Tekstiä ja kuvia kivessä – Jussi Kormano veisti Matti Nykäsen kasvot muistomerkkiin

0
Jussi Kormanon verstas sijaitsee kodin pihapiirissä Marttilan Prunkilassa. – Alkuun oli vaikeaa uutena yrittäjänä, mutta pikkuhiljaa töitä on alkanut kertyä. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Kivialan yrittäjä Jussi Kormano perusti Kivigrafian kaksi vuotta sitten, kun muutti perheineen Turusta Marttilaan.

Yrityksellä on tilat pihapiirissä sijaitsevassa hallissa, jossa Kormano työstää muun muassa hautakiviä. Niiden lisäksi häneltä onnistuvat muun muassa muistokivet, numerotolpat, pöytälevyt ja vaikkapa kalliokaiverrukset.

Kormanolla on myös liikkuva verstas, joka vie palvelun paikan päälle isompiin kohteisiin.

– Isompia hautakiviä käyn kaivertamassa pääasiallisesti paikanpäällä kohteissa.

Tekstin lisäksi Kormano kuvittaa kiviä.

– Yritän edelleen kehittää, mitä kaikkea kivestä voi tehdä, hän sanoo.

Mäkihyppylegendan kasvot muistomerkin jalustassa ovat Jussi Kormanon veistämät. Kuva: Jussi Kormano

Kormano tekee tilausten mukaan niin perinteitä kunnioittavia kiviä kuin uniikkeja toteutuksia. Kivitaiteilija tuntee vetoa erikoistöihin ja hän on osallistunut muun muassa mäkihyppylegenda Matti Nykäsen muistomerkin tekoon.

Jyväskylässä paljastettiin syyskuun alussa kuvanveistäjä Kaarina Kaikkosen suunnittelema muistomerkki Höyhen, jonka jalustaan Kormano on kaivertanut olympiamitalistin kasvokuvan. Haastava työ piti teettää kivialan ammattilaisella.

– Entinen työnantajani oli suositellut minua, kun tiesi, että osaan tehdä monennäköistä. Siitä tuli parempi kiveen kuin miltä se näytti paperilla, Kormano naurahtaa.

Hän pahoittelee, että kivestä tehtyjä julkisia taideteoksia on suhteellisen vähän Suomessa.

Antiikista, taiteesta ja luonnonmateriaaleista kiinnostunut Jussi Kormano alkoi kerätä kiviä jo pienenä. Hän on piirtänyt paljon koko ikänsä ja harrastanut myös typografiaa.

Jussi Kormano pohjamaalaa hautakiveen hiekkapuhalletun tekstin, jonka jälkeen se lehtikullataan. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Kivialan ammattitutkinnon hankittuaan Kormano löysi kivimiehen töitä helsinkiläiseltä Kivenveistämö Levanderilta. Hän työskenteli siellä kunnes oman firman perustaminen tuli ajankohtaiseksi.

– Marttilassa ei ollut ennestään kiviliikettä, Kormano huomauttaa.

Yrityksen tunnuslause on Kirjoita se kiveen. Kormano toteaa, että voi ikuistaa runoja kiveen tai vihkiparin nimet kallioon.

Hän kaivertaa sekä koneella että käsin. Koulutuksestaan huolimatta Kormano toteaa olevansa pääasiassa itse oppinut.

Jussi Kormano suunnitteli muistomerkin edesmenneelle Rock-kissalleen. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Kivi on haastava materiaali ja sen työstämiseen löytyy rajallisesti osaamista.

– Nykyään hiekkapuhalletaan paljon. Se yleistyi hautakivien käsittelyssä 1960-luvulla. Itse käytän myös veistotyökaluja, sillä olen halunnut oppia perinteistä työtapaa, hän toteaa.

Kornamon pihalta löytyy useampia hänen suunnittelemiaan ja veistämiään teoksia kuten oman Rock-kollin hautakivi.

Kormanon käyttämät kivet tulevat Suomesta.