Ukrainalainen lauluyhtye Simnot konsertoi Paimiossa tulevana perjantaina. Maailman joulu -konsertti järjestetään kaupungintalon Paimiosalissa.
Seitsenhenkinen ryhmä nuoria ja energisiä tšerkassylaisia muusikoita ja laulajia päätti vuonna 2012 luoda jotain aivan uutta a capella-alalle. Näin syntyi lauluyhtye Simnot (Seitsemän nuottia), joka huolimatta nuoresta iästään on jo tullut tunnetuksi ukrainalaiselle yleisölle.
Yhtye esiintyy pääasiassa säestyksettä eikä käytä soittimia (paitsi lyömäsoittimia), vaan useimmiten imitoi niitä. Yhtyeen ohjelmisto on hyvin laaja ja monipuolinen. Se sisältää niin jazzia ja pop-musiikkia kuin kansanmusiikkia ja klassista sekä omia sävellyksiä. Lähes kaikki musiikki on yhtyeen itse sovittamaa.
Maailman joulua esitetään Suomessa marras-joulukuussa. Konsertti on moniääninen joulumatka, joka sisältää joululauluja, joita entisaikoina kierrettiin laulamassa taloissa joulun ja uuden vuoden aikaan.
Ohjelmassa on myös joululauluja eri aikakausilta ja eri kansojen joululauluja, jotka esitetään pääosin niiden alkukielillä.
Konserttiohjelmassa on suomalaiselle kuulijalle aiemmin sekä tuttuja että uudempia joululauluja, joita joulun aikaan esitetään Ukrainassa, Suomessa, Ruotsissa, Italiassa, Puolassa, Ranskassa, Saksassa, Bulgariassa, Romaniassa ja Filippiineillä asti.
Simnot Paimion kaupungintalon Paimiosalissa (Vistantie 18) perjantaina 2. joulukuuta kello 18.