Jalkapalloilun MM-kisojen G-lohkon pelit alkoivat Sveitsin 1–0-voitolla Kamerunista. Sveitsin maalin teki kamerunilaissyntyinen Breel Embolo.
Kamerun aloitti passiivisesti, mutta paransi otettaan avauspuoliajan edetessä. Puoliajan parhaan maalipaikan loi kuitenkin juuri ennen puoliaikaa Sveitsi. Manuel Akanji pääsi puskemaan kulmapotkusta, mutta pallo suuntautui niukasti ohi maalin.
48. minuutilla Sveitsi meni johtoon nopean hyökkäyksen päätteeksi. Xherdan Shaqiri sai pitkän syötön oikealle laidalle ja siirsi matalalla keskityksellä pallon Breel Embololle maalin eteen. Kamerunin puolustus oli unohtanut Embolon täysin yksin maalille, ja hän viimeisteli varmasti tilanteeksi 1–0.
Embolo ei juhlinut maaliaan, sillä hän on syntynyt Kamerunissa.
Kamerunin takaa-ajo avasi Sveitsille tilaa vastahyökkäyksiin. Reilut parikymmentä minuuttia ennen täyttä aikaa Sveitsi nousi jälleen oikealta laidalta, ja Ruben Vargas pääsi laukomaan keskeltä, mutta Kamerunin maalivahti Andre Onana reagoi nopeasti ja torjui laukauksen kulmapotkuksi. Kulmapotku tuli aivan Kamerunin maalin eteen, mistä Kamerunin Andre-Frank Zambo Anguissa kurotti nostamaan pallon yli maalin ennen kuin Sveitsin Breel Embolo ehti palloon.
Lisäajan viidennellä minuutilla Sveitsin vaihdosta tullut Haris Seferovic pääsi laukomaan erinomaisesta paikasta rangaistusalueelta, mutta laukaus suuntautui päin puolustajaa.