Vähän lyhyempi joulu

9
Salon torin joulukuusi tuotiin paikalleen tällä viikolla.

Hyvän mielen tori, joulukadun valot ja torin joulukuusi avaavat perinteisesti joulunajan Salossa. Tänään syttyvät niin kuusen kuin kadun valot illan hämärtyessä.

Joulukuun ja joulunajan yksityiset ja julkiset valaistukset tuovat kaivattua piristystä vuoden pimeimpiin päiviin. Tunnelmaan virittävät myös joulunalusajan lukuisat myyjäiset.

Joulun odotus alkaa ensimmäisenä adventtina eli tänään. Kyse on kristillisestä perinteestä, mutta joulun aikaan maalliset ja uskonnolliset tavat sekoittuvat iloisesti. Adventtisunnuntaina joulupukki kulkee luontevasti läpi kaupungin.

Innokkaimpien jouluihmisten juhla ei lopu loppiaiseen, vaikka se päättääkin kristilliset joulupyhät. Vanhan sanonnan mukaan hyvä Tuomas tuo joulun ja paha Nuutti vie sen pois. Nuutin päivä on 13. tammikuuta, viikko virallisen loppiaisen jälkeen.

Salon tämän vuoden joulukuusi kaadettiin pihapiiristä Karjaskyläntieltä keskiviikkona. Kovin pitkää matkaa puuta ei tarvinnut torille kuljettaa.

Komeassa 15-metrisessä metsäkuusessa on käpyjä koristeina omasta takaa. Koostaan huolimatta puu oli vasta 30-vuotias. Salolaisesta perspektiivistä katsoen se oli alkanut punkea maan pinnalle samoihin aikoihin kuin ensimmäiset taskukokoiset Nokian gsm-puhelimet tulivat kauppoihin.

Valtakunnan ykkösjoulukuusi seisoo Turussa Tuomiokirkon edessä. Sekin vietiin paikalleen tällä viikolla.

Kun joulun aloittaa ensimmäisenä adventtia ja lopettaa Nuuttina, saa viettää juhlatunnelmaa puolitoista kuukautta.

Julkisesti valaistu joulu jää valitettavasti paljon lyhyemmäksi. Syynä on Venäjän hyökkäyssodan aiheuttama energiakriisi, johon Salon kaupunki reagoi omalla tavallaan.

Valot syttyvät totutusti joulukuun alussa, mutta tänä vuonna ne sammutetaan jo uudenvuoden jälkeen, eikä vasta loppiaisena niin kuin tapana on ollut.

Halu säästää sähköä muutamana päivänä pimentää kaupungin keskustaa ja arkistaa menoa aikaisemmin kuin ennen. Kuusikin katoaa torilta jo ennen loppiaista.

9 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Maija
2 kuukautta sitten

Lyhytkin joulun aika voi olla tukien varassa elämään joutuville pitkä.
Onko olemassa lista yhteystiedoista minne voi lahjoittaa esim rahaa niin että apu kohdentuu varmuudella Salon seudun avun tarvitsijoille?

Pertti
2 kuukautta sitten
Reply to  Maija

Tuohon haluan minäkin vastauksen. Maijalle kiitos kun toi asian esille.

Epäilijä
2 kuukautta sitten
Reply to  Pertti

Koska ketään ei kiinnostanut antaa asiallista vastausta siihen, miten lahjoittaa tänä jouluna niin, että apu kohdentuu Salon avun tarvitsijoille, kaivauduin nettiin.

Pelastusarmeijan joulupatakeräys on vastaus. ”Joulupatakeräyksen tuotoilla autetaan Salon alueen vähävaraisia.”

Määräaikainen sopimus
2 kuukautta sitten
Reply to  Maija

Salon kirkoissa kerätään vielä kolehti, vie ylimääräiset rahasi sinne.

Pertti
2 kuukautta sitten

Minä en vie kirkolle.

Marko
2 kuukautta sitten

Kirkko rakentelee palatseja, rahat tuskin menevät köyhille.

Maija
2 kuukautta sitten

Kirkollisveroni maksan ev.lut. Eli tuen muun muassa diakoniatyötä sitä kautta. Mutta näin joulun aikaan voisin tukea jotain muutakin paikallista avustustyötä tekevää, esimerkiksi jotain ruoka-avun jakajaporukkaa.

Kuten valveutuneimmat muistavat, EU-ruokakassien jako loppui. Korvaavaa järjestelmää ei ole.

Määräaikainen sopimus
2 kuukautta sitten

No jouluvalot eivät kauheasti sähköä vie. Enemmän vievät sähköä katuvalot, jotka palavat miten sattuu. Halikon asemalla valot palavat osittain valoisaan aikaan. Niitä ei vaan saada synkronoitua. Kirkonkylän päässä valot olivat pimeinä monta päivää. Valot palavat myös keskellä yötä.

Täällä periferiassa ne voisi sammuttaa yöksi kuten vanhojen valojen aikaan, kyllä ne leditkin sähköä vievät. Jos öiseen aikaan on valot pois, niin voisiko kuusen valot olla kauemmin? Ja ei vielä ole mikään kriisi päällä, sähköyhtiöt vaan nettoaa, kun porukat säästävät sähköä. Hinta vaan nousee ja ylijäämä myydään kallilla Viroon. Älkää ihmiset säästäkö sitä sähköä etukäteen.

Yksi täti
2 kuukautta sitten

Joulun aika on tänä vuonna lyhyt, ja sekin menee tämän harmauden keskellä huomaamatta ohi, kun kaupungin jouluvaloja ei aamupäivällä pidetä päällä. Jouluiset koristelut ehkä muiltakin heitetty roskiin. Ihmisten kyntteliköt ikkunoilla ilahduttavat kulkijaa. Kiitos heille.