Ruukkikylät täyttyivät markkinahumusta – ”Tärkeintä on yhdessäolo. Ja suklaa!”

1
Turkulainen Iida Kaskinen etsi joulufiilistä Teijon ja Mathildedalin joulumarkkinoilta. Kuvassa myös punainen irlanninsetteri Launo ja labradorinnoutaja Remu. Kuva: SSS/Marko Mattila

Teijolla ja Mathildedalissa riitti lauantaisena pikkupakkaspäivänä vilskettä, kun molemmissa ruukkikylissä häärättiin joulumarkkinatunnelmissa.

Teijon Masuunin pihamaalla tavattu Petri Elsilä on löytänyt ostoskoriinsa esimerkiksi saunavihtoja, kananmunia, joulukakkuja sekä lahjoja tyttärensä Isabella Mölsän opettajille.

– Ostetaan sitä, mitä mieleen juolahtaa, Elsilä naurahtaa.

Kauniaisista kotoisin olevat Elsilä ja Mölsä ovat käyneet Salon seudun joulumarkkinoilla aikaisemminkin.

– Löysimme nämä markkinat juuri ennen koronaa, eli taitaa olla nyt kolmas tai neljäs kerta, Elsilä muistelee.

Hän kertoo kuitenkin käyneensä Teijolla ensimmäisen kerran jo parikymmentä vuotta sitten.

– Vierailumme sijoittuu tyypillisesti juuri tähän ajankohtaan. Meillä on Turussa ystäviä, joiden kanssa mökkeilemme täällä, Elsilä selittää.

Hän viihtyi aikaisemmin myös Lohjan joulumarkkinahumussa.

– Mutta into sinne suunnille hieman hiipui. Olemme Teijolla juuri tänä viikonloppuna nimenomaan joulumarkkinoiden takia, Elsilä painottaa ja kertoo kauniaislaisten suuntaavan myös Mathildedalin markkinoille.

Kauniaislaiset Petri Elsilä ja Isabella Mölsä ovat Teijon ja Mathildedalin joulumarkkinoiden vakiovieraita. Kuva: SSS/Marko Mattila

Isabella Mölsä ei ole vielä juurikaan miettinyt joululahjatoiveitaan.

– Ehkä jotain ratsastusjuttuja, hän pohtii.

Petri-isä tietää tarkalleen, mitä hänen toivelistassaan on.

– Maailmanrauhaa, hän toteaa lyhyesti ja ytimekkäästi.

Perhe viettää jouluaan Kauniaisten-kodissa, jonne myös Isabellan mummi saapuu juhlapyhiksi.

Teijon Masuunilla riitti hulinaa markkinalauantaina. Kuva: SSS/Marko Mattila

Turkulainen Iida Kaskinen on löytänyt tiensä Teijolle äitinsä, isoäitinsä ja tätinsä seurassa. Mukana ovat myös Kaskisen koirat Launo ja Remu.

– Joulufiilistä hakemassa, Kaskinen tiivistää tunnelmansa.

Useamman vuoden Lappeenrannassa asunut Kaskinen on ensimmäistä kertaa Teijon joulumarkkinoilla.

– Kuten myös Mathildedalin, joissa kävimme jo aikaisemmin, Kaskinen huomauttaa.

Hän kehuu molempien ruukkikylien miljöötä hienoksi.

– Mutta joulumarkkinoilla käyminen ei ole minulle mikään perinne. Lahjojakaan en ole vielä ostanut, Kaskinen toteaa.

Joulun pyhiä hän viettää vanhempiensa luona Raisiossa.

– Tärkeintä on yhdessäolo. Ja suklaa! hän huudahtaa naurahtaen.

Loimaalainen Suvi Rautiainen vieraili ensimmäistä kertaa Teijon Masuunin joulumarkkinoilla. Hän kuvailee tunnelmaa ja järjestelyjä onnistuneiksi. Kuva: SSS/Marko Mattila

Loimaalainen Suvi Rautiainen on tuonut markkinoille myytäväksi esimerkiksi lämpömittareita, talouspaperitelineitä, kortteja ja kynttilöitä.

– Lähtökohtani on valmistaa tuotteita, jotka ovat sekä kauniita että käytännöllisiä, hän mainitsee.

Teijon joulumarkkinoilla Rautiainen vierailee nyt ensimmäistä kertaa.

– Tosi hyvät fiilikset. Nämä perinteiset tapahtumat ovat aina tunnelmallisia, ja minunkin myyntipöydälläni on käynyt hyvin porukkaa, hän iloitsee.

Entä palaako loimaalainen Masuuniin myös ensi vuonna?

– Varmasti. Täällä on mietitty kaikki viimeisen päälle, homma toimii, Rautiainen myhäilee.

Kemiöläinen Tuulia Rönneberg palaa Mathildedalin joulumarkkinoille perinteen ja asiakkaiden vuoksi. Kuva: SSS/Marko Mattila

Kun Teijolla markkinahumu rauhoittuu, muutaman kilometrin päässä Mathildedalissa kauppa käy vielä illan pimetessä. Kemiöläinen Tuulia Rönneberg värjöttelee myyntiteltassaan hattujen, huivien, kynttilöiden ja muiden käsityötuotteiden keskellä.

– Onneksi ei tuule, hän naurahtaa.

Rönneberg on vieraillut Mathildedalin joulumarkkinoilla jo usean vuoden ajan.

– Kyllä tätä voi perinteeksi sanoa, ja asiakkaitakin riittää, hän sanoo.

Kovin kysyntä on Rönnebergin mukaan nyt hatuille ja kaulahuiveille.

– Hattuja menee kesälläkin, silloin toki hieman erityyppisiä, hän painottaa.

Kun tonttulakit on saatu myytyä, Rönneberg vetäytyy joulun viettoon Helsinkiin.

Joulumarkkinat 2022

Tulevia tapahtumia Salossa

  • 27. marraskuuta: Teijon Masuunin joulumarkkinat
  • 27. marraskuuta: Salon Joulukadun avajaiset ja Hyvänmielentori
  • 3. joulukuuta: Mathildedalin joulumarkkinat
  • 3.–4. joulukuuta: Rikalanmäen joulumyyjäiset
  • 4. joulukuuta: Hajalan joulumyyjäiset
  • 17. joulukuuta: Linjurin suuret joulumyyjäiset
  • 18. joulukuuta: Kahvila-puoti Muffiinan joulumyyjäisetLähde: VisitSalo.fi
Yleistunnelmaa Mathildedalin joulumarkkinoilta. Kuva: SSS/Marko Mattila

Portugalilainen ihastui saunaan – ainesta bisnekseksi kotimaassa?

Portugalilainen José Goncalves on Suomessa viettämiensä vuosien aikana ehtinyt jo tottua Pohjolan talveen.

– Mutta on täällä silti kylmä, hän naurahtaa.

Mathildedalin markkinahumussa tavattu Goncalves aikoo palata jouluksi kotimaahansa. Hän kertoo portugalilaisen joulun olevan hyvinkin samantyyppinen kuin Suomessa.

– Vietämme aikaa perheen kesken, ja joulupukki tuo aattona lahjoja puolenyön aikaan, Goncalves selittää.

Joulupöydässä herkutellaan esimerkiksi bacalhaulla.

– Kyseessä on kala-ateria, Goncalves selventää.

Mitä eroa suomalaisella ja portugalilaisella joululla sitten on?

– Portugalissa ei ole lunta, Goncalves hymyilee.

Portugalilainen José Goncalves suunnittelee vievänsä saunakulttuuria kotimaahansa. Mathildedalin markkinahumussa oli mukana myös Lulu-koira. Kuva: SSS/Marko Mattila

Vaikka suomalaisen talven voisi ajatella olevan eteläeurooppalaiseen makuun varsinainen shokki, osaa Goncalves löytää siitä hyvääkin.

– Pidän talviuinnista ja saunomisesta. Avantoon pulahtaminen ei onnistu ilman lämpimiä löylyjä, hän myöntää.

Portugalissa ei luonnollisesti ole samanlaista saunakulttuuria kuin Suomessa. Goncalves onkin haistanut saunomisessa bisnesidean.

– Sitä täytyy vielä kehitellä, mutta olen ensi alkuun päättänyt, että rakennan itselleni liikuteltavan saunan, hän paljastaa.

1 Comment
Inline Feedbacks
View all comments
Turskaa ja mustahuotrakalaa
6 kuukautta sitten

Bacalhau on kuivattu ja suolattu turska. Madeiralla sitä syödään ympäri vuoden. Juuri syyskuussa tuli tuota kalaa maistettua. Ihan kiva ruokakokemus.