Salo haalii it-alan osaajia yhteisille treffeille – uudenlaisen toiminnan toivotaan helpottavan myös työntekijäpulaa

6
Verkostoitumistilaisuus tarjoaa samalla alalla olevien seuraa. Kuva: SSS-arkisto/Sami Kilpiö

Salon IoT Campuksella ryhdytään järjestämään it-alan ammattilaisten kokoontumisia.

Ensimmäinen meetup-tapahtuma on ensi viikon torstaina. Kehittämispäällikkö Maija Pirvola Yrityssalosta kertoo, että tavoitteena on paitsi saattaa ammattilaisia yhteen myös nostaa Salon profiilia it-kaupunkina.

– Salo on ollut tunnettu siitä, että meillä on paljon it-alan osaajia. Heitä on edelleen, ja toivomme voivamme buustata Salon it-alaa.

Ensimmäisessä tapahtumassa puheenvuorot käyttävät Qalmarin Lauri Mukkala ja Jani Mellin.

He puhuvat palveluiden pystytyksestä Googlen ekosysteemiin ja steganografiasta eli tiedon kätkemisestä.

Qalmari on Turussa, Salossa ja Helsingissä toimiva it-palveluita tarjoava yritys, jonka toinen perustaja on salolaistaustainen monessa mukana ollut yrittäjä Saku Hautala. Hän on ollut aktiivinen myös meetup-tapahtumien käynnistämisessä.

Qalmarin asiantuntijoiden lisäksi ääneen pääsee Avanionin Jukka Silvennoinen.

Yrityssalolaisten ajatuksena on, että meetup-illat auttaisivat hahmottamaan Salon it-alan yritysten tarpeita.

– Pääsemme keskustelemaan suoraan yrittäjien ja ihmisten kanssa siitä, millaisia osaajia yrityksissä tarvitaan, sanoo Pirvola.

It-alan työmarkkina käy kuumana, eikä Pirvolakaan lupaa Yrityssalon taikovan tekijöitä tarjolle. Sen sijaan Yrityssalo voi pyrkiä vaikuttamaan paikalliseen koulutukseen ja mielikuviin opiskelijoiden keskuudessa.

– Meillä on mahdollisuus vaikuttaa ammattikorkeakoulun koulutussisältöihin ja hyvät yhteydet Turun yliopistoon. Voimme järjestää opiskelijoille esimerkiksi opintomatkan Saloon, avata heille ovia ja näyttää, etteivät yritykset ja osaaminen keskity vain Turkuun.

Meetupit voivat poikia myös jotain, mitä ei edes etukäteen osata ajatella.

– Eihän me vielä tiedetä mitä tästä syntyy, mutta haluamme kokeilla.

Salo meetup to 10.11. klo 16.30–18 Salo IoT Campus.

6 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Naisena vaikea päästä piireihin
3 kuukautta sitten

Opiskelen tietojenkäsittelytiedettä yliopistossa. Tuollaisesta meetupista ei ole meille opiskelijoille ilmoitettu. Siis jos halutaan opiskelijoita tai kohta valmistuneita mukaan, niin näistä tilaisuuksista pitäisi infota.

Niitä ovia voisi ihan avata työnhakutilanteissa, mutta naisihmisenä yleensä hakemus jää pinon pohjalle.

Pertti
3 kuukautta sitten

Oletko nähnyt muut hakemukset? Mistä tiedät, että jätetään pinon pohjalle? Perustelut ja todisteet.

Naisena vaikea päästä piireihin
3 kuukautta sitten
Reply to  Pertti

Olen nähnyt. Been there, done that. Onko oikein, jos otetaan viisi haastatteluun ja kaikki miehiä? Samaa paikkaa haki naisia, ja päteviä. Jos ei pääse edes haastatteluun, niin miten pääsee töihin?

Olen ollut myös hakutilanteessa, jossa otettiin haastatteluun kuusi miestä ja yksi näistä jäi pois, ja hänen tilalleen ei sitten otettu ketään. Vaikka päteviä naisia olisi ollut hakijoina. Kyllä it-alalla vielä on sukupuolisyrjintää.

Pertti
3 kuukautta sitten

Toivottavasti otetaan kuunteluun pätevämmimmät ja jotka sopivat kyseiselle työnantajalle. Luultavasti naisia hakee muutenkin vähemmistö. Se on ikävää, että naiset ottavat usein sukupuolen esille, kun heitä ei valita. Onneksi laki ei vaadi yrittäjää ottamaan sukupuolen takia vaan pätevyyden.

Miten voit määritellä hakijoiden pätevyyden? Kirjoituksistasi päätellen minusta tuntuu, ettet pääse jatkossakaan. Pelkkä todistus ja saatu koulutus eivät riitä. Se toimii vain kunnan ja valtion elimissä. Yksityiset tarvitsevat pätevimmät, jotka sopivat yhteisöön.

Mutteri
3 kuukautta sitten

Salosta tuskin enää mitään It-alan kasvukeskusta tulee. Nokian kaltainen aikakausi Salossa on jo mennyttä aikaa. Kaupungin pitäisi kehittyä, jotta sinne kukaan viitsisi edes asettua.

Juna meni jo
3 kuukautta sitten
Reply to  Mutteri

Olen samaa mieltä. Kaupungin olisi pitänyt olla aktiivisempi, jotta olisi silloin saatu Nokian tiloihin it-alan teollisuutta. Silloin olisi kyllä osaajia löytynyt, mutta nyt on juna siltä osin mennyt.