Salon asuntokauppa on rauhoittunut kesästä – markkinoilla on nyt enemmän myytävää, mutta inflaatio vaikuttaa investointi-intoon

1
Sp-koti Salon yrittäjä Kirsi Hämeenaho ei näe syytä paniikille, vaikka asuntomarkkinoilla onkin nyt hiljaisempaa. Kuvassa myös hänen miehensä ja yrityskumppaninsa Veijo Hämeenaho. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Salossa on huutava pula asunnoista”, Paluumuutosta Saloon haaveileva jatkaa yhä asunnon metsästystä, Asuntokauppa oli harvoja koronavuoden voittajia, Asuntojen ostajat nyreissään pyyntihintojen hylkäyksestä. Muun muassa tällaisia otsikoita Salon Seudun Sanomissa on viimeisen parin vuoden aikana nähty.

Nyt ääni on muuttunut kellossa. Asuntokauppa on kohdannut haasteen, joka taannuttaa markkinoita ainakin hetkellisesti: inflaation.

– Muutos on tapahtunut lyhyessä ajassa. Korot nousevat, sähkö kallistuu, kaikki kallistuu, kiinteistönvälittäjä Antti Ryynänen Salon asuntopalvelu LKV:sta tiivistää.

Salossa on huutava pula asunnoista” -juttu julkaistiin kuluvan vuoden heinäkuussa. Kyseisen fraasin lausui tuolloin yrittäjä Ari Pyysalo Huoneistosalo Oy:stä.

– On sitten korona, korkojen nousu tai sota, niin hyvät omakotitalot ja keskusta-asunnot menevät nopeasti kaupaksi, ja niitä menisi varmuudella enemmänkin, Pyysalo sanoi reilut kolme kuukautta sitten.

Ryynänen oli heinäkuisissa arvioissaan huomattavasti maltillisempi. Hän totesi jo tuolloin, että joitain asuntoja myydään kauemmin. Syksystä hän ennakoi mahdollisesti ”nihkeämpää”.

– Kauppamäärät ovat vähentyneet, Ryynänen toteaa tuoreeltaan.

– Negatiiviset uutiset laskevat investointi-intoa. Miten käy sodassa, mihin korkotaso asettuu? hän havainnollistaa.

Ryynänen uskoo tilanteen palaavan entiselleen, mutta millä aikajänteellä, se jää nähtäväksi.

– Alkutalven voisi kuvitella olevan aika hiljaista, hän pohtii.

Antti Ryynänen ei lähde arvioimaan, milloin asuntokaupan tilanne normalisoituu Salossa. Alkutalven hän otaksuu ainakin olevan hiljaisempaa aikaa. Kuva: SSS-arkisto/Minna Määttänen

Elokuun lopussa Salon Seudun Sanomat uutisoi uudenlaisesta asuntokauppaan liittyvästä ilmiöstä, jota havaittiin aiemmin lähinnä pääkaupunkiseudulla ja suuremmissa kaupungeissa. Haastatellut kiinteistönvälittäjät kertoivat, että pyyntihinnan tarjoaminen ei välttämättä takaa kauppojen syntymistä.

Yksinkertaisimmillaan ilmiössä puhutaan kysynnän ja tarjonnan kohtaamattomuudesta.

– Räikeimmässä tapauksessa pyyntihinta ylittyi hiljattain 20 000 eurolla, Solid House LKV:n Kirsi Aarikka-Laanti paljasti elokuussa.

Aarikka-Laanti ja OP Kodin Annele Koivunen täsmensivät, että suurin kysyntä on hissillisistä ja siisteistä kerrostalokodeista, uudehkoista rivitalokolmioista ja hyväkuntoisista omakotitaloista. Halutuimmiksi alueiksi mainittiin Tupuri, Halikko, Viitannummi ja Sirkkula.

OP Koti Lounaismaan myyntijohtaja Jarkko Nikander toteaa, että Salon seudun asuntokauppa on rauhoittunut syksyn aikana. Hän haluaa kuitenkin laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin.

– 2021 oli kaikkien aikojen asuntokauppavuosi. Markkinat jopa ylikuumenivat, nyt palaillaan kohti normaalia.

– Ihmiset ovat selvästi harkitsevaisempia, kun hinta- ja korkotasot ovat mitä ovat. Investointipäätöksiä mietitään tarkemmin, Nikander näkee.

Hän muistuttaa, että asuntojen ostamista ohjaa aina tarve.

– Tulee perheenlisäystä tai lapset muuttavat omilleen. Ehkä vaihdetaan paikkakuntaa tai kaivataan lisää neliöitä. Joku etsii ensiasuntoa, joku pienempää asumusta.

Nikander uskoo asuntomarkkinoiden taas aktivoituvan, muttei esitä Antti Ryynäsen tapaan tarkkaa aika-arviota.

– Salon tilanne vaikuttaa olevan valtakunnan vastaavaa parempi. Asuntojen hintataso on vakaa, ja viime vuodet ovat osoittaneet sen, että tulijoitakin on.

Vielä keväällä vapaa-ajan asunnot menivät kuin kuumille kiville, Jarkko Nikander näyttää. Arkistokuva huhtikuulta. SSS-arkisto

Sp-koti Salon yrittäjä Kirsi Hämeenaho ei näe syytä paniikille.

– Markkinatilanne on eittämättä muuttunut, mutta tähän aikaan vuodesta asuntokauppa on tavallisestikin rauhallisempaa, hän sanoo.

Hämeenaho uskoo myyjien, välittäjien ja potentiaalisten ostajien olevan keväällä viisaampia.

– Sähkön hinta tuskin pysyy niissä lukemissa, joissa se parhaillaan on, hän pohtii.

Asunnon lämmitysmuodolla on toisaalta juuri nyt merkitystä.

– Suora sähkölämmitys ei ole tällä hetkellä kohteen etu, Hämeenaho tietää.

Niin Ryynänen, Nikander kuin Hämeenahokin toteavat, että Salon asuntomarkkinoilla on paraikaa enemmän myytävää kuin kuluneena kesänä.

– Mutta ei sitä vieläkään tolkuttomasti ole. Nyt kohteita on myynnissä noin 250, kun parhaimmillaan niitä on ollut samaan aikaan jopa 500, Hämeenaho kertoo omiin kokemuksiinsa pohjaten.

1 Comment
Inline Feedbacks
View all comments
Ostajan markkinat
1 vuosi sitten

Ostajan näkökulmasta ratkaisee määrän sijaan se, minkälaisia asuntoja on myytävänä. Peruskorjaaminen ja energia on kallistunut hurjasti. Näin ostoslistalta karsiutuvat pois huonokuntoiset, suuret sekä öljy- ja suorasähkölämmitteiset kodit.

Tunnin junan linjaus, tuulivoimaloiden läheisyys ja moottoritien melualue sulkevat lisää kohteita kysynnän ulkopuolelle. Voidaankin tiedustella, mikä sitten kelpaa? 2000-luvulla laadukkaista materiaaleista rakennettu energiatehokas koti hiljaisella paikalla, josta on kohtuullinen etäisyys kauppoihin ja palveluihin.