Salon sairaalan uudistamisesta tehdään investointipäätös joulukuussa – hankkeelle myönnettiin jo rakennuslupa

5
Salon sairaalan havainnekuva kertoo, miltä uusittu sairaala näyttää lounaasta. Etualalla on Sairaalatien varteen nouseva laajennus, joka rakennetaan ensimmäiseksi. Taustalla näkyvä uudisrakennus nousee nykyisen vuodeosastosiiven tilalle.

Vuosia suunniteltu Tyks Salon sairaalan uudistaminen etenee askel askeleelta kohti toteutusta.

Sairaalahanke sai tällä viikolla rakennusluvan Salon kaupungilta. Lupa sallii noin 15 500 neliömetrin tilojen purkamisen ja kahden uuden laajennusosan rakentamisen.

Sairaalan hankesuunnitelman mukaan Sairaalantien varteen rakennetaan ensin viisikerroksinen laajennusosa.

Sen jälkeen nykyinen K-osa eli vuodeosastosiipi puretaan, ja sen tilalle rakennetaan uusi rakennus.

Vuosia kestävän urakan loppuvaiheessa puretaan vielä sairaalanmäen nykyiset M- ja L-osat, joissa nyt sijaitsevat pääterveysasema ja sairaalan sisäänkäynti. Pääterveysaseman paikalla tulee sairaalanmäellä kaivattuja pysäköintipaikkoja.

Sairaalanmäelle porataan urakan yhteydessä 32 maalämpökaivoa, joiden tuottamaa lämpöä hyödynnetään uusissa rakennuksissa.

Tyksin kiinteistöjohtaja Timo Seppälä sanoo, että Salon sairaalahanketta viedään koko ajan eteenpäin, ja rakennusluvan hakeminen on yksi osa työtä.

Sairaalan uudistaminen on mukana ensi vuonna toimintansa aloittavan Varsinais-Suomen hyvinvointialueen investointisuunnitelmassa. Aluehallitus on jo hyväksynyt suunnitelman.

Parhaillaan investointisuunnitelma on sosiaali- ja terveysministeriön hyväksyttävänä. Ajatuksena on, että hyvinvointialueen valtuusto hyväksyy sen joulukuussa.

– Kun saadaan ministeriön lupa, viemme Salon sairaalan hankesuunnitelman hyvinvointialueen valtuustolle, joka tekee investointipäätöksen, Seppälä kertoo.

Investointipäätöksen jälkeen sairaalan uudistamiselle päästään kilpailuttamaan urakoitsijoita. Timo Seppälän mukaan tämä tapahtuu todennäköisesti alkuvuonna.

Salon sairaalan uudistamiseen on varattu 60 miljoonaa euroa hyvinvointialueen investointisuunnitelmassa. Hankkeen todellinen kustannusarvio selvinnee kilpailutuksen ja urakkatarjousten myötä.

Timo Seppälä muistuttaa, että rakennuskustannukset ovat nousseet hurjasti sen jälkeen, kun sairaalan hankesuunnitelma on valmistunut.

Toisaalta sairaalan uudistaminen on viivästynyt, eikä ensi vuoden hintatasosta vielä tiedetä. Mahdollista on, että rakennusalan jäähtyminen pudottaa hivenen hintoja.

Salon sairaalassa suuri pelastusharjoitus

Salon sairaalassa järjestetään suuri palo- ja pelastusharjoitus ensi viikon perjantaina 25. marraskuuta.

Neljään erilliseen harjoitukseen osallistuvat päivystys ja leikkausyksikkö sekä sisätautien ja kirurgian vuodeosastot.

Harjoitukset järjestetään peräkkäin, ja siitä syystä sairaalanmäellä liikkuu perjantain aikana paljon paloautoja ja pelastuslaitoksen henkilöstöä. Myös palokellot soivat.

Jokaisessa harjoituksessa simuloidaan palotilanne, suoritetaan alkusammutus, tehdään hätäilmoitus, järjestetään opastus ja evakuoidaan potilaita.

– Oikeita potilaita ei evakuoida, vaan harjoituksessa potilaina toimivat henkilökunta ja opiskelijat, koordinoiva ylihoitaja Minna Santikko korostaa.

Sairaala tiedottaa harjoituksesta potilaita sekä sairaalan muuta henkilöstöä etukäteen.

Suuria palo- ja pelastusharjoituksia järjestetään Salon sairaalassa parin vuoden välein.

5 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Aika näyttää
6 kuukautta sitten

Salon aluesairaalaa remontoidaan ja rakennetaan uutta. Aivan samalla lailla tehtiin aikoinaan, kun Saloon piti keskittää tekonivelkirurgiaa, mutta tänä päivänä kaikki tekonivelkirurgia on siirretty Tyksiin Turkuun.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin toiminta alkaa saada pellemäisiä piirteitä, kun lupauksista huolimatta kaikki viedään Turkuun. Nyt kun siirrytään vuodenvaihteessa hyvinvointialueille, onkohan Salossa tulevaisuudessa muuta kuin pakollinen terveyskeskus ja siellä terveyskeskuslääkärit.

Tavis torilta
6 kuukautta sitten

Enpä usko hyvinvointialueen toimivuuteen vielä tämän päivän tietojen valossa. Rahaa kuluu, ja uusia johtajavakansseja perustettu, hoitajista ja lääkäreistä vaiettu. Ja siitä, millä tämä kaikki rahoitetaan, siitä ei uskalleta puhua, että saadaan kansa pysymään hiljaisina ja tyytyväisinä odottamaan ja näkemään, miten vaivojaan päästään hoidattamaan.

Varamatti
6 kuukautta sitten

Melkoisen kova päätös pistää rakennukseen maalämpö. Salossa on maan edullisimpien joukossa oleva kaukolämpö, joka tuotetaan ekologisesti Lounavoiman jätevoimalassa. Sairaalassa käytetään paljon lämmintä vettä, ja siihen maalämpö ei ole kovin fiksu ratkaisu, koska iso osuus lämmöstä tehdään joka tapauksessa sähköllä. Suosittelen miettimään asiaa tässä muuttuneessa maailmantilanteessa.

Mä vaan
6 kuukautta sitten
Reply to  Varamatti

Jos aikomuksena on lisätä myöhemmin esimerkiksi lämpökeräimet ja aurinkosähköpaneelit, niin eikös kaukolämpöön liittyminen nimenomaan sulje Salossa pois muut vaihtoehdot? Näin ainakin olen ymmärtänyt, että muuta ei sitten saa käyttää.
Eli lienee valittu nykytekniikan valossa ekologisin vaihtoehto. Varsinkin jos kesän lämpöä voi varastoida maaperään.

Varamatti
6 kuukautta sitten
Reply to  Mä vaan

Käsitykseni mukaan olet ymmärtänyt täysin väärin. Jos päälämmönlähde on jokin muu kuin kaukolämpö, on silloin lisälämmölle eri hinta, joka on kalliimpi.
Ei maalämpö sulje mitään pois, mutta ei se kyllä tuollaisessa rakennuksessa kovin toimiva ratkaisu ole, kun käsiä pestään lämpimällä vedellä jatkuvasti.
Aurinkokeräimet eivät tee lämmintä vettä silloin, kun sähkö on erittäin arvokasta.
Arvioiden mukaan emme koskaan palaa enää 5 snt/kWh -hintatasolle, vaan sähkö tulee olemaan jatkossa arvokkaampaa. No me veronmaksajat maksamme tämän lisälaskun jossain muodossa, valitettavasti.