Salonjoen suulla liikkui miehittämätön alus, joka on Suomessa harvinaisuus

0
Robottimittauslaitteella tutkittiin veneväylää Salonjoen suulla ja Vuohensaaren ympäristössä. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Salonjoen suulla saattoi nähdä keskiviikkona merkillisen vesikulkuneuvon, joka liikkui ilman kuljettajaa.

Laite oli Civil Tech Oy:n robottimittauslaite, joka on pari metriä pitkä ja miehittämätön.

– Laitetta operoidaan työmaakopista, jonne myös laitteen keräämä data tulee. Näitä ei tietääkseni ole Suomessa muita, suunnittelupäällikkö Marko Reilimo Civil Tech Oy:stä kertoo.

Reilimon mukaan robottimittauslaitetta ohjetaan videopelin tyyliin etänä. Laite pystyy etenemään myös itsenäisesti, mutta operaattorin on säädettävä esimerkiksi luotauskeilan leveyttä ja lähetystehoa olosuhteiden mukaan.

Turussa ja Kemiönsaarella toimiva Civil Tech teki keskiviikkona monikeilaluotausta Salonjoen suulla ja Vuohensaaren lähistöllä. Kaupunki on tilannut työn, koska veneväylä on madaltunut alueella.

Monikeilaluotauksen tarkoituksena on saada tarkempaa tietoa ruoppauksen tarpeesta ja arvio esimerkiksi ruoppausmassojen määrästä.

Tiedon avulla kaupungin on mahdollista hakea lupaa ruoppaukselle ja läjityspaikkaa ruoppausmassoille.