Salo ostaa maata Muurlan pururadan maastosta – liikunta-alueen parantaminen voi alkaa ensi vuonna

7
Muurlan liikunta-alueen peruskorjaukseen kuuluu muun muassa tenniskentän korjaaminen. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit venetpalo

Salo ostaa runsaan kahdeksan hehtaarin metsäpalstan Muurlan urheilukentän lähistöltä. Kaupunginhallitus hyväksyi kaupan viime kokouksessaan.

Kaupunki maksaa palstasta 82 000 euroa. Metsänhoitoyhdistys Salometsän arvion mukaan alueen puuston arvo on 73 000 euroa.

Perikunnan kanssa tehtävä maakauppa mahdollistaa Muurlan liikunta-alueen remontin, joka on ollut jo pitkään kaupungin suunnitelmissa.

Muurlan pururadan reitti kulkee monen maanomistajan alueella, ja rataa koskeva vuokrasopimus on ollut päättymässä.

Kaupunki on neuvotellut maanomistajien kanssa jatkosopimuksesta. Pitkä vuokrasopimus on ollut ehtona esimerkiksi pururadan valojen uusimiselle ja muille kunnostustöille.

Kaupungin ensi vuoden talousarvioon esitettiin alun perin 90 000 euroa Muurlan liikunta-alueen parantamiseen vuodeksi 2023.

Ajatuksena oli, että asfalttipintainen tenniskenttä kunnostetaan ja alueelle rakennetaan ulkokuntosali. Lisäksi kuntoradan pohjaa piti parantaa ja osin rikkinäinen valaistus uusia.

Pururadan vuokrasopimuksen viipymisen takia raha on jaettu kahteen osaan. Nyt ajatuksena on, että ensi vuonna tehdään ulkokuntosali ja tenniskentän korjaus. Pururadan töihin varattu raha on siirretty vuodelle 2024.

7 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Peruspalvelut ensin
1 vuosi sitten

Muurlaan panostaminen ja kehittäminen on mielenkiintoista, ellei sinne kaavoiteta lainkaan keskustaa, josta löytyy kaikki tarpeelliset palvelut ja marketit. Säännöllinen ajelu Saloon asioille, ostoksille ja harrastuksiin ei ole kovin ilmastoystävällistä.

Epäilijä
1 vuosi sitten

Jos tarkoitus on toimia kuten Hähkänällä, kaavoitetaan pururadan ympäristö täyteen ok-tontteja.

Tavis torilta
1 vuosi sitten

Sama matka ja matkaan kuluva aika ajella City-Salosta Muurlaan kuin Muurlasta City-Saloon, mikä on salolaisista aina ollut se normaali kulkusuunta. Toimii muidenkin liitettyjen kuntien kanssa.

Fakta
1 vuosi sitten
Reply to  Tavis torilta

Huom! Mikään kunta ei liittynyt Saloon, vaan 10 kuntaa yhdistyivät ja muodostivat uuden kaupungin, Salon. Siis vanha Salokin lakkasi olemasta 2009. Sitä eivät vaan kaikki muista.

Jerppu
1 vuosi sitten

Onhan meillä Muurlassa aika paljon kuitenkin palveluita, jopa oma kauppa. Mutta olen samaa mieltä, että säännöllinen ajelu Salon keskustaan ei ole ilmastoystävällistä. Se ei ole myöskään lompakkoystävällistä tai mielekästä ajankäyttöä. Siksi ei kannata käydä päivittäin, jos ei ole pakko. Paikku onneksi taas kulkee Muurlan kautta, mutta käyttäjiä näyttää olevan kovin vähän. Yksi syy varmasti on, että Paikku kulkee vain arkipäivisin päiväsaikaan, joten sillä pelkästään ei pärjää, vaan pitää kuitenkin olla myös oma auto. Ja kun oma auto on, niin sillä on helpompi, mukavampi ja halvempi lähteä. Muurlan ja Salon keskustan välillä ei ole kevyen liikenteen väylää eikä katuvalaistusta, ja 110-tie… Lue lisää »

Yksi mamma 75
1 vuosi sitten
Reply to  Jerppu

Suotakoon muistikuva ajasta, kun olin koululainen. Ylisjärvessä oli hiekkarantaa, ja siellä oli sunnuntaisin väkeä uimassa ja aurinkoa ottamassa, jopa Salosta tulivat. Siitä parikymmentä vuotta, niin yhtenä vapun aattona nuoriso siellä mellasti ja pulloja rikkoivat. Uimarantaa ei edes uimakouluihin sen jälkeen käytetty, vaan siirrettiin Piiljärvelle, jossa oli hyvää hiekkarantaa. Salolaiset kävivät myös siellä paljon.

Saloon liittymisen jälkeen nämä muurlalaisten uimarannat ovat jääneet hoitoa vaille. Piiljärvelle pääsivät Salosta Helsinkiin menevillä vakiovuoroilla, joita ei myöskään enää kulje.

Jerppu
1 vuosi sitten
Reply to  Yksi mamma 75

Ylisjärven rantaan aivan Muurlan keskustaan voisi rakentaa vaikka millaisen vesiurheilukeskuksen. Voisi olla rantaravintola ja hotelli, vuokrattavana purje- ja suppilautoja, kajakkeja ja soutuveneitä ja ties mitä, olisi upea paikka. Sinileväongelmaa tietysti jonkin verran on, ravinnekuormitukset pitäisi saada kuriin.

Sitä minäkin olen ihmetellyt, etteivät ne Helsingin bussit mukamas ehdi pysähtymään enää pysäkeillä. Mieluummin ajavat puolityhjinä kuin pysähtyisivät normaaleilla kaukoliikenteen pysäkeillä. Aivan hullua, että bussi paahtaa 110-tietä täyttä hönkää pysäkkien ohi, ja sitten jää matkustajalle pahimmillaan kymmenenkin kilometriä kuljettavaa suuntaan tai toiseen, vaikka määränpää olisi ollut ihan bussilinjan ja pysäkin vieressä.

Paikulla muuten pääsee vieläkin Salosta Piiljärven pysäkille.