Kirjava kulkue, syttyneet jouluvalot ja perinteinen Hyvänmielentori. Nämä seikat kielivät siitä, että joulunodotus on alkanut Salossa.
Ensimmäisen adventtisunnuntain kelikin viestii joulun lähestymisestä. Lämpöasteet ovat pakkasen puolella, ja maa on valkoisen peitossa. Siitä tietenkään ei ole takeita, että lumi säilyisi joulunpyhiin saakka.

Salon Kiekkohaiden U11-joukkueen syksy on ollut tapahtumarikas. Kalenteri on koostunut pelireissuista, mutta myös huvittelusta. Pelaajat ja huoltojoukot pääsivät esimerkiksi seuraamaan Turussa miteltyä Suomi–Sveitsi-jääkiekko-ottelua.
– Ennen jouluakin on vielä matseja pelattavana, arpoja Hyvänmielentorilla myymässä olevat Vertti Mäkelä, Nuutti Kaivonen, Rony Krokberg ja Eemil Laaksonen tokaisevat.
Vuonna 2012 syntyneistä koostuva Kiekkohait U11 pelaa valtaosan peleistään Varsinais-Suomessa.
– Mutta juuri eilen meillä oli matsi Porissa, pojat huomauttavat sunnuntaina.
Joukkue odottaa innolla jo tammikuun Nokian-turnausta.
– Se on yön yli reissu, ja pääsemme samalla kylpylään, nelikko iloitsee.
Ennen joululomaakin on vielä luvassa normaalista poikkeavaa ohjelmaa.
– Pääsemme ehkä Turkuun Tepsin liigamatsiin. Sen lisäksi pelaamme lapset vastaan vanhemmat -ottelun, pojat tietävät ja lupaavat antavansa näytösottelussa huoltajille kunnon selkäsaunan.

Kiekkohaiden myyntiteltalla hääräävät U11-tiimin joukkueenjohtaja Tiia Tikkinen sekä Kaisa Kaivonen ja Marjo Heininen.
– Kaikki myynnissä olevat tuotteet ovat itsetehtyjä, Tikkinen vakuuttaa.
Framilla on esimerkiksi kransseja, leipomuksia ja erilaisia käsitöitä.
– Meitä oli kymmenen äitiä mukana talkoissa. Kuuntelimme joululauluja, joimme glögiä ja söimme piparkakkuja. Erityisiä vaatimuksia tuotteiden suhteen ei ollut, eli kaikki tekivät oman makunsa mukaan, Tikkinen valottaa.
Hyvänmielentorilta saatavat tuotot menevät suoraan U11-joukkueen hyväksi.
– Joukkueessa pelaa 25 poikaa, ja kausimaksu on 80 euroa kuukaudelta. Haluamme taata, että kaikilla on mahdollisuus jatkaa harrastuksen parissa, Tikkinen toteaa ja viittaa samalla haastavaan maailmantilanteeseen.

Hyvänmielentorille on löytänyt tiensä myös asteen verran karvaisempia kavereita. Vaikka liikkeellä on paljon ihmisiä, leonberginkoira Lyyli, labradorinnoutaja Saaga ja monirotuinen Risto eivät ole moksiskaan.
– Olemme täällä rapsuteltavana, Suomen Karva-Kaverit ry:n Pia Nummila naurahtaa.
Samalla yhdistys on kertonut toriväelle toiminnastaan. Suomen Karva-Kaverit käy ilahduttamassa esimerkiksi hoiva- ja lastenkotien asukkaita.
– Kaikki asiakkaamme eivät välttämättä pysty puhumaan, mutta ilmeistäkin näkee, että koirien rapsuttelu tuo hyvää mieltä, Jenniina Leppälahti kertoo.
Vaikka Lyyli, Saaga ja Risto ovat silmin nähden kilttejä, karvakorvien keskittymiskyky herpaantuu, kun herkkupussi vilahtaa ihmisen kädessä.
– Kyllä näille kavereille jouluruoka maistuu, niin kinkku kuin riisipuurokin. He saavat myös avata omat joululahjansa, Nummila ja Leppälahti lupaavat.

Myyntikojujen lisäksi myös torin lavalla riitti sunnuntaina vipinää. Lavaohjelma koostui esimerkiksi musiikista, sirkusesityksestä ja joulupukin vierailusta.
Anna Schukovin johtamaa lavamuskaria ovat saapuneet seuraamaan Matilda ja Sofia Nyman sekä vanhemmat Johanna ja Henri Nyman.
– Lasten mielenkiinto edellä mennään. Tytöt tykkäsivät muskariesityksestä, ja sirkustakin jäädään seuraamaan, Henri Nyman kertoo.
– Tarkoituksena on myös kävellä joulukulkuetta vastaan. Tytöt matkaavat pulkan kyydissä, jos hiekoitus antaa myöden, hän jatkaa.
Joulupukille kumpikaan tytöistä ei ole ehtinyt vielä kirjoittamaan.
– Toivon Barbie-heppaa, Matilda Nyman paljastaa.
– Viime vuonna pukki toi mulle Ryhmä Hau -elokuvan, vaikken edes toivonut sitä, hän lisää.
Sofia Nyman tietää kertoa, että hänen toivelistassaan on ainakin pehmoleluja.
