväänä jättänyt Sami Toiviainen tienasi vajaat 34 000 euroa eli vähemmän kuin hänen avainpelaajansa.

Miesten koripallomaajoukkueen Susijengin päävalmentajana viime vuonna toiminut Henrik Dettmann tienasi 122 000 euroa, mikä on huomattavasti vähemmän kuin miesten jääkiekkomaajoukkueen Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen (300 000) tai miesten jalkapallomaajoukkueen Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva (260 000).

LP Viestin päävalmentaja ja urheilutoimenjohtaja Tomi Lemminkäinen tienasi reilut reilut 64 000 euroa, joista vajaat 18 000 euroa oli pääomatuloa.

LP Viestin pelaajista kovimmat tienestit oli uransa viime kevääseen lopettaneella Viktoriia Tuchashvililla, reilut 23 000 euroa.

Muiden lajien salolaislähtöisistä pääsarjapelaajista Porin Ässiä edustanut jääkiekkoilija Jasper Lindsten tienasi vajaat 54 000 euroa ja jalkapalloliigassa Valkeakosken Hakaa edustanut Niklas Friberg vajaat 24 000 euroa.

Angelniemen Ankkurin kasvatti ja miesten maajoukkueen ykkössuunnistaja Miika Kirmula tienasi vajaat 25 000 euroa. Kirmula sai valtion apurahaa 10 000 euroa.

Syksyllä 2021 perustetun SalPan taustayhtiön jäsenistä neljä tienasi viime vuonna yli 100 000 euroa. Taustayhtiön toimitusjohtajan ja yrittäjän Tero Karintin tulot olivat reilut 25 000 euroa.